Nyt varoitetaan vaarallisesta säästä: Sähköt voivat katketa pitkäksi aikaa
Ilmatieteen laitos varoittaa vaarallisesta tuulesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Lännen ja lounaan välinen tuuli on sunnuntaina vaarallisen voimakasta. Varoitusalueeseen kuuluvat lisäksi Kuusamo, Pudasjärvi ja Taivalkoski.
Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulen nopeus puuskissa voi olla jopa 20 metriä sekunnissa.
Varoitukset ovat voimassa sunnuntaina puolestapäivästä iltakahdeksaan asti. Tuuli voi aiheuttaa paikallisesti suurta raivaustarvetta, pitkiä sähkökatkoja sekä katkoja teleliikenteessä.
Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Keski-Pohjanmaalla on kello 15 asti keltainen tuulivaroitus. Tuulenpuuskat voivat olla mahdollisesti vaarallisia ja kaataa yksittäisiä puita. Myös lyhyitä sähkökatkoja voi esiintyä.
Lisäksi Ilmatieteen laitos varoittaa Perämeren etelä- ja pohjoisosilla kovasta tuulesta sekä aallokosta. Aallonkorkeus voi ylittää neljä metriä, mikä voi aiheuttaa vaaratilanteita meriliikenteelle. Perämeren varoitukset ovat voimassa kello 15 asti.
Muilla merialueilla tuuli ja aallokot ovat mahdollisesti vaarallisia.