Pääuutiset

Perheenisä raivostui Elisan kampanjasta: ”Kusetettu olo”

Perheenisä raivostui Elisan kampanjasta: ”Kusetettu olo”

Mikkeliläinen perheenisä tuohtui Elisan kampanjasta.

Elisa markkinoi, että etuohjelmaan kuuluvat asiakkaat saavat operaattorin kautta Särkänniemen rannekkeen 10 euron alennushintaan.

Kun kampanjasivu aukesi keskiviikkona kello 10, vastassa oli tyly ilmoitus.

– Sivu oli kaatunut. Tuli ilmoitus, että verkkosivut eivät toimi suuren käyttäjämäärän vuoksi, mikkeliläismies kertoo.

Kampanjasivulla pyydettiin olemaan yhteydessä puhelimitse. Puhelun soittamisen kerrottiin maksavan kaksi euroa minuutilta paikallisverkkomaksuineen.

Isä ei halunnut maksaa kallista puhelua. Hän odotti verkkosivulla 40 minuuttia.

– Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että ehkä ostan liput normaalihintaisina lapsilleni.

Isää harmitti etenkin se, ettei Elisa ollut varautunut suureen kävijämäärään kampanjasivulla.

– Kusetettu olo tuli kampanjasta. Harkitsen vakaasti vaihtavani Elisan johonkin toiseen operaattoriin, sen verran petokselle koko toiminta haiskahtaa.

Isä kertoo ostavansa kolmelle lapselleen liput suoraan Särkänniemeltä joka tapauksessa.

– Sitten saan ainakin sen, mitä olen tilannut.

Elisa vastaa

Elisan tiedossa on, etteivät kaikki asiakkaat ole saaneet lippuja suuren suosion vuoksi.

– Huvipuistopäiväedut ovat olleet tosi suosittuja. Lippuja on ollut saatavilla tuhansia, noudatamme määrissä huvipuiston ohjeistuksia, kertoo Elisan asiakkuusjohtaja Karolina Baszarkiewicz sähköpostitse.

Elisan mukaan lippujen suureen kysyntään oltiin varauduttu.

– Siitä huolimatta palvelussa on ollut ruuhkaa, Baszarkiewicz toteaa.

Elisa kertoo järjestäneensä etuohjelman asiakkailleen kolme huvipuistovierailua kuluvana kesänä.

– Haluamme vastata asiakkaiden toiveisiin ja vastaavia etuja tulee olemaan Elisan etuohjelmassa jatkossakin.

Olet saattanut jäädä paitsi