Singaporessa opiskeleva ranskalainen opiskelija sai 600 Singaporen dollarin eli noin 406 euron sakon tehtyään ällöttävän tempun, BBC kertoo.
Singaporelaisessa oikeudessa tuomittu 19-vuotias Didier Gaspard Owen Maximilien nuoli appelsiinimehuautomaatin pilliä ja laittoi sen takaisin laitteen annostelijaan.
Maximilien kuvasi teostaan videon ja julkaisi sen Instagramissa saatetekstillä ”kaupunki ei ole turvassa”.
Monia nuoren miehen tempaus ällötti, ja myös paikallinen media tarttui videoon.
Automaatin omistava yhtiö kertoi, että se joutui vaihtamaan laitteen annostelijan kaikki 500 pilliä opiskelijan kepposen vuoksi.
Maximilien tunnusti syyllisyytensä yleistä häiriötä aiheuttavaan tekoon.
Rikoksesta voi Singaporessa seurata jopa 2 000 dollarin sakko, kolme kuukautta vankeutta tai molemmat. Sekä syyttäjä että puolustus hakivat sakkorangaistusta.
Puolustusasianajaja kertoi paikallisen The Strait Timesin mukaan opiskelijan olevan ”todella pahoillaan aiheuttamastaan harmista”. Asianajajan mukaan poika ”ymmärtää, että leikkimieliseltä vaikuttaneella teolla on ollut vakavat seuraukset”.