Pekka Toverilta hyytävä varoitus: Näin Venäjä voi iskeä Suomessa juuri nyt
Europarlamentaarikko, kenraalimajuri evp. Pekka Toveri (kok/EPP) kertoo uskovansa, että arviot Vladimir Putinin iskusta eurooppalaiseen naapurimaahan ovat oikeassa.
– Tämä on jatkumoa sille, mistä useammat eurooppalaiset tiedustelupäälliköt ovat antaneet jo aikaisemmin varoituksia, että Venäjä saattaa iskeä kahden vuoden sisään Eurooppaan jopa sotilaallisesti, Toveri sanoo Iltalehden Ukkola-ohjelmassa.
– Ennen sitä sotilaallista iskua tehdään juuri tätä sabotaasikampanjaa, joka tässä viimeisen vuoden aikana on nelinkertaistunut, hän jatkaa.
Toverin mukaan Venäjän sabotaasia, kuten salamurhia ja tuhopolttoja, voi tapahtua Suomessakin.
Jaksossa Toveri kertoo myös, onko Suomi jo nyt akuutissa vaarassa ja millainen vaara maatamme pahimmillaan uhkaa. Toveri antaa myös suoran vastauksen siihen, haluaako Putin valloittaa Kaakkois-Suomen, kuten brittikenraali hiljattain arvioi.