Näkökulma:Taas uusi erä epätasa-arvoa

Maanantaina 6. heinäkuuta varusmiespalvelukseen astui 12 500 uutta alokasta.

Osalla on edessä jännittävä ja merkityksellinen elämänvaihe. Toisille intti on pakollinen paha, kolmansille painajaismainen kokemus.

Kaikkien näiden nuorten aikuisten palvelua varjostaa Suomen suurin juridinen tasa-arvo-ongelma: Miesten elämä vaikuttaisi olevan valtiolle vähemmän arvokas.

Samalla kun naispuoliset luokkakaverit, tuttavat ja kumppanit pääsevät töihin ja korkeakouluihin, nuoren miehen elämä jää tauolle vähintään puoleksi vuodeksi, suhtautui alokas siihen itse miten tahansa.

Varsinainen varusmiespalvelus on toki mahdollista välttää menemällä siviilipalvelukseen, saamalla tai keplottelemalla itselleen C-paperit tai viettämällä pahimmillaan vuoden vankeudessa.

Valitsi nuori mies näistä minkä tahansa, on hän silti sukupuolensa perusteella velvoitettu johonkin, joka ei koske reilusti kaikkia ikätovereita.

Sen lisäksi, että miesten elämästä viedään merkittävä siivu, tositilanteen tullessa valtio asettaa heidän henkensä alttiiksi. Naisilla on etuoikeus kieltäytyä asepalveluksesta ja todennäköisemmät mahdollisuudet selviytyä sodasta hengissä.

Kovien turvallisuusasioiden jättäminen yksin miehille on muinaisjäänne. Vastaavaa ei hyväksyttäisi enää millään muulla yhteiskunnan osa-alueella.

Eikö kuulostaisikin absurdilta, jos kaikki naiset pakotettaisiin vaikkapa sairaanhoitajakoulutukseen, joka on naisvaltainen ala? Tätä ei katsottaisi sormien läpi, vaikka terveydenhoito on yhteiskuntamme kriittisimpiä palveluita.

Myös turvallisuus- ja puolustuskysymykset ovat kiistatta elintärkeitä. Tämän osoittaa historiamme lisäksi nykyinen maailmantilanne, jossa rajanaapurimme kiusaa pienempiä ja harjoittaa imperialistista politiikkaa.

Keskustelua tasa-arvoisesta asevelvollisuudesta ei saisi kuitenkaan torpata tarve- ja tehokkuusnäkökulmilla, kuten päättäjät ovat tähän mennessä tehneet. Usein ehdotus tasa-arvon edistämisestä kierretään sillä, että nykyinen järjestelmä ”toimii hyvin” eikä varusmiesten määrää ainakaan toistaiseksi ole tarpeellista tuplata.

Tasa-arvon näkökulmasta tämä on kuitenkin yhdentekevää.

Jos kyse on määrästä, pitäisi sen sijaan tarkastella kutsuntoja. Olisiko palvelukseen esimerkiksi mahdollista valita suomalaisia yksilöllisten kykyjen ja halukkuuden perusteella?

Varusmiesten riittävä määräkään ei ole yksiselitteinen tosiasia.

Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola sanoi joulukuussa Ylelle, että myös naisia koskevasta asevelvollisuudesta olisi hyvä alkaa keskustella. Hän perusteli näkemystään sillä, että ikäluokkien pienentyessä myös varusmiesten määrä laskee.

Jaakkola sanoi, ettei ongelma ole vielä akuutti. Maanpuolustuksen näkökulmasta tämä voi pitää paikkansa, mutta epätasa-arvon kitkemistä ei ole syytä pitkittää.

Asepalveluksen tulisi olla joko vapaaehtoinen tai velvoittava yhtä lailla kaikille.

Kun todennäköisesti jatkossakin päädytään siihen, että pieni kansa ja pienenevät ikäluokat tarvitsevat turvakseen suuren armeijan, asevelvollisuus näyttää olevan todellisuutta myös tulevaisuudessa.

Se ei saisi koskea vain tiettyä ryhmää, joka perustuu usein syntymässä määrättyyn ominaisuuteen – sukupuoleen.

Naispuolisena yksilönä olen onnellinen, ettei minun tarvinnut viettää vuotta metsässä sukupuoleni takia, vaan pääsin heti jatko-opintojen pariin. Miespuoliset läheiseni eivät saaneet tällaista etuoikeutta.

On käsittämätöntä, että tällainen on mahdollista ”tasa-arvon mallimaassa”.