Nuori nainen sanoi väärät sanat teinitytölle – Tuomio tuli
Valheelliset väitteet väkivallasta ja 15-vuotiaan haukkuminen huonosti kasvatetuksi johtivat oikeudenkäyntiin ja tuomioon Espoossa. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan tekoaikaan 18-vuotias nainen syyllistyi kunnianloukkaukseen perättömillä syytöksillään.
Nuori nainen odotti harjoituksista tullutta tyttöä jäähallin ulkopuolella heinäkuussa 2025 Espoossa. Naisen mielestä tyttö oli kiusannut hänen pikkusiskoaan.
Raivostunut nainen syöksi syytöksiään jopa kymmenen minuutin ajan. Nainen väitti, että tyttö oli heittänyt pikkusiskoa pullolla päähän, käytti päihteitä ja oli huonosti kasvatettu.
”Et osaa kasvattaa lastasi” ja ”lapsesi käyttää viikonloppuisin päihteitä”, huusi nainen teinitytön äidille vielä poistuessaan paikalta.
Heinäkuun tapahtumia puitiin lopulta oikeudessa saakka. Jäähallin edessä tulistunut nainen ei halunnut kertoa omaa näkemystään tapahtumista. Näyttö perustui tytön ja hänen äitinsä kertomaan.
Käräjäoikeuden mielestä nainen käytti halventavia ilmaisuja, jotka aiheuttivat kärsimystä. Asiaa ei helpottanut se, että jäähallin pihalla oli myös muita ihmisiä, jotka kuulivat naisen syytökset.
– On selvää, että (teinityttö) on kokenut tilanteen pelottavana ja hyvin halventavana, oikeus linjaa.
Oikeus tuomitsi naiselle 20 päiväsakkoa kunnianloukkauksesta. Se tekee hänen tuloillaan 120 euroa.
Kyseessä ei ollut lajissaan vakavin mahdollinen kunnianloukkaus. Nainen kuitenkin toisteli syytöksiään useita kertoja, ja uhrina oli lapsi. Niinpä oikeus katsoi sopivaksi kärsimyskorvaukseksi teosta 400 euroa.
Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.