Otkes ei aloita tutkintaa Olivia Oraksen kuolemasta
Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) ei aloita tutkintaa Olivia Oraksen kuolemasta.
Otkesin viestintäpäällikkö Tiina Bieber vahvistaa asian Iltalehdelle.
– Tämä arvio on tehty loppuviikosta. Emme ole käynnistämässä turvallisuustutkintaa, Bieber sanoo.
Otkesin päätöksestä kertoi ensin Ilta-Sanomat.
Sosiaalisen median vaikuttaja Oras kuoli sairaalassa 3. syyskuuta. Hän oli ollut Plastic Surgery Centerillä kauneuskirurgian operaatiossa muutama päivä aiemmin, 31. elokuuta. Oras vietiin klinikalta sairaalaan, jossa hän kuoli.
Yle MOT:n tietojen mukaan Oras oli rasvaimuoperaatiossa, jonka yhteydessä hän meni tajuttomaksi.
Poliisi tutkii Oraksen kuolemaa törkeänä kuolemantuottamuksena. Poliisi epäilee teosta lääkäriä tai useita lääkäreitä.