Näkökulma:Trumpin hallinnosta haistateltiin Stubbille – Tässä on USA:n nerokas suunnitelma

– Lepää rauhassa, Yhdysvaltain ulkoministeriö.

Näin dramaattisesti brittilehti Financial Times otsikoi juttunsa, jonka mukaan Yhdysvaltain diplomaattinen asema maailmalla on heikentynyt radikaalisti Donald Trumpin toisella presidentinkaudella.

Lähes 80 prosenttia Yhdysvaltain lähetystöistä Afrikassa on ilman suurlähettilästä. Nohevallekaan diplomaatille ei välttämättä löydy töitä, sillä luottamus Yhdysvaltoihin on laskenut maailmanlaajuisesti.

Samalla Kiina nostaa häntäänsä etenkin globaalissa etelässä. Mittausten mukaan maailmalla luotetaan nyt enemmän Kiinaan kuin Yhdysvaltoihin. Se on sinällään ymmärrettävää: Yhdysvaltain leikkaukset kehitysapuun tappavat hädänalaisia, Peking pääsee esiintymään avokätisenä pelastajana.

My�ös Euroopan unionin (EU) päättäjät ramppaavat Xi Jinpingin kestitettävinä. Saksan liittokansleri Friedrich Merz intoutui kehumaan julkisesti, että saksalaisten pitäisi ottaa mallia Kiinan brutaaleista työskentelyolosuhteista.

– Eikö olekin kiinnostavaa, että Kiina vaikuttaa nyt hyvin vakaalta maailmanvallalta, jonka kanssa on helppo tehdä yhteistyötä? kysyi tasavallan presidentti Alexander Stubb.

Kiinan maakuva kasvaa vauhdilla etenkin sosiaalisessa mediassa ja epävirallisia reittejä. Maata johtava kommunistinen puolue käyttää kasvavaa pehmeää valtaansa tietoisesti hyväkseen, totesi toimittaja Niko Vartiainen.

– On hyvä asia, että länsimaissa halutaan keskustella Kiinasta tarkemmin ja nyanssit huomioiden. Se ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että puhutaan puhtaaksi kommunistisen puolueen tavoitteita tai toimintaa.

EU-maat ovat edelleen kriittisiä Kiinan autoritaarista johtoa ja sen tiedustelupalveluita kohtaan.

Kreikkalaista tarustoa lainaten EU joutuu kuitenkin valitsemaan Skyllan ja Kharybdiksen väliltä. Kahdesta nihkeästä vaihtoehdosta on usein houkuttelevaa ottaa helpommin ennakoitava.

Jos Valkoinen talo pelaisi pidempää ja suunnitelmallisempaa peliä, sen luulisi nimenomaan kilpailevan Kiinan kanssa pehmeässä vallankäytössä ja toimintansa viestimisessä ulospäin. Nyt näyttää siltä, että kuten Cheek, Yhdysvallat antaa Xille avaimet kiesiin.

Koska Yhdysvallat on nimennyt Kiinan päävastustajakseen, luulisi Valkoisen talon olevan diplomaattisen valtansa hupenemisesta huolissaan. Mutta Trump näyttää ottaneen saman asenteen kuin Leijonakuninkaan (1994) Timon: ”Kun maailma kääntää selkänsä sinulle, sä käännät selkäsi maailmalle.”

Vuonna 2025 presidentiksi palannut Trump on jo pitkään halveksunut ”typerää ulkopoliittista eliittiä”. Ei siis ole yllätys, että Yhdysvallat siirtää nyt tietoisesti painotustaan pehmeästä, diplomaattisesta vallasta kovaan sotilaalliseen voimaan.

Tästä kertoo paitsi Yhdysvaltain sotatoimien lisääminen, myös puolustusministeriön uudelleennimeäminen sotaministeriöksi.

Yhdysvallat näyttää, Kiinasta huolimatta, edelleen luottavan oman valta-asemansa järkähtämättömyyteen.

Kylmän sodan lopusta ja Neuvostoliiton kaatumisesta lähtien Yhdysvallat on ollut ainoa valtio, joka kykenee projisoimaan voimaa ympäri maailman – eli suomeksi sanottuna tappamaan johtajia ja kaatamaan hallintoja toiselta pallonpuoliskolta käsin.

Niin sanottu yksinapainen maailmanjärjestys ja Yhdysvaltain maailmanherruus on perustunut taloudellisen ja diplomaattisen vallan lisäksi myös kylmään sotilaalliseen voimaan.

Yhdysvaltain johdon uudessa ajattelussa maa ei tarvitse pehmeää valtaa yhtään mihinkään. Ihan sama vaikka Kiina ja Venäjä voittaisivat maailman sydämet puolelleen, kunhan Yhdysvaltain taloudellinen ja sotilaallinen valta-asema säilyy.

Yhdysvaltain puolustusministeriön vaikutusvaltainen alivaltiosihteeri Elbridge Colby kutsuu tätä ajattelua ”joustavaksi realismiksi”.

Suomeksi: Valkoisen talon uutta poliittista eliittiä ei voisi vähempää kiinnostaa, luottavatko liittolaiset Yhdysvaltoihin tai onko heistä kivaa tehdä sen kanssa yhteistyötä – kunhan heille ei anneta vaihtoehtoa.

Vaihtoehtoa on tosiaan etsitty. Suomen presidentti Alexander Stubb on visioinut yhdessä Kanadan pääministeri Mark Carneyn kanssa ajatusta ”keskivaltojen liittoumasta”.

Kaksikon mukaan maailmanjärjestys on murroksessa, sillä Yhdysvallat ei halua enää ylläpitää sitä. Pienet ja keskisuuret maat voisivat liittoutua yhdessä, ettei maailman tarvitsisi pyöriä muutaman ison valtion ympärillä, Stubb arvioi.

Elbridge Colby dissasi kaksikon ideaa poikkeuksellisen suoraan viime viikolla. Alivaltiosihteerin mukaan maat haaskaavat aikaansa, jos ne yrittävät korvata Yhdysvallat liittoutumalla keskenään.

– Tosiasia on, että mikään maa tai maat eivät voi kilpailla Yhdysvaltojen puolustusteollisuuden kanssa määrässä tai laadussa, Colby kirjoitti X:ssä.

– Amerikkalaiselle teknologialle ja sen asemalle puolustuksessa ei ole uskottavaa vapaan maailman vaihtoehtoa.

Colby on sinällään oikeassa: Yhdysvallat myy 40 prosenttia kaikista maailman aseista. Kakkosena tuleva Ranska myy 10 prosenttia ja viidentenä oleva Kiina vain reilut 5 prosenttia.

Colbyn rivien välistä kuultaa myös huoli. Juuri hän on vaikuttanut siihen, miksi Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden suunnitelma nimeää Euroopan unionin (EU) yhtenäistymisen uhaksi.

Jos EU yhtenäistyy lisää, se voi kehittyä alueellisesti merkittäväksi suurvallaksi. Tätä Yhdysvallat ei voi sallia, suunnitelmassa todetaan.

Valkoinen talo ei halua Euroopan itsenäistyvän ja pääsevän omilleen, vaan ottavan enemmän vastuuta itsestään – mutta jatkavan amerikkalaisten aseiden ostamista.

Yhdysvalloille on elintärkeää saada myydä aseitaan Eurooppaan, mutta nyt mantereella mietitään paitsi oman puolustusteollisuuden vahvistamista, myös yhtenäistä armeijaa.

– Trump on lahjakas karkottamaan nykyiset ja mahdolliset liittolaiset, kirjoittaa Financial Timesin Gideon Rachman.

Yhdysvaltain täydellinen korvaaminen ei ole Euroopan suunnitelmissa, ja tulevina vuosina aseostot lisääntyvät. Eurooppalaiset maasta toiseen haluavat kuitenkin vähentää sotilaallista riippuvuuttaan Yhdysvalloista.

Jos Trumpin hallinto unohtaa panostaa diplomatiaan, Yhdysvallat voi huomata yllättävänkin pian olevansa vain yksi vaihtoehto muiden joukossa.

– Olemme rikkaita, vahvoja, yhtenäisiä ja meillä on sisämarkkinat. Tarvitsemmeko me oikeasti Yhdysvaltoja näin paljon? kysyi pariisilaisen ajatushautomon Jacques Delors -instituutin johtaja Sylvie Matelly syyskuussa.

Iranin sota osoittaa, että myös Yhdysvaltain sotilasmahdilla on rajansa.

Valkoinen talo on ollut voimiensa tunnossa Venezuelan diktaattori Nicolás Maduron kidnappauksen jälkeen. Iranin sota on mahdollista nähdä jatkona Yhdysvaltain yrityksille osoittaa voimaansa ja hegemoniaansa eri puolilla maailmaa.

Yhdysvallat näkee Iranin ydinohjelman uhkana Lähi-idän voimatasapainolle ja omalle valta-asemalleen. Yhä arvaamattomammin ja aggressiivisemmin käyttäytyvän Israelin ydinaseet eivät Yhdysvaltoja huoleta, ovathan maat – vielä – läheisiä liittolaisia.

Yhdysvallat päätti siis ottaa taas yhden sulan hattuunsa ja pommittaa pitkäaikaisen verivihollisensa Iranin johtajan ajatollah Ali Khamenein kuoliaaksi. Iranin hallinnon kaatuminen ei vain tullut kuin Madurolle vankilaillallinen.

Trumpin julistamasta isosta jytkystä tuli tuhnu. Iranin sotilaseliitti katsoi bluffin ja totesi, ettei Yhdysvallat ole ainakaan hetkeen valmis käyttämään voimaa, jota hallinnon murskaaminen vaatisi.

Nobelin rauhanpalkinnosta haaveileva Donald Trump on joutunut pattitilanteeseen Iranissa. Ulospäin näyttää siltä, ettei Trump itsekään tiedä mitä sodallaan oikein tekisi. Presidentti haluaa päästä olemaan teräsnyrkkinen Suuri Johtaja, muttei ihmishengistä piittaamaton teurastaja.

Tilanne on otollinen presidentin korvaan kuiskutteleville taustavaikuttajille, jotka koostuvat kahdesta leiristä.

Toiseen korvaan kuiskuttavat ulkoministeri Marco Rubion, puolustusministeri Pete Hegsethin ja edesmenneen senaattori Lindsey Grahamin kaltaiset sotatoimien kannattajat.

Toinen porukka ovat pidättäytyvää sotapolitiikkaa ja Yhdysvaltain vetäytymistä kannattavat anti-interventionistit. Varapresidentti J. D. Vancen lisäksi myös ex-tiedustelupäällikkö Tulsi Gabbard pyysi Trumpia olemaan sekaantumatta ulkomaiden politiikkaan sotilaallisesti.

Nyt näyttää siltä, että sotahaukat ovat toistaiseksi niskan päällä. Valkoinen talo katsoo voivansa jatkaa Iranin pommittelua syksyn välivaalien yli, kunhan vaikutukset öljyn kuluttajahintoihin pysyvät maltillisella tasolla.

On edelleen selvää, että Yhdysvallat voisi halutessaan murskata Iranin raunioiksi siviileistä piittaamatta. Se, ettei Valkoinen talo ole niin tehnyt, osoittaa sen jollain tasolla uskovan paljon parjaamiinsa humanitaarisiin arvoihin ja sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen – ainakin toistaiseksi.