Suomalaistenkin fanittama Henkien talo teki Isabel Allendesta kuuluisan yli 40 vuotta sitten. Uusi sarja nostaa esiin naisten aseman ja Chilen diktatuurivuodet.
Elämää painoi kuin vankilatuomio yksi sana: keskinkertaisuus.
Näin Isabel Allende on kuvaillut pelkoa, joka ajoi hänet kirjoittamaan esikoisromaaninsa Henkien talon.
Ilmestyessään vuonna 1982 Henkien talo oli kansainvälinen sensaatio. Yli 20 kielelle käännetty teos on yksi kaikkien aikojen espanjankielisistä bestsellereistä.
Loppukeväästä Henkien talosta julkaistiin ensimmäistä kertaa televisiosarja. Filmatisointi on nostanut Latinalaisessa Amerikassa jälleen esiin kirjan teemoja, kuten naisten aseman.
Esikoisteos teki Allendesta kirjailijatähden. Nykyisin hän on maailman myydyin espanjankielinen kirjailija. Julkaistuja teoksia on reilut parikymmentä, ja niitä on myyty yli 72 miljonaa kappaletta. Meriitteihin lukeutuu niin yliopistojen kunniatohtoruuksia kuin nimikko-Barbie.
Suomessakin Allendella on vakiintunut fanikunta, ja kirjoja on suomeksi laajasti saatavilla.
Mutta 1980-luvun alussa Allende tunsi olevansa umpikujassa. 40 vuoden rajapyykki lähestyi, avioliitosta oli kadonnut rakkaus, ura oli hakoteillä.
Allenden kriisi oli henkilökohtainen, mutta sen taustalla oli murros, joka ravisteli kotimaa Chileä ja Latinalaista Amerikkaa.
Kirjailija syntyi vuonna 1942 diplomaattiperheeseen. 1970-luvun alussa hän työskenteli toimittajana ja kuului presidentti Salvador Allenden, isänsä serkun, tuttavapiiriin.
Vuonna 1973 sotilasjuntta kaappasi Yhdysvaltain tuella vallan Chilessä. Demokraattinen valtio muuttui diktatuuriksi, jossa toisinajattelijoita vainottiin, kidutettiin ja tapettiin. Diktatuuria kesti vuoteen 1990 asti.
Monien muiden chileläisten tavoin en uskonut diktatuurin kestävän.
Isabel Allende Ylelle vuonna 1988
Isabel Allende joutui tuhansien muiden tavoin lähtemään maanpakoon ja asettui perheineen Venezuelaan. Elanto piti etsiä sekalaisista töistä.
1980-luvun alussa Allende oli elänyt pakolaisena jo yli kuuden vuoden ajan. Hän kaipasi kotimaataan.
Totalitaariset hallinnot haluavat ihmisten unohtavan, Allende on todennut. Hän halusi muistaa, mitä oli tapahtunut – ja erityisesti naisille.
Yle haastatteli Isabel Allendea vuonna 1988. Kirjailija vieraili Suomessa ja kertoi Henkien talo -romaanista:
Sukusaaga, jolla on yhteys Suomen historiaan
Henkien talo on sukusaaga 1900-luvusta maassa, jota ei nimetä, mutta jonka esikuva on Chile. Yhden perheen kautta kerrotaan kamppailusta, jota käydään, kun maata rakennetaan – samanhenkisesti kuin Sadan vuoden yksinäisyys on tulkinta yhdestä aikakaudesta Kolumbiassa ja Täällä Pohjantähden alla Suomessa.
Lukijoita on puhutellut tarina, jossa lähihistoriaan yhdistyvät intohimoiset rakkaussuhteet, maaginen realismi ja musta huumori.
Rakastan sitä, miten naisten asema tuodaan sarjassa esiin.
Esperanza Márquez
Sarja onnistuu tavoittamaan kirjan hengen, sanoo chileläistaustainen, Suomessa kasvanut Esperanza Márquez.
Márquezille Henkien talon maailma on läheinen, sillä se kertoo hänelle myös hänen oman perheensä historiasta. Márquezin vanhemmat joutuivat pakenemaan ja päätyivät Suomeen.
Vallan kaapanneen sotilasjuntan sortotoimet tyrmistyttivät ympäri maailmaa. Chilen diktatuuriaika nivoutui osaksi Suomen historiaa, kun Suomen valtio päätti ottaa Chilestä ensimmäiset pakolaisensa.
– Siitä syystä me tässä maassa olemme.
Rakkaus ja enneunet ovat naisten vastarintaa
Allende on korostanut kirjoissaan naisten ääntä historiassa. ”On tärkeää kertoa koko tarina”, isoäiti toteaa Henkien talo -sarjassa tyttärentyttärelleen.
– Rakastan sitä, miten naisten asema tuodaan sarjassa esiin, sanoo Márquez.
Tarinaa ja perhettä kannattelevat neljä naista, joiden kaikkien nimi viittaa espanjaksi valoon: Nivea, Clara, Blanca ja Alba.
Vastassa on perheenpää, joka on naisvihamielinen ja autoritaarinen. Esteban Trueba uskoo, että kova vallankäyttö, ”mano dura”, on niin perheen kuin isänmaan hyväksi.
Osana historiaa kuvataan naisten kokemaa väkivaltaa.
Henkien talon naiset haluavat rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa, keinoinaan rakkaus, enneunet, myötätunto ja yhteistyö. Rinnalla on miehiä, jotka näyttävät, että muutos on mahdollinen.
Márquezia viehättää kirjassa naisten vahva sisäinen maailma.
– Pystyt luomaan sellaista, mikä auttaa toimimaan, vaikka ympärillä tapahtuu vaikeita asioita.
1990-luvun Hollywood-versio oli aikansa kuva
Henkien talosta tehtiin jo vuonna 1993 elokuva, jonka erot verrattuna uuteen sarjaan näyttävät muutoksen asenteissa.
Hollywood-filmatisointi oli aikansa laatutuotanto, jota tähdittivät Meryl Streep, Jeremy Irons ja Winona Ryder. Ohjaaja oli tanskalainen Cannes-voittaja Bille August.
Eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset tekivät näköisensä elokuvan leimallisesti latinalaisamerikkalaisesta kirjasta. Puhe oli englantia, maisemat muun muassa Portugalista.
Uusi sarja on chileläis-latinalaisamerikkalainen suurtuotanto ja monella tapaa naistekijöiden voimannäyttö. Isosti lanseeratun tunnuskappaleen on säveltänyt ja laulaa chileläis-meksikolainen supertähti Mon Laferte. Tuottajiin kuuluu Eva Longoria.
Sarjaversio on kuvattu Chilessä ja kieli chileläisille ominaista espanjaa. Se osoittaa Márquezista ymmärrystä kirjaa ja nykyaikaa kohtaan.
Paikalliset tuotannot ovat osoittautuneet striimausyhtiöille kannattaviksi ympäri maailmaa. Latinalaisessa Amerikassa on jo filmatisoitu kirjaklassikoita kuten Netflixin Sadan vuoden yksinäisyys ja Pedro Páramo.
Lisää: Analyysi: 57 vuoden odotus on ohi – onneksi rakastetusta klassikkokirjasta tehtiin televisiosarja vasta nyt
Latinalaisen Amerikan kulttuuri tuntuu nyt kiinnostavan uudella tavalla, minkä osoittaa esimerkiksi tammikuussa Super Bowlissa esiintyneen puertoricolaisen Bad Bunnyn kansainvälinen suosio, Márquez huomioi.
Sarja tuntuu nyt ajankohtaiselta
Vuosia valmisteltu sarja julkaistiin huhti-toukokuussa 2026 vain kuukausi sen jälkeen, kun Chilessä oli noussut valtaan äärioikeistolainen presidentti. Ultrakonservatiiviseksi luonnehdittu José Kast on avoimesti kertonut ihailevansa sotilasdiktatuuria johtanutta kenraali Augusto Pinochetia.
Naapurimaa Argentiinaa johtaa oikeistolibertaari Javier Milei, joka niin ikään väheksyy maansa diktatuurimenneisyyttä ja jonka hallinto on leikannut tasa-arvotyöstä.
Kirjan teemat, kuten naisiin kohdistuva väkivalta ja poliittinen kahtiajakautuneisuus, tuntuvat nyt yhtä ajankohtaisilta kuin 40 vuotta sitten, kommentoi El País Chile. Sarja ilmestyy erityisen otollisella hetkellä, kirjoittaa argentiinalainen Página12.
”Latinalaisessa Amerikassa monet eivät tunne menneisyyden tapahtumia”, totesi Página12:lle Nicolás Contreras, joka näyttelee sarjassa nuorta folklaulajaa. Hahmon esikuva on sotilasjuntan murhaama Victor Jara.
1980-luvun diktatuurin aikaan Henkien talo oli kielletty kirja Chilessä. 2020-luvulla Yhdysvalloissa Floridan ja Pohjois-Carolinan osavaltioissa kirjaa on poistettu sopimattomaksi syytettynä koulujen kirjastoista.
Umpikujasta tienraivaajaksi
Umpikujaan ajautunut Isabel Allende rakensi elämänsä uudestaan: uusi ura kirjailijana, uusi rakkaus (ja rakkauksia), uusi kotipaikka Yhdysvaltain Kaliforniassa.
Allende nousi ensimmäisenä naispuolisena kirjailijana Latinalaisesta Amerikasta kansainväliseksi suurnimeksi. Hän on aina ollut ennemmin fanien rakastama kuin kriitikoiden ylistämä, mutta vuosikymmenten myötä arvostusta on tullut. Allendea pidetään merkittävänä tienraivaajana miesten pitkään hallitsemassa kirjamaailmassa, huomioi Cambridgen yliopiston kirjallisuussivusto.
En tunne itseäni liian vanhaksi aloittamaan alusta.
Isabel Allende vuonna 2025
83-vuotias Allende kirjoittaa yhä. Syksyllä 2026 ilmestyy uusi muistelmateos.
Kirjailija on käyttänyt näkyvyyttään ja varojaan naisten ja maahanmuuttajien oikeuksien puolustamiseen. Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tullivirasto ICE:n väkivaltaisia toimia hän vastustaa äänekkäästi.
Kun Allendelta kysyttiin vuonna 2025 Penguin-kustantamon haastattelussa, millaisena hän näkee tulevaisuutensa Yhdysvalloissa, suorasukaisuudestaan tunnettu kirjailija oli vastannut hymyillen:
– Täällä ovat poikani, miniäni, koirani ja aviomieheni, tässä järjestyksessä. Mutta jos olosuhteet muuttuvat sietämättömiksi, lähden. En tunne itseäni liian vanhaksi aloittamaan alusta.