Pääkirjoitus:Bensan hinta lähti jo lapasesta – Nyt tarvitaan malttia
Bensiinin (ja dieselin) hinta on vuoden mittaan hiipinyt tai pikemminkin harpponut niin paljon yli kahden euron, että heikompia hirvittää. Tai ainakin poliitikkoja hirvittää, sillä jotakuinkin kaikki puolueet ovat nyt toinen toistaan tarmokkaammin vaatimassa toimia polttoaineiden hintojen alentamiseksi.
Erityisesti pääoppositiopuolue SDP on ollut vaatimassa hallitukselta toimia bensiinin kallistumista vastaan, mikä on sinänsä erikoista, koska vielä edellisellä hallituskaudella demarit kiristivät bensan verotusta autoilun hillitsemiseksi. Tänä vuonna polttoaineiden hintoja on nostanut Yhdysvaltain aloittama sota Irania vastaan, eikä loppua ole näkyvissä.
Bensapopulismi on houkuttelevaa, koska polttoaineiden hinta on niin kouriintuntuva, helposti ymmärrettävä ja useimpien suomalaisten elämää lähellä oleva asia. Lisäksi polttoaineiden hinta on yksi niistä asioista, joille poliitikot oikeastikin voisivat mahtaa jotain, Suomessa kun bensan hinnasta yli puolet on veroa – valmisteveroa ja sen päälle lätkäistävää arvonlisäveroa.
Esimerkiksi Ruotsissa hallitus päätyi tänä vuonna alentamaan väliaikaisesti polttoaineiden verotusta. Kun ysivitonen maksaa Suomessa nyt yli 2,2 euroa litralta, ruotsalaiselta bensapumpulta saman tavaran saa 50 senttiä halvemmalla.
Ilmaiseksi tällainen veronalennus ei Ruotsissakaan tullut – muutaman kuukauden halvempi bensa ja diesel maksavat veronmaksajille kollektiivisesti yli 800 miljoonaa euroa menetettyinä verotuloina.
Suomessa on räknätty, että bensiinin pumppuhinnan laskeminen 30 sentillä maksaisi miljardin vuodessa. Kun valtion menoista pitäisi jo nyt saada tingittyä ensi vaalikaudella 8–11 miljardia euroa, on aika lailla selvä, että tämä keino on hankala toteuttaa, vaikka haluja olisikin.
On tietysti vain hyvä, jos ja kun poliitikot läpi puoluekentän haluavat alentaa suomalaisten verotaakkaa. Veronalennukset tulisi kuitenkin kohdistaa ansiotuloverotukseen niin että kansalaisille jäisi käteen enemmän palkkapussistaan. Omat rahansa kukin voisi sitten käyttää valintansa mukaan joko polttoainepumpulla tai vaikka lähikaupassa.
On selvä, että kallistuneet polttoaineiden hinnat käyvät ikävästi monen autosta riippuvaisen suomalaisen lompakolle. Siksi on hivenen yllättävää, etteivät suomalaiset näytä ainakaan mittausten mukaan vähentäneen autoilua lainkaan, niin hirvittäviä kuin hinnat jo ovatkin. Siksi kallistunut bensa vähentääkin väistämättä muuta kulutusta ja sitä kautta kuluttajakysyntää muille tuotteille.
Orastavaa talouskasvua vaarantaa sekin, että dieselin hinta menee suoraan kuljetuskustannuksiin ja nostaa oikeastaan kaiken tavaran hintaa. Suomi kun on niin pitkälti rekkakuljetusten varassa.
Hallitus on jo päättänyt ottaa käyttöön niin sanotun ammattidieselin, mutta vasta vuonna 2028. Uudessa järjestelmässä osa ammattiliikenteeseen ostetun dieselin veroista palautetaan kuljetusyrityksille, minkä pitäisi pitää kuljetuskustannukset kurissa. Ammattidieselin pikaisen kiirehtimisen pitäisikin olla päättäjien ykköstoimi.
Muuten poliitikkojen pitäisi pitää maltti päällä. Edellisen hallituksen hätäily sähkön hintakriisin kanssa osoitti, että pikaistuksissa tehdyt ratkaisut käyvät kalliiksi ja kohdistuvat helposti jonnekin aivan muualle kuin oli alun pitäen tarkoitus.
On hyvä muistaa, ettei tavoite liikenteen päästöjen vähentämiseksi ole mennyt minnekään. Muun muassa EU:n päästökauppa tulee tulevaisuudessakin vain nostamaan bensan hintaa, ei laskemaan sitä.