Poliisin toiminta Tuusulan mopomiitissä on saanut nuoret vihaisiksi. Useita nuoria saapui mopomiitin jälkeisenä päivänä tapahtumapaikalle Tuusulan Palkkitielle.
Iltalehti haastatteli heistä kolmea puhelimitse. Emil ja Aaro ovat pettyneitä poliisin toimintaan. Kaksikon mielestä poliisin tehtävänä on suojella nuoria ja huolehtia ympäristön turvallisuudesta. Mopomiittejä Emil kuvailee yhteisöllisiksi ja kivoiksi tapahtumiksi.
Tuusulan mopomiitissä tunnelma muuttui nopeasti, kun poliisin henkilöauto kiilasi mopoilijan ulos tieltä. Palkkitie päättyy noin parinsadan metrin päässä tapahtumapaikasta. Poliisi otti lievästi loukkaantuneen nuoren kiinni.
– Mielestäni se on ihan itsestäänselvyys, ettei poliisi voi tuolla tavalla toimia, Emil sanoo.
Nuoret eivät pidä poliisin ratkaisua sopivana, vaikka nuori olisi ajanut ylinopeutta.
– Meistä varmaan suurin osa on vihaisia, sanoo Emil.
– Meidän kaveriporukassa kaikki ovat vihaisia tästä tilanteesta. Ei voi oikein olla myötätuntoa sitä poliisia kohtaan. Kyllä se toimi meidän kaikkien mielestä aika väärin, Aaro sanoo.
Haastateltavien henkilöllisyydet ovat Iltalehden tiedossa.
Tämä yksityiskohta kiinnitti huomion
Tilanteesta kuvatulla videolla näkyy, miten mopoilija ajautuu osuman seurauksena ojaan ja rysähtää metallista aitaa päin. Aidan takana on jykevän näköinen kontti.
Poliisi ja mopoilija ajoivat Emilin ja Aaron mukaan kovaa vauhtia.
– Siinä olisi voinut käydä ihan järkyttävän pahasti. Siinä on vielä se kontti heti aidan jälkeen. Jos ei ois aitaa ollut, niin poika olisi mennyt konttia päin, Emil sanoo.
Sekä poliisia että mopoilijaa epäillään rikoksesta. Valtakunnansyyttäjän toimiston poliisirikosyksikkö on aloittanut esitutkinnan poliisin toiminnasta pysäytystilanteessa.
Mopoilijan toimintaa tutkii Helsingin poliisilaitos. Alustavat rikosnimikkeet ovat liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Kolmas Iltalehden haastattelema silminnäkijä Alex kertoo, että kaksi mopoilijaa olisi ajanut lähekkäin, kun poliisi lähestyi takaa. Yksi mopoilijoista pysähtyi tien sivuun, ja toinen jatkoi matkaa.
Alexin mukaan vaikutti kuitenkin siltä, että toinenkin mopoilija olisi ollut hidastamassa vauhtiaan ennen osumaa poliisiauton kanssa.
– Hänet laitettiin melkein saman tien käsirautoihin ja autoon. Häneltä ei otettu edes kypärää pois päästä, Alex kertoo.
Alexin mukaan poliisilla ei ollut pysäytystilanteessa punaisia pysäytysvaloja päällä.