Ceutan siirtolaiskriisi näkyy nyt suoraan urheilun puolella.
Espanjalainen jalkapallojätti FC Barcelona ilmoitti Suomen aikaa torstai-iltana, ettei se matkaa Marokon Tangeriin pelaamaan harjoitusottelua.
FC Barcelonan oli tarkoitus kohdata 15. elokuuta paikallinen Tangerin joukkue.
”Barca” julkaisi torstaina tiedotteen asiasta verkkosivuillaan.
– FC Barcelona ilmoittaa, että 15. elokuuta Tangerissa pelattava miesten edustusjoukkueen ystävyysottelu on peruttu, tiedotteessa aloitettiin.
– Vallitsevan epävarmuuden ja olosuhteiden vuoksi FC Barcelona katsoo ottelun pelaamisen olevan sopimatonta, seura perusteli päätöstään.
Katalonialainen jättiseura teki asiassa kylmäpäisen ratkaisun, sillä Mundo Deportivon mukaan FC Barcelonan oli määrä saada 4,5 miljoonan euron korvaus kyseisestä harjoitusottelusta.
Barca viittasi päätöksessään tuoreeseen kriisiin, joka koskee Espanjalle kuuluvaa autonomista, Pohjois-Afrikassa sijaitsevaa Ceutan kaupunkia, johon virtasi heinäkuun lopussa kymmenien tuhansien siirtolaisten joukko. Suurin osa siirtolaisista oli marokkolaisia.
Espanjan oikeistopuolue Vox ehti vedota maan hallitukseen ja kansainväliseen jalkapalloliittoon Fifaan, kun se pyysi, että Marokon pitää luopua vuoden 2030 MM-kisaisännyydestä.
Marokon on määrä järjestää kisat yhdessä Espanjan ja Portugalin kanssa.