Professori: Venäjä on tuhottu
Tiedustelututkimuksen professori Kari Liuhto sanoo, että vaikka Venäjä saisikin Ukrainalta hallintaansa haluamansa alueet, Kreml ja Putin ovat jo tuhonneet maansa tulevaisuuden.
Liuhdon mukaan kyse olisi käytännössä Pyrrhoksen voitosta: Venäjä voisi saavuttaa osan sotilaallisista tavoitteistaan, mutta maksaisi niistä niin kovan hinnan, että maan taloudelliset edellytykset olisi murennettu pitkäksi aikaa.
Aiemmin tällä viikolla Vladimir Putinin luottomies, Moskovan pormestari Sergei Sobjanin varoitti, että täydelliseen sotatalouteen siirtyminen voisi tuhota Venäjän normaalin talouden.
Liuhto sanoo olevansa Sobjaninin kanssa samoilla linjoilla.
– Pyrrhoksen voitosta seuraa äärimmäinen Kiina-riippuvuus. Läntiset sijoittajat eivät enää investoi Venäjälle, ja maassa toimivat yritykset vain uudelleensijoittavat voittojaan, koska niitä ei voi kotiuttaa.
– Infra lahoaa alta, innovaatioita ei ole eikä koulutukseen ole varaa. Venäjästä tulee raaka-ainevasalli Kiinalle, Liuhto sanoo.
Putin uskoo yhä voittoon
Arvioiden mukaan Venäjä käyttää jo nyt budjetistaan noin 40 prosenttia sotamenoihin.
Liuhdon mukaan Putinille ei välttämättä uskalleta kertoa huonoja uutisia taloudesta, sodan kulusta tai hänen omasta laskevasta kannatuksestaan.
Turvallisuuskoneiston sisällä Venäjän todellinen tilanne kyllä tiedetään, mutta tietoa ei välttämättä välitetä presidentille sellaisenaan.
Venäjän pitkän aikavälin synkät näkymät eivät kuitenkaan tarkoita, että maan kyky jatkaa sotaa olisi loppumassa.
Päinvastoin. Professori uskoo Kremlin valmistautuvan uuteen liikekannallepanoon duuman syyskuisten vaalien jälkeen.
Kyse ei välttämättä olisi syksyn 2022 kaltaisesta näyttävästi tehdystä julistuksesta, vaan Liuhto sanoo Kremlin pyrkivän täydentämään joukkoja ilman uutta poliittista ilmoitusta.
– Mobilisaatio on väistämättä tulossa, mutta se tulee olemaan julistamaton.
Kevät ja suurhyökkäys
Venäjä tarvitsee lisää sotilaita ennen kaikkea maajoukkoihinsa, jos se aikoo saavuttaa tavoitteensa Ukrainassa.
Mahdollinen uusi liikekannallepano ei kuitenkaan näkyisi rintamalla heti. Uusien joukkojen kokoaminen ja kouluttaminen vie aikaa, ja syksyn kelirikko sekä talvi rajoittavat suurten mekanisoitujen joukkojen käyttöä.
Liuhdon mukaan Venäjä voisi käyttää syksyn ja talven Ukrainan kuluttamiseen ja valmistella samalla suurempaa hyökkäystä ensi kevääksi.
Professori pitää huhtikuuta erityisen vaarallisena ajankohtana.
– Pelkään, että huhtikuussa viimeistään alkaa suurhyökkäys ja silloin on tosi tiukkaa.
Paljon riippuu Ukrainan ilmapuolustuksesta. Jos Patriot-järjestelmien torjuntaohjukset käyvät vähiin, Venäjän ilmavoimat pystyvät tukemaan maahyökkäyksiä nykyistä tehokkaammin.
Samaan aikaan Venäjä voi jatkaa talven aikana iskujaan Ukrainan sähkö-, vesi- ja muuhun kriittiseen infrastruktuuriin.
– Ukrainalaisille on tulossa helvetillinen ensi talvi.
Ukraina tarvitsee apua
Liuhto arvostelee länsimaita siitä, että ne varovat liikaa omien ilmapuolustusvarastojensa pienentämistä. Euroopassa on hänen arvionsa mukaan järjestelmiä, joita Ukraina tarvitsisi juuri nyt kipeämmin.
Professori sanoo, että omaa turvallisuutta ei pitäisi nyt varjella tavalla, joka vaarantaa Ukrainan puolustuskyvyn.
– Lännessä pelätään liikaa omaa turvallisuutta, vaikka uhka ei ole vielä näköpiirissä. Pitäisi keskittyä olennaiseen.
Liuhto arvioi Venäjän pyrkivän keväällä tilanteeseen, jossa se voisi käyttää uusia joukkojaan laajempaan hyökkäykseen.
Hän pitää kestämättömänä ajatusta, että Ukraina jäisi ratkaisevalla hetkellä ilman tarvitsemaansa tukea vuosien avun jälkeen.
– Ei ole mitään järkeä siinä, että olemme tukeneet Ukrainaa lähes viisi vuotta sadoilla miljardeilla – ja lopulta häviäisimme tämän sodan.