Voice of Freedom Повна версія

Orlando myi vaatteensakin – Syy särkee sydämen

· Sport

Paraguay järjesti tämän vuoden MM-kisojen yhden suurimmista yllätyksistä pudottamalla Suomen aikaa tiistain vastaisena yönä Saksan jatkosta jo pudotuspelien avauskierroksella.

Yksi ottelun suurimmista sankareista oli Paraguayn maalivahti Orlando Gill, joka torjui rangaistuspotkukilpailussa kaksi laukausta.

199-senttinen Gill on noussut yhdeksi koko turnauksen vakuuttavimmista maalivahdeista. Hänen urapolkunsa huipulle ei kuitenkaan ole ollut mutkaton.

Vielä ennen vuotta 2025 Gill oli pelannut seuratasolla vain kolme edustusjoukkueottelua.

26-vuotias maalivahti kävi läpi paraguaylaisten Club 13 de Junion ja CS San Lorenzon junioripolun, ja hänet valittiin Paraguayn alle 20-vuotiaiden maajoukkueeseen vuoden 2019 Etelä-Amerikan mestaruusturnaukseen.

Edustusjoukkuedebyyttinsä hän teki San Lorenzossa syyskuussa 2020. Ura oli kuitenkin vasta aluillaan, kun elämä heitti eteen paljon suuremman haasteen.

”Hän myi kaiken”

Vuonna 2022 Gillin vaimo Melissa Avalos tuli raskaaksi. BBC:n mukaan pariskunnan esikoisen oli määrä syntyä 31. joulukuuta, mutta raskaus sai vakavan käänteen, kun Avalos joutui sairaalaan jo marraskuun lopussa.

Synnytys käynnistettiin 7. joulukuuta, mutta lapsi syntyi vasta seuraavana päivänä vaikeiden komplikaatioiden jälkeen. Avalos joutui leikkaukseen, ja vastasyntynyt poika vietiin teho-osastolle.

Perhe pääsi kotiin juuri ennen joulua, mutta taloudellinen tilanne oli vaikea.

Gill joutui myymään jalkapallovarusteitaan selvitäkseen arjen menoista.

– Poikamme taisteli hengestään, ja hänen isänsä oli koko ajan hänen vierellään. Hän antoi kaikkensa, hän myi kaiken: vaatteensa, lenkkarinsa, jopa alle 20-vuotiaiden maajoukkuepaitansa, jota hän ei voinut säästää muistoksi, Avalos kirjoitti viime vuonna julkaistussa Instagram-päivityksessä.

Vuosi lapsen syntymän jälkeen Gillille tarjoutui elämänsä tilaisuus. Argentiinan pääsarjaseura San Lorenzo hankki hänet riveihinsä lainasopimuksella.

Hän aloitti reservijoukkueessa, mutta nousi vuoden 2025 aikana edustusjoukkueen ykkösmaalivahdiksi. Esitykset kiinnittivät myös Paraguayn maajoukkuevalmentajan Gustavo Alfaron huomion.

Gill vakuutti Alfaron nopeasti ja nousi lopulta Paraguayn ykkösmaalivahdiksi.

Vaikka Yhdysvallat latoi MM-avauksessa hänen taakseen neljä maalia, Gill on sen jälkeen päästänyt kolmessa ottelussa selkänsä taakse vain yhden osuman.

Paraguayn MM-turnaus jatkuu Suomen aikaa sunnuntain vastaisena yönä kello 0.00, jolloin vastaan asettuu yksi turnauksen suurimmista mestarisuosikeista, Ranska.