Pääuutiset

Poliisi salakuunteli Kai-Pekka Savolaisen murhasta epäiltyä – ”Me tapettiin se”

Poliisi salakuunteli Kai-Pekka Savolaisen murhasta epäiltyä – ”Me tapettiin se”

Syyttäjä on nostanut syytteet seinäjokelaisen Kai-Pekka Savolaisen murhasta. Syytettyinä ovat 35- ja 55-vuotiaat miehet.

Oikeudenkäynti alkaa Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa lokakuun alussa.

Kahden epäillyn osalta syyttäjä päätti jättää syytteet nostamatta.

Toinen miehistä, nykyisin 46-vuotias, asui kerrostalossa, jonka kellaritiloista Savolaisen ruumis löytyi. Savolaisen silmälasit löytyivät hänen asunnostaan.

Mies oli syyttämättäjättämispäätöksen mukaan viettänyt iltaa samassa seurueessa henkirikosta edeltävästi, mutta poistunut paikalta ennen kuin Savolainen sai surmansa.

Jälkikäteen hän kuuli Savolaisen kohtalosta toiselta syytetyltä.

– [Mies] on ollut tietoinen siitä, että ruumis aiotaan kätkeä ja lainannut avaimiaan tähän tarkoitukseen toiselle rikoksesta epäillylle.

Syyttäjän päätöksestä ilmenee, että Savolaisen ruumiista sekä ruumiin kätköpaikalta oli löytynyt kahden muun epäillyn vaatteiden useita kuituja, mutta ei miehen.

– Esitutkinnan perusteella ei ole näyttöä siitä, että [mies] olisi ollut osallinen Savolaiseen kohdistuneeseen väkivaltaan.

”Me tapettiin se”

Toinen, jonka osalta syytteet jäivät nostamatta, on nykyisin 62-vuotias. Poliisi epäili häntä Savolaisen murhasta syytetyn käymän keskustelun perusteella.

Syytetty oli sanonut poliisin salaa äänittämässä yksityiskeskustelussa: ”me [miehen lempinimi] kanssa tapettiin se”.

– Kertomuksessa toinen epäilty kertoo tekemästään väkivallasta tarkemmin, mutta siitä ei ilmene miten [mies] olisi osallistunut tekoon.

– Kanssaepäillyn yksityiskeskustelussa esittämä väite ei yksin ole riittävä näyttö osallisuudesta murhaan. Esitutkinnan perusteella ei ole näyttöä siitä, että [mies] olisi ollut osallinen Savolaiseen kohdistuneeseen väkivaltaan.

Syyttäjän mukaan on ylipäänsä jäänyt epäselväksi, oliko mies edes paikan päällä henkirikoksen tekoaikaan.

Savolainen sai surmansa 29. marraskuuta 2020.

Hänen ruumiinsa löytyi yli puoli vuotta myöhemmin, 10. kesäkuuta 2021.

Se oli kätketty kerrostalon kellaritiloissa sijainneeseen hätäpoistumistunneliin osoitteessa Kasperinviita 3. Kyseiseen huoltokuiluun pääsi seinässä olevan luukun kautta.

Ruumiinavauksen perusteella Savolainen oli kuollut väkivaltaan. Hänen ruumistaan oli alettu paloittelemaan.

Olet saattanut jäädä paitsi