Helsingin olympiastadionilla ei ollut lauantai-iltapäivänä tietoakaan tasaisesta kilpailusta.
Ruotsi toi miesten 10 000 metrin kävelyn starttiviivalle 58-vuotiaan Birger Fältin, 56-vuotiaan Christer Svenssonin ja 40-vuotiaan Anatole Alm Ibáñezin. Naisten 5 000 metrillä länsinaapurin kilpailijoiden ikähaarukka oli 27–47. Yläpäässä oli Monica Svensson.
Useista lähteistä kerrottiin Iltalehdelle, ettei maan ykköskävelijä, kansainvälisellä tasolla menestyvä Perseus Karlström päässyt paikalle henkilökohtaisen syyn takia.
– Perseus oli ystävänsä häissä Yhdysvalloissa, 34-vuotias suomalaistähti Aku Partanen sanoi.
Suomi otti miesten kisassa kolmoisvoiton. Partanen voitti miesten kilpailun lähes neljän minuutin erolla neljänneksi tulleeseen Alm Ibáñeziin. Fält diskattiin.
Naisten kilpailussa kärkisijat menivät Suomen 27-vuotiaalle kaksikolle. Enni Nurmi oli ensimmäinen ja Anniina Kivimäki toinen. Ruotsin Eleonora Olsmats, 27, ylsi kolmanneksi.
– Se näkyy raa’asti, ettei Ruotsin kävelyllä ole samanlaista asetelmaa yleisurheilussa, joka Suomessa on, Aku Partanen sanoi ja jatkoi:
– Ruotsin systeemi on melko vahvasti seuravetoinen. Vaatisi, että seuroissa olisi kävelyihmisiä, jotka vetäisivät lajia. On harmillista, ettei Ruotsista löydy heitä. Perseus on kova urheilija, mutta hänen takanaan ei ole haastajia.
Miltä tuntuu, että vastus on Ruotsi-ottelussa aivan eri tasoa?
– Lähdin kävelemään omaa kävelyä ja aikaani. Lähdin hakemaan balsamia haavoihin, kun kausi on ollut vaikeampi. Siihen tämä sopi hyvin. En ajatellut ruotsalaisia ollenkaan. Oli selvää, ettei tiukkaa kisaa tule. Ruotsalaiset eivät olleet mielessä ennen kisaa tai sen aikana.
Huippupitkä kausi
Suomen kuudesta kävelijästä viisi kilpaili aiemmin elokuussa EM-kisoissa. Ella Rautawaara puolestaan käveli alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.
Partanen koki Birminghamissa pettymyksen, sillä hän sai aikasakon ja oli 14:s. Kisojen jälkeen iski vielä flunssa. Kokenut kisaaja pääsi Ruotsi-ottelussa kuitenkin viivalle.
– Oli epävarmaa, miten menee. Ihan ok sujui puoleenmatkaan. Sitten keuhkot tilttasivat. Oli tiukka loppu.
Partanen lähti kisan alussa pitämään vauhtia Jerry Jokisen kanssa. Jokinen veti ensimmäisen kilometrin jälkeen, minkä jälkeen Partanen lähti vetämään omaa vauhtiaan.
– Tuntui, että sain paremmin askeleeni sopimaan, kun en ollut toisen perässä. Oli rennompaa.
Vauhti riitti voittoon. Partanen kilpailee tällä kaudella vielä joulukuuhun asti.
– Olen saanut selän melko hyvään kuntoon. Olen motivoitunut jatkamaan, joten Dublinia ja ensi vuoden MM-kisoja kohti.