Talous

Puolustusvoimien miljoonatilaus peruttu – ”Hyvin valitettavaa”

Puolustusvoimien miljoonatilaus peruttu – ”Hyvin valitettavaa”

Puolustusvoimien logistiikkalaitos on tehnyt päätöksen poistaa 28. huhtikuuta 2026 tekemänsä hankintapäätöksen, jolla Summa Defencen tytäryhtiö IntLog valittiin rauniopelastuskonttien toimittajaksi, selviää Summan tiedotteesta.

Samalla hankintayksikkö on päättänyt keskeyttää hankintamenettelyn ja ilmoittanut käynnistävänsä kilpailutuksen uudelleen korjatulla tarjouspyynnöllä.

Hankintapäätöksen kokonaisarvo optioineen olisi ollut noin 9,5 miljoonaa euroa. Tästä noin 2,5 miljoonaa euroa liittyi alkuperäisiin hankintamääriin ja noin 7,0 miljoonaa euroa optioihin.

Tilaus oli tarkoitus kirjata Summa Defencen vuoden 2026 toisen vuosineljänneksen tilauskantaan.

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen päätöksen mukaan itseoikaisu ja hankinnan keskeyttäminen perustuvat tarjouspyynnössä havaittuihin olennaisiin virheisiin, joiden vuoksi hankintamenettelyä ei voida saattaa päätökseen alkuperäisen tarjouspyynnön perusteella.

Summa Defence harkitsee oikeustoimia

Summa Defence kertoo arvioivansa parhaillaan päätöksen perusteita sekä käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja.

Yhtiö selvittää mahdollisuutta hakea hankintapäätökseen muutosta hankintalaissa säädetyin oikeussuojakeinoin, mukaan lukien hankintaoikaisupyynnöllä ja tarvittaessa valituksella markkinaoikeuteen.

– Pidämme tärkeänä, että julkiset hankinnat toteutetaan hankintalainsäädännön mukaisesti sekä tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaatteita noudattaen. Perehdymme huolellisesti päätöksen perusteluihin ja arvioimme niiden pohjalta mahdolliset jatkotoimenpiteet, sanoo Summa Defencen toimitusjohtaja Robert Blumberg.

Blumberg pitää kaupan peruuntumista harmillisena.

– Summan liikevaihdon ohjeistus tänä vuonna on kuitenkin 110-120 miljoonaa euroa, joten se ei ole siihen merkityksellinen, mutta tietysti Intlogin kohdalla se on perin harmillinen, Blumberg sanoo.

Blumberg sanoo, että uusi kilpailutus vahingoittaa kilpailutilannetta.

– Ei vaadi mitään Einsteinin hoksottimia nähdäkseen, että tämä (uusi kilpailutus) avaa pelikentän taas eri tavalla. Siinä mielessä pidän tätä hyvin valitettavana.

Artikkeli on julkaistu alun perin Kauppalehdessä.

Olet saattanut jäädä paitsi