Näkökulma:Trump on osa isompaa ongelmaa, josta ei sovi vaieta
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump täyttää sunnuntaina 80 vuotta.
Kymmenen vuotta sitten eläkeiän ylittänyt Trump ei ole suinkaan ainoa varttuneemmassa iässä valtiotaan johtava presidentti.
92-vuotias Paul Biya valittiin viime vuoden kiistanalaisissa vaaleissa kahdeksannelle kaudelleen keskiafrikkalaisen Kamerunin presidentiksi.
Venäjää johtaa parhaillaan puolestaan 73-vuotias Vladimir Putin ja Turkkia 72-vuotias presidentti Recep Tayyip Erdoğan.
Edellä mainitut herrat ovat osa isompaa ilmiötä: vuonna 2024 yli puolet maailman väestöstä asui maissa, joita johti yli 70-vuotias vanhus. Esimerkiksi maailman kymmenen väkirikkaimman maan johtajan keski-ikä on kasvanut selkeästi.
Vaikka sekä Trumpin että hänen edeltäjänsä Joe Bidenin ikä on herättänyt keskustelua, ei ikä vaikuta olevan politiikassa samanlainen este kuin monella muulla alalla.
Jokainen voi kysyä itseltään, olisiko jo kymmenen vuotta sitten eläkeiän ylittänyt hakija vahvoilla monessakaan rekrytointiprosessissa.
Poliitikkojen iästä on perusteltua käydä keskustelua yhtäältä heidän käyttämänsä vallan, toisaalta iän mukanaan tuomien muutosten vuoksi.
Ihmisen toiminnanohjauksen heikkeneminen alkaa 30 ikävuoden tienoilla ja kiihtyy 70 ikävuoden jälkeen. Toiminnanohjauksessa on kyse poliittiselle johtajalle erittäin tärkeistä ominaisuuksista, kuten ongelmanratkaisukyvystä, impulssikontrollista sekä kyvystä asettaa tavoitteita.
Iän myötä myös tiedonkäsittely hidastuu ja tiettyjen ajatus- ja käyttäytymismallien toistuminen voi yleistyä.
Vaikka vanhuus ei aiheuta sairauksia, kasvaa myös sairauksien todennäköisyys iän myötä.
Poliittisten johtajien maailmanlaajuista harmaantumista selittää yhtäältä lääketieteen kehitys. Ihmiset elävät pidempään ja voivat teoriassa ryhtyä vanhoilla päivillään vaikkapa presidentiksi.
Yhdysvalloissa johtajien korkeaa ikää selittänee toisaalta raha. Kampanjointi on kallista puuhaa, johon nuorella ei välttämättä ole varaa ilman perittyä rahaa tai lahjoittajia.
Myös autokratioiden lisääntymisen on arvioitu lisäävän vanhempien johtajien määrää.
Osaltaan vanhuksina valtaa pitävien määrän kasvua selittää myös urapoliitikkojen lisääntyminen, sillä nuoren tulokkaan voi olla vaikea ohittaa vuosia politiikassa mukana ollutta konkaria.
Poliittisen johtajan iällä on todettu olevan merkitystä, ja johtajan nuoruus voi olla myös etu.
Nuorten johtajien on todettu tekevän nimenomaan nuorten kannalta positiivisia päätöksiä. Näin tapahtui esimerkiksi Japanissa, jossa nuoret pormestarit lisäsivät yhden tutkimuksen mukaan muita todennäköisemmin päivähoitoon käytettävissä olevia varoja.
Nuoremmat poliitikot tekevät todennäköisemmin myös pitkän aikavälin investointeja, mikä voi liittyä nuorempien poliitikkojen voimakkaammin tulevaisuutta painottavaan ajatteluun.
Nuorella saattaa olla myös ymmärrystä sosiaalisen median kaltaisista uusista ilmiöistä, joiden parissa vanhempi polvi ei ole kasvanut.
Tutkijat ovat erityisen huolissaan niin sanotusta noidankehästä, jossa iäkkäät johtajat saavat nuoret turhautumaan politiikkaan, mikä voi saada heidät jäämään vaalipäivänä kotiin.
Valituksi tulleet päättäjät saattavat puolestaan tehdä päätöksiä, jotka suosivat heitä äänestäneitä ja jättävät huomiotta nuorille äänestäjille tärkeitä asioita.
Toisaalta myös poliitikon korkeaan ikään voidaan yhdistää mielikuvia uskottavuudesta, kypsyydestä ja kokemuksesta, jotka tuovat mukanaan verkostoja ja viisautta.
Vuosien kartuttamaa osaamista sekä sen antamaa arvoa poliittiselle päätöksenteolle ei sovi kiistää.
Lisäksi demokratiassa jokaisella tulee olla mahdollisuus osallistua, minkä vuoksi ikärajojen asettaminen voi olla ongelmallista.
Koska poliittiset päättäjät ovat yhteiskunnan merkittävimpiä vallankäyttäjiä, ei iän mukanaan tuomista fyysisistä ja henkisistä rajoitteista voi kuitenkaan vaieta.
Samalla poliitikon nuoruus voitaisiin alkaa näkemään pelkän kokemattomuuden sijaan myös etuna.
Maailma tarvitsisi nyt kipeästi muutosta. Ehkä osa ratkaisua voi piillä uuden sukupolven johtajissa.