Voice of Freedom Повна версія

Poliisi epäili härskiä korruptiota – Lopputulos olikin mitätön

· Main news

Syyttäjät eivät nosta syytettä asiassa, jossa Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveyshuollon kuntayhtymän (Keusote) viranhaltijoiden epäiltiin ylittäneensä toimivaltuutensa hankkiessaan turvallisuuspalveluja.

Tapauksessa oli kyse ympärivuorokautisen vartioinnin järjestämisestä lapsiperheelle marraskuusta 2021 marraskuuhun 2022.

Poliisi epäili, että järjestely oli turha, ja sen takana oli Securitaksen silloinen turvallisuuspäällikkö. Häntä epäiltiin muun muassa kahdesta törkeästä petoksesta.

Poliisi epäili hänen erehdyttäneen viranhaltijoita turvallisuuspalvelujen hankkimisessa. Epäilyn mukaan mies liioitteli perheen tilannetta puhumalla muun muassa Isisin ja kunniamurhan uhasta.

Itä-Uudenmaan poliisi järjesti tapauksesta ison tiedotustilaisuuden kesällä 2024, kun asia siirtyi syyteharkintaan.

– On syytä epäillä, että turvallisuuspäällikkö sai aikaan asetelman, jossa hän yksin laati uhka-arvion ja määritteli edustamaltaan yhtiöltä tilattavan palvelun laadun, määrän ja toteutustavan, rikoskomisario Juha Springare sanoi tiedotustilaisuudessa.

Turvallisuusjärjestely maksoi veronmaksajille noin kolme miljoonaa euroa. Turvallisuuspäällikkö sai siitä noin 30 000 euron tulospalkkion.

Syyttäjät päättivät lokakuussa 2025, että turvallisuuspäällikköä vastaan ei nosteta syytteitä.

Ei näyttöä tai rikosta

Syyttäjien tuorein päätös koskee 14 Keusoten viranhaltijaa.

Heistä kahdentoista kohdalla syyttäjät tekivät syyttämättäjättämispäätöksen ei näyttöä -perusteella.

Kahden viranhaltijan osalta päätökset on tehty ei rikosta -perusteella. Syyttäjät katsoivat heidän kohdallaan tekojen olleen kokonaisuutena ottaen vähäisiä, kun otetaan huomioon niiden haitallisuus ja vahingollisuus sekä muut tekoon liittyvät seikat.

Työntekijöiden epäiltiin ylittäneen euromääräisen toimivaltansa. Esihenkilöiden epäiltiin laiminlyöneen alaistensa valvontavastuun ja sivuuttaneen kilpailutuksen.

Raaseporin kaupungin viranhaltijoiden osalta epäilyt päätettiin tutkinnanjohtajan esityksestä jo aiemmin.