Venäjä on ryhtynyt Ukrainassa sotarikokseen, jonka mittasuhteita on vaikeata käsittää. Venäläiset yrittävät tuhota elinolosuhteet Ukrainan suurkaupungeissa Kiovassa ja Harkovassa.
Ohjus- ja droonihyökkäykset kohdistuvat tarkoituksellisesti voima- ja vesilaitoksiin, sähköverkkoon, lämmönjakeluun, sairaaloihin, kouluihin, kauppoihin, siltoihin ja julkiseen liikenteeseen.
Pääaseenaan Venäjä käyttää ballistisia ohjuksia, joiden torjuminen on vaikeata. Korkea-arvoinen sotilaslähde kertoo Iltalehdelle, että venäläiset ovat ampuneet sodan aikana Ukrainaan yli 3 000 ballistista ohjusta, yli 7 000 risteilyohjusta ja noin 130 000 liitopommia.
Suomelta puuttuu tällä hetkellä kyky torjua ballistisia ohjuksia, ellei apua sitten saada Nato-liittolaisilta.
Tilanne on parantumassa vuodesta 2027 alkaen, kun Suomessa saadaan käyttöön israelilainen Daavidin linko –ohjustorjuntajärjestelmä.
Lingosta laukaistavilla Stunner-ohjuksilla pystyy tuhoamaan esimerkiksi Venäjän Iskander-ohjuksia 15 kilometrin korkeudessa. Vaakasuunnassa Daavidin lingon torjuntakantama on noin 300 kilometriä.
Asiassa piilee ongelma, itse asiassa useampikin.
Daavidin lingon hankintahinnaksi on ilmoitettu vähän yli 300 miljoonaa euroa. Se kuulostaa melko pieneltä summalta, jos ja kun tarkoituksena on suojata ballistisilta ohjuksilta yhtä aikaa niin Helsinki, Tampere, Turku, Oulu, Rovaniemi, Kuopio, Jyväskylä, Pori, Joensuu, Mikkeli, Kotka kuin Lappeenrantakin.
Stunner-ohjushankinnat nostavat kaupan arvoa, mutta yhtä kaikki laukaisulavetteja on tähän mennessä tilattu kitsaasti.
Kun Puolustusvoimien logistiikkalaitos lähetti korkeatorjunnan tarjouspyynnöt syksyllä 2020, ei ollut näköpiirissä Venäjän aloittamaa täysimittaista tuhoamissotaa naapurivaltiotaan vastaan eikä etenkään sodan brutaaleja opetuksia.
Ohjuslavetteja on liian vähän suojaamaan samanaikaisesti edes kaikkia suurehkoja suomalaisia kaupunkeja. Lisäksi pitäisi pystyä torjumaan voimalaitoksiin, satamiin, lentokenttiin ja muuhun kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvia ohjushyökkäyksiä.
Kulisseissa puhutaankin jo, että Puolustusvoimat aikoo esittää maan hallitukselle, että Daavidin linkoja tilataan lisää.
Päätös olisi yksi nuijankopautus valtioneuvoston istunnossa, ellei Daavidin lingosta olisi tullut Suomessa sisäpolitiikan tekemisen väline.
Viime viikolla vihreät ja vasemmistoliitto äänestivät Israelissa linkotoimitusta edistäneelle puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) epäluottamusta, SDP puolestaan esitti epäluottamusta koko hallitukselle Lähi-idän politiikasta.
Fakta on, että Suomen täytyy ostaa lisää ballististen ohjuksien torjuntakykyä. Nopein ja tehokkain tapa vahvistaa omaa ilmapuolustusta olisi tilata enemmän linkolavetteja israelilaiselta Rafael Advanced Defense Systemsilta.
Puolustusvoimilta saattaisi olla fiksu veto tehdä hankintaesitys mahdollisimman rivakasti. Kritiikki ja poliittinen kuohunta olisivat taattuja, mutta ne asettuisivat syksyn sapelinkalistelun jatkoksi.
Tosin voi olla, että pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus ei halua uusia linkokauppoja ennen ensi kevään eduskuntavaaleja.
Jos kaupat siirtyvät seuraavalle hallitukselle, vaikeuskerroin uhkaa nousta. Mahdollinen demaripääministeri Antti Lindtman saisi takoa hallituskumppaneihinsa reaalipolitiikkaa oikein olan takaa, eikä sekään välttämättä riittäisi taivuttamaan kaikkia uusien linkokauppojen taakse.
Jos poliitikot tekevät munauksen ja jättävät lisälavetit hankkimatta, Suomen kaupungit ovat vaarassa.
Mikäli asekauppa Israelin kanssa ei jatkossa käy, Suomen on kiireesti ilmoittauduttava amerikkalaiseen Patriot-ohjusjonoon. Siinä jonossa vaan on maita ruuhkaksi asti, ja odotusajasta maksettaisiin tosipaikassa tuhoutuneina kerrostaloina.
Arvopohjaiset asekaupat ovat hyvien aikojen etuoikeus, eivät vaikeiden vuosien itseisarvo.
