Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok) yllätti elokuun lopulla kertomalla, että työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee pikavauhdilla sähkömarkkinalakiin muutoksen, jolla voidaan rajoittaa pääsyä Suomen sähköverkkoihin tilanteessa, jossa verkon liityntäkapasiteetti ei riitä kaikille halukkaille samanaikaisesti.
Lakiluonnoksen lausuntoaika päättyy torstaina. Hanke putkahti valmisteluun ohi lainsäädäntösuunnitelman, ja hallituksen on määrä antaa esityksensä eduskunnalle jo syysistuntokauden aikana. Lakimuutoksen pitäisi tulla voimaan 1.1.2027.
Sähköverkkoon liittämisen kysyntä kasvaa kovaa vauhtia. Ajureina ovat sähköistyminen, uusiutuvan energian tuotannon lisääntyminen sekä uudentyyppisen sähkönkulutuksen, erityisesti datakeskusten ja sähkövarastojen, yleistyminen.
Sähköverkot ovat paikoitellen ruuhkautuneet. Sähkönkulutus kasvaa epätasaisesti eri puolilla Suomea, ja energiamurros eriyttää sähkön kulutusta ja tuotantoa maantieteellisesti yhä enemmän.
Tuulivoima keskittyy erityisesti Pohjanmaan maakuntiin ja Pohjois-Suomeen. Etelä-Suomessa kulutus puolestaan kasvaa entisestään, kun asutuskeskittymät sähköistävät lämmöntuotantoaan, liikenne sähköistyy ja kulutus muutenkin keskittyy yhä enemmän Tampereen seudun eteläpuolelle.
Multala sanoi heinäkuussa, että uudistuksen tavoitteena on mahdollistaa rajallisella verkkokapasiteetilla mahdollisimman paljon investointeja samalla huolehtien koko sähköjärjestelmän kehittämisestä kestävästi. Tarkoituksena ei Multalan mukaan ole estää datakeskusten rakentamista Etelä-Suomeen tai jakaa Suomea alueisiin, joihin datakeskuksia saa tai ei saa rakentaa.
Lisäksi sääntelyllä turvattaisiin kapasiteetin riittävyys yhteiskunnan kannalta kriittiselle toiminnalle. Yksittäinen suuritehoinen liittymä, kuten datakeskus, ei saisi varata sähköverkon osan koko kapasiteettia siten, ettei tavanomaista tai yhteiskunnan kannalta kriittistä sähkönkäyttöä voida liittää ennen sähköverkon kehittämistä.
Esityksen tavoitteena on kannustaa suurten sähkönkäyttökohteiden ja sähkövarastojen sijoittamiseen alueille, joilla sähköverkon kapasiteetista ei ole niukkuutta. Alueilla, joilla kapasiteetista on niukkuutta, tavoitteena on kannustaa suurten sähkönkäyttökohteiden liittyjiä tarjoamaan sähkömarkkinoille joustavaa sähköntuotantokapasiteettia ja kattamaan osan sähkönkulutuksestaan samalla alueella sijaitsevalla uudella sähköntuotannolla.
Etusijaryhmiä olisi neljä. Ryhmiin sijoittaminen perustuisi liittymän ottotehoon sähköverkosta ja käyttötarkoitukseen.
Datakeskukset ovat jäämässä käytännössä ryhmään 3, ja alan tyrmistys on sen mukainen. Datakeskusteollisuus täräyttää lausunnossaan, että koko esitysluonnos pitäisi palauttaa valmisteluun. Ala ei hyväksy esimerkiksi sitä, että datakeskuksille asetetaan muita tiukemmat tehorajat tai sitä, että priorisointi koskee myös alueita, joilla kapasiteetista ei ole todellista niukkuutta. Alan mukaan lakimuutokset viivästyttäisivät datakeskushankkeita.
Datakeskusteollisuuden mukaan toimialakohtainen sääntely luo myös laajemman sääntelyriskin. Jos yksi sähkönkäyttäjien ryhmä voidaan nyt asettaa muita huonompaan asemaan, investoijat arvioivat, että sama voi myöhemmin koskea muitakin toimialoja.
– Tämä heikentää Suomen houkuttelevuutta kaikille sähköä käyttäville investoinneille, ala pelottelee.
Suomen sähköjärjestelmä on kytketty muihin Pohjoismaihin. Jos datakeskukset rakennetaan naapurimaihin, Suomi menettää alan mukaan investointien hyödyt, mutta niiden vaikutukset yhteiseen sähkömarkkinaan näkyvät myös Suomessa.
Kiire kertoo siitä, että hallituksessa on herännyt suuri huoli sähkön riittävyydestä ja hinnasta. Eikä ihme.
Datakeskusten investointiuutiset ovat saavuttaneet tänä vuonna uuden mittakaavan. Suunnitteilla on noin 150 uutta datakeskusta. Sääntely on lähtökohtaisesti huono asia talouden kannalta, mutta ennennäkemättömässä datakeskusbuumissa se lienee välttämätöntä.
Kantaverkkoyhtiö Fingrid toi pari viikkoa sitten esiin oman huolensa sähkön riittävyydestä jo lähivuosina eli 2020-luvun lopulla. Fingrid ennakoi sähkönkulutuksen kasvavan nykyisestä alle 90 terawattitunnista 106–123 terawattituntiin vuoteen 2030 mennessä.