Puolustusliitto Naton huippukokous järjestetään ensi tiistaina ja keskiviikkona Turkin pääkaupungissa Ankarassa.
Samalla huipentuu kuukausia jatkunut diplomaattinen operaatio.
Naton päämajan, Turkin presidentin kabinetin ja eurooppalaisten valtionjohtajien tavoitteena on ollut varmistaa, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei olisi Ankarassa pahalla päällä.
Huikeimmasta diplomaattisesta sirkustempusta on toistaiseksi vastannut Naton pääsihteeri Mark Rutte.
Kun Rutte hiljattain piipahti Valkoisessa talossa, hän esitteli Trumpin työhuoneessa Oval Officessa kahta kylttiä. Ne oli laadittu varta vasten vierailua varten.
Toisessa kyltissä komeili kullatuin kirjaimin: ”The Trump Trillion.”
Rutte todisteli, että eurooppalaiset ja kanadalaiset ovat käyttäneet Nato-puolustukseensa yli tuhat miljardia dollaria ekstraa siitä lähtien, kun Trump aloitti heidän kovistelunsa vuonna 2017.
Diplomaattipiireissä hymyillään Rutten metodeille, mutta myönnetään niiden tehokkuus. Trump rakastaa julkista imartelua, ihailua ja saavutustensa ylistämistä, vaikka laskentakaavoissa olisi Lapin-lisää ja kertojana olisi savolaista torikauppiasta muistuttava Rutte.
Amerikkalaiset ovat kovistelleet myös suomalaisia. Suomen osalta heille on diplomaattilähteiden mukaan riittänyt lupaus, että kovat puolustusmenot nousevat vuonna 2029 noin 3,2 prosenttiin suhteessa bkt:hen.
Ankarassa Trump ja hänen aseenkantajansa, sotaministeri Pete Hegseth, todennäköisesti jakavat Nato-maita vuohiin ja lampaisiin, mutta sitä ei pidä säikähtää. Riittävän monet Euroopan maat ovat vastanneet huutoon.
Diplomaattiset riskit olisivat suurempia, jos kokous järjestettäisiin jossain muualla kuin Turkissa.
Trump yksinkertaisesti pitää Turkin presidentistä Recep Tayyip Erdoğanista, jonka hän näkee kaltaisenaan vahvana ja maskuliinisena johtajana.
– Ainakaan Trump ei esitä huomautuksia, jotka palauttavat mieliin hänen kommenttinsa Natosta vetäytymisestä. Trump näkee Ankaran huippukokouksen Erdoğanin huippukokouksena eikä halua pilata sitä, diplomaattilähde arvioi Iltalehdelle.
Erdoğanin ei tarvitse hyppiä voltteja Trumpin mieliksi, koska hänen persoonansa vetoaa odotetuimpaan ja pelätyimpään vieraaseen. Vahvojen persoonien valta on Natossa suurta, mikä korostuu Ankarassa.
Varjopuolena on, että opposition kannattajia on pidätetty huippukokouksen lähestyessä. Muut Nato-johtajat eivät kritisoi isäntää demokratian hapertumisesta, koska Turkin reaalipoliittinen arvo on Natolle suuri.
Turkki on Natossa tulppana, joka estää Venäjän valtapyrkimyksiä Mustallamerellä ja islamistisen terrorismin leviämistä Eurooppaan.
Kolmas, vaan ei vähäisin, Trumpia miellyttävä asia ovat diilit, joita Ankarassa on tarkoitus allekirjoittaa.
Tiistaina järjestetään puolustusteollisuusfoorumi, johon valtionjohtajat ja yritysjohtajat kilvan osallistuvat. Luvassa on lukuisia hankintasopimuksia ja yhteisymmärryspöytäkirjoja suorituskykyjen yhteisestä kehittämisestä.
Paljon ostetaan Yhdysvalloista, mutta entistä enemmän myös Euroopasta.
Ruotsalainen Saab julkisti maanantaina oman jättipottinsa: Puola hankkii Saabilta kolme Itämeren olosuhteisiin suunniteltua A26-luokan sukellusvenettä. Kaupan arvo kohoaa 47 miljardiin kruunuun, nykykurssilla yli neljään miljardiin euroon.
Patrian panssariajoneuvot, Iceyen satelliitit ja Nammon ammukset ovat esimerkkejä Nato-maita kiinnostavista suomalaistuotteista.
Arktisten Nato-maiden kesken viritellään teollista yhteistyötä. Trumpin hallinto ei panisi pahakseen, jos muutkin A7-maat kuin Suomi tilaisivat Rauman telakalta jääolosuhteissa pärjääviä monitoimikorvetteja.
Kaiken kaikkiaan odotusarvo on, että Ankaran mehukestit onnistuvat paremmin kuin tuomiopäivän pasuunat ovat toitottaneet.