Voice of Freedom Повна версія

Puhelimeen voi tilata nyt täysin uudenlaisen hälytyksen – Voi pelastaa henkiä

· Main news

Suomeen on avattu uusi verkkopalvelu, jolla on tarkoitus ehkäistä huumekuolemia.

Nopsa-nimisen palvelun taustalla on Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry. Yhdistys kertoo asiasta tiistaina julkaisemassaan tiedotteessaan.

Palvelu välittää tietoa Suomessa liikkuvista erityisen vaarallisista huumausaineista. Varoitukset voi tilata suoraan omaan sähköpostiin ja puhelimeen.

Yhdistys kertoo, että tavoitteena on saada tieto nopeasti huumeita käyttäville ihmisille, heidän läheisilleen ja heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille.

– Tiedon täytyy liikkua vähintään yhtä nopeasti kuin markkinoilla myytävien aineiden. Varoitus voi ehkäistä vaarallisen erän käyttöä tai ainakin saada käyttäjän suhtautumaan aineeseen varauksella ja hakeutumaan avun piiriin, jos hälyttäviä oireita ilmenee, sanoo hankepäällikkö Annuska Dal Maso Ehytistä.

Puuttunut Suomesta

Viime viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaiseman kuolemansyyraportin mukaan vuonna 2025 Suomessa kuoli huumeisiin 244 ihmistä. Heistä alle 25-vuotiaita oli 54.

– Meillä on Suomessa meneillään monisyinen päihdekriisi. Jokainen toimenpide, joka parantaa valmiuksia ja huumetietoutta, on tärkeä, Dal Maso sanoo.

Ehytin mukaan Suomesta on puuttunut kaikille avoin valtakunnallinen kanava, jonka kautta ajankohtainen tieto huumeisiin liittyvistä vaaroista tavoittaa nopeasti sekä kansalaiset että ammattilaiset.

Palvelu löytyy osoitteesta nopsaverkosto.fi. Varoitusten lisäksi palvelussa on tietoa eri huumausaineista, ensiapuohjeita yliannostustilanteisiin ja neljä kertaa vuodessa ilmestyvä tilanneraportti.

Lisäksi rekisteröityneille käyttäjille tarkoitettu ammattilaisosio toimii viestintäkanavana ammattilaisten ja viranomaisten välillä.