Urheilu

Oliver Helanderin elämässä valtavia muutoksia

Oliver Helanderin elämässä valtavia muutoksia

Suurin osa ensimmäistä kertaa isäksi tuleva tunnistaa tunteen: kehossa kuplii, kun ei oikein tiedä, mitä on luvassa.

– En tiedä, jännittääkö. Se on kiva juttu. Odotan todella paljon, kuvailee keihäänheittäjä Oliver Helander, 29.

Puoliso Ingrid odottaa pariskunnan esikoista. Laskettu aika on tämän suven aikana.

– Tuleva isyys on antanut lisämotivaatiota urheilemiseen. Varsinkin sillä tavalla, että voisin kuvitella jatkavani vähän pidempään. Olisi hienoa, jos lapsi näkisi minun heittävän.

Raaseporin kasvatti kertoi kaksi vuotta sitten, että uran päätepysäkki on Los Angelesin olympiakisoissa 2028.

– Jos terveys pysyy hyvänä, miksi en jatkaisi Brisbanen vuoden 2032 olympiakisoihin. Olen Brisbanen aikaan 35-vuotias, joten ainakin teoriassa vielä silloin pitäisi pystyä kilpailemaan.

Kolmessa kaupungissa

Helander muutti puolisonsa kanssa loppuvuodesta 2024 Århusiin. Ruokakunnan vei Tanskaan Ingridin opiskelu- ja työkuviot.

Kesällä 2026 pariskunta viettää viljalti aikaa Turussa.

– Luulen, että jossain vaiheessa palaamme takaisin Suomeen. Onko se vuoden vai viiden päästä – en vielä tiedä, Helander toteaa.

– Meillä on Tanskassa ihan kohtuullinen ystävä- ja tukiverkosto. Ei toki yhtä suuri kuin Suomessa, urheilija lisää ja viittaa tukiverkostolla lapsenhoitoasioihin.

Viime syksystä alkaen Helander on treenannut muutaman pariviikkoisen session Tallinnassa. Virosta löytyi uusi valmentaja Magnus Kirt.

– Kilpailukauden 2025 jälkeen olin yhteydessä Kirtiin. Sitten tapasimme Tallinnassa ja sovimme valmennusyhteistyöstä. Hän sanoi ryhtyvänsä mielellään valmentajakseni.

Vasenkätinen Kirt, 36, saavutti vuonna 2018 EM-pronssia ja vuotta myöhemmin Dohassa MM-hopeaa. Ura käytännössä päättyi aavikolla tulleen olkapäävamman vuoksi.

Helander tiesi Kirtin viime vuosikymmenen lopulta, mutta vanhoiksi tuttaviksi heitä ei voi luonnehtia.

– Kun Tero Pitkämäki lopetti valmentajanani kauden 2024 jälkeen, mietin Kirtiä. Meidän heittotyylit olivat parhaimmillaan melko samanlaisia.

Kauden 2025 Helander operoi etävalmennussuhteessa kuortanelaisen Petteri Piirosen kanssa.

Helanderin managerina jatkaa pituushypyn entinen Suomen mestari ja EM-vitonen Kristian Bäck.

Tämä uusiksi

Helanderin tavoitteena oli vuosien ajan olympiakulta Pariisissa. Kesältä 2024 käteen jäi Roomasta EM-pronssi, mutta olympiakeikka meni terveysmurheiden vuoksi plörinäksi.

Tästä seurasi huomattava henkinen ulospuhallus. Suomalainen sai humpan juonesta kiinni vasta vuoden 2025 aikana. Se näkyi tuloksissa. Viime kauden ainoat yli 80 metrin heitot tulivat samassa kilpailussa: Brysselin Timanttiliigassa elokuussa meni parhaimmillaan 83,97 metriä.

– Motivaation suhteen ei ole ollut mitään ongelmia. Kaikin puolin on sujunut todella hyvin.

Pitkämäki valmensi entisestä käsipalloilijasta keihäänheittäjän. Hennosta ja loukkaantumisherkästä nuorukaisesta jalostui lihaksikas huippu-urheilija. Lajilegendan valmennuskaudella 2021–24 tapahtui kuitenkin yksi merkittävä taantuma: Helanderin vanha vahvuus vauhtijuoksu hyytyi pahasti.

– Se on tärkein juttu, mitä on Kirtin kanssa pyritty parantamaan, Helander kuvailee.

– Olin hitaampi nuorempana, mutta olin tosi nopea keihään kanssa. Nyt olen nopeampi, mutta hitaampi keihään kanssa, hän lisää.

Mistä se johtuu?

– Olen paljon miettinyt, miten se voi olla niin hankalaa. Helpoin vastaus on, että vammojen ja vaikeuksien jälkeen en ihan luota kehooni ja tekniikkaani, joten rupean vauhdinotossa hidastelemaan, Helander vastaa.

Pieni murhe

Huhtikuussa Espanjan-harjoitusleirillä ensimmäisessä heittosessiossa suomalaisen vasemman jalan lähentäjälihaksessa tuntui pientä kipua.

– Se sekoitti heittoa. Oli tarkoitus avata kisakausi Nairobissa huhtikuun lopussa, mutta avaus siirtyi toukokuulle. Heittäminen on ollut huomattavasti haastavampaa sen jälkeen.

Hallessa 16. toukokuuta suomalainen nakkasi 76,56 ja 29. toukokuuta Bydgoszczissa 78,10 metriä.

– Ei jalka haittaa heittämistä, enkä koe varovani. Tuli vain pieni tauko kovemmista heitoista. Kestää aikaa ennen kuin heitto palaa jengoilleen. En olisi kovin huolissani tästä. Ärsyttää vaan aika paljon, kun kisoissa tulee seiskalla alkava tuloksia.

Helander on urallaan heittänyt yhdeksässä eri kilpailussa yli 85 metriä, viimeksi Rooman EM-finaalissa 2024. Ennätys 89,83 metriä on neljän vuoden takaa.

Seuraavan kerran mies kilpailee keskiviikkona Lahden gp:ssä.

Olet saattanut jäädä paitsi