Voice of Freedom Повна версія

Nyt puhuvat rehtorit koulushoppailusta: ”On olemassa riski”

· Main news

Iltalehden haastattelemien rehtorien mukaan oppilaat koulushoppailevat useimmiten painotusopintojen, esimerkiksi liikunnan, musiikin tai tietyn kielen perässä.

Puistopolun peruskoulun rehtorin Pertti Tossavaisen mukaan taustalla voi olla myös se, että perhe toivoo lähempänä sijaitsevaa koulua tai oppilas haluaa yläkouluun siirtyessään "vähän isompiin ympyröihin".

Pohjoismaisen yhtenäiskoulun rehtorin Sari Solan mukaan on luontevaa, että kun Helsingissä tarjontaa on paljon, vaihtoehtoja pohditaan, niihin hakeudutaan ja harjoitellaan valintojen tekemistä.

Tossavaisen mielestä ongelmalliseksi koulushoppailu muuttuu vasta silloin, jos koulun valinta perustuu ennakkoluuloihin tai virheellisiin mielikuviin.

– Jos koulua vaihdetaan sen takia, että siellä on enemmän kansainvälisen taustan omaavia oppilaita tai ajatellaan, että joku koulu olisi huonompi kuin toinen, Tossavainen sanoo.

Onko riskiä, että koulushoppailu lisäisi koulujen tai alueiden välistä eriytymistä?

– On olemassa riski.

Tossavaisen mukaan riskin taustalla ovat ennen kaikkea asuinalueiden sosioekonomiset erot, joita ylläpitävät kaavoitus- ja asuntopolitiikka.

– Joillakin alueilla keskimääräinen tulotaso on korkeampi kuin toisilla. Siihen täytyy poliittisten päättäjien tarttua. Koulut voivat tehdä oman osansa, mutta ne eivät voi vaikuttaa siihen, millaisia asumismuotoja koulun alueella on, hän sanoo.

Koulut osa aluekehitystä

Meilahden yläasteen koulun rehtori Ulla Rönkä lisää, että koulushoppailu muuttuu ongelmalliseksi silloin, jos se heikentää yksittäisten koulujen toimintaedellytyksiä.

Hän arvioi, että koulushoppailu voi yleisellä tasolla lisätä koulujen ja asuinalueiden eriytymistä, mutta hänen koulunsa arjessa ilmiö ei näy merkittävänä.

– Siinä voi olla sellaista, että alueet yksipuolistuvat ja koulu on osa sitä segregaatiota.

Rönkä suhtautuu varauksella myös ajatukseen, että koulushoppailua pitäisi rajoittaa ohjaamalla kaikki oppilaat lähikouluunsa.

– Jos painotusmahdollisuutta ei enää ole, silloin menetetään paljon.

Myös Maunulan yhteiskoulun rehtori Maija Vanhanen pitää asuinalueiden välistä muuttumista koulushoppailua suurempana huolenaiheena. Hänen mukaansa kouluvalintoja ei voi tarkastella irrallaan alueiden kehityksestä, sillä koulut sijaitsevat sosioekonomisesti erilaisilla alueilla.

Vanhanen kertoo, että koulussa haasteita syntyy esimerkiksi silloin, jos vieraskielisten oppilaiden osuus kasvaa niin suureksi, ettei suomen kielen oppimista pystytä tukemaan riittävästi.

– Onhan se haasteellista, jos vieraskielisiä on tosi paljon eikä pystytä tukemaan suomen kielen oppimista, hän sanoo.

Vanhasen mukaan ratkaisu ei kuitenkaan ole valinnanvapauden rajoittaminen, vaan alueiden kehittäminen ja koulujen resurssien vahvistaminen.

Iltalehden aiemmin julkaistu juttu paljastaa yksityiskohtaisesti, kuinka moni Helsingin koulujen oppilaista ei puhu äidinkielenään suomea.

Koulut ovat täynnä

Helsingin Sanomat julkaisi tilaston, jossa kerrottiin, kuinka suuri osuus yläkouluun siirtyvistä helsinkiläisoppilaista haki muualle kuin oman lähikoulunsa tavalliselle luokalle. Erityisesti Itä-Helsingissä kuudesluokkalaiset välttelevät lähikoulujen tavallisia luokkia.

Listan ensimmäisenä oli Laajasalon peruskoulu, jonka oppilaista 66 prosenttia haki muualle.

– En näe tätä negatiivisena asiana vaan ennemminkin painotuksiin hakeutumisena. Helsingin kaupunki tarjoaa erilaisia painotusopintoja, eikä jokainen koulu pysty tarjoamaan kaikkea, Laajasalon peruskoulun rehtori Lilli Härkönen sanoo.

Hän kertoo, että hakemisosuudesta huolimatta Laajasalon peruskoulun 7. luokat ovat täynnä.

Toiseksi Helsingin Sanomien tilastoon sijoittui Porolahden peruskoulu, jonka oppilaista 62 prosenttia haki muualle. Rehtori Mari Korhonen yhtyy Härkösen näkemykseen.

– Vaikka 60 prosenttia kuulostaa dramaattiselta, meillä on koulu silti aivan täynnä, hän sanoo.

Luku vääristää rehtorien mukaan siksi, että myös lähikoulun oppilaat joutuvat hakemaan koulunsa painotusluokille. Tästä syystä Puistopolun rehtori Pertti Tossavainen kokee oman koulunsa prosenttiosuuden, 50, harhaanjohtavaksi.

– Meillä on esimerkiksi taideilmaisun, liikunnan ja urheilun painotusopetusta. Moni oppilas hakee oman koulun painotukseen, eikä sitä pitäisi tulkita niin, että oppilas on lähtenyt muualle, hän sanoo.

Tossavainen ei itse pidä tällaisia siirtymiä koulushoppailuna. Hän myös painottaa, ettei koulun valitseminen ole poikkeuksellista tai uutta.

– Kautta aikojen huoltajat ovat valinneet kouluja oppilaille. Jokainen huoltaja haluaa löytää parhaan mahdollisen koulun, jotta arki toimii, hän sanoo.