Voice of Freedom Повна версія

Pikajuoksija tyrmistyi – ”Takapuoleni on nähnyt koko Tšekin kansa”

· Sport

Tšekkiläinen pikajuoksija Nikola Bendová on ottanut kantaa Euroopan yleisurheiluliiton (EA) ja Euroopan yleisradioliiton (Ebu) uusiin kuvaussuosituksiin, joiden tavoitteena on vähentää naisurheilijoiden seksualisointia kilpailulähetyksissä.

Bendová kommentoi aihetta Tšekissä järjestettyjen kansallisten mestaruuskilpailujen yhteydessä Plzeňissä. Hänen suhtautumisensa uusiin ohjeisiin oli varsin kriittinen.

– Minun takapuoleni on nähnyt jo koko Tšekin kansa, Bendová nauroi Blesk-lehden mukaan.

EA:n ja Ebun laatima 23-sivuinen Raising the Bar -ohjeistus sisältää suosituksia siitä, millaisia kuvakulmia, hidastuksia ja lähikuvia yleisurheilulähetyksissä tulisi välttää.

Ohjeissa kehotetaan esimerkiksi välttämään alaviistosta tai takaapäin kuvattuja lähikuvia sekä hidastuksia kehonosista, jotka eivät ole olennaisia urheilusuorituksen kannalta.

Tšekissä aihe herätti keskustelua, mutta Bendován mukaan uudet linjaukset eivät näkyneet käytännössä maan mestaruuskilpailuissa.

– Minusta se oli huvittavaa. Pian meidät varmaan puetaan avaruuspukuihin, Bendová jatkoi.

”Minua ei haittaa yhtään”

Hän korosti, ettei itse koe urheiluasuja tai vartalon näkymistä ongelmaksi.

– En tunne ketään, joka valittaisi siitä. Me teemme koko ajan töitä sen eteen, että meillä olisi hyvännäköinen takapuoli. Minua ei haittaa yhtään, että se näkyy kuvissa! Se ei tietenkään ole tärkeintä. Mutta mielestäni näytämme hyvältä, eivätkä asut ole niin avonaisia, että se olisi imartelematonta.

Bendová kertoi nähneensä myös faneilta saamiaan videoita, joissa häntä on kuvattu hänen mielestään erikoisista kuvakulmista.

– Mutta minä vain nauroin sille, ei sen enempää, hän jatkoi.

Pikajuoksija muistutti kuitenkin, että kyseessä ovat ainoastaan suositukset, eivät kilpailulähetyksiä koskevat pakolliset säännöt.

– Minun ei pitäisi tässä saarnata, onko tämä oikea päätös. Minun mielestäni se on täyttä typeryyttä.

– En tiedä, ketkä tytöt siitä valittivat, mutta kun valitsee lajikseen yleisurheilun tai rantalentopallon, tietää varmaankin, mihin ryhtyy. Minua yllättää, että se alkoi häiritä heitä vasta nyt. Minusta tuntuu, että kohta meistä kuvataan enää vain päätä, tai sitten ruutu on pimeänä ja selostajat kuvailevat, miltä kilpailu näyttää.