Pääuutiset

Purjehdusretki sai järkyttävän käänteen – Nuori mies kadoksissa Saimaalla

Purjehdusretki sai järkyttävän käänteen – Nuori mies kadoksissa Saimaalla

Lauantaina Taipalsaarella veden varaan joutunutta miestä ei ole löydetty etsinnöistä huolimatta. Asiasta kertoo Kaakkois-Suomen poliisi tiedotteessa.

Purjevenettä ohjannut nuori mies putosi veteen lauantaina puoli kymmenen aikaan illalla.

Veneessä oli kolmen nuoren miehen seurue, joka oli harjoitellut yhdessä purjehdusta Saimaalla. Venettä ohjanneella miehellä oli aiempaa kokemusta purjeveneilystä.

Poliisin tietojen mukaan mies putosi veneestä, kun se oli äkillisesti kallistunut. Kaksi muuta kyydissä ollutta miestä sai purjeet alas ja veneen käännettyä. Veden varaan joutunutta miestä ei kuitenkaan löytynyt.

Miestä etsittiin illan, yön ja sunnuntaipäivän aikana tuloksetta. Etsinnöissä olivat mukana poliisi, pelastuslaitos ja paikalliset veneilijät.

Poliisi jatkaa maanantaina etsintöjä vesistössä sekä ilmassa.

Miehellä ei poliisin mukaan ollut yllään pelastusliivejä. Tapahtuma-aikaan tuulennopeus oli noin 9–12 metriä sekunnissa.

Onnettomuus tapahtui Taipalsaarella Päihäniemen pohjoispuoleisella vesialueella Ilkonsaarten suuntaan.

Vene oli tyypiltään H-vene, joka on tavallinen vene Saimaalla purjehtijoiden keskuudessa.

Poliisi käsittelee asiaa kadonneen henkilön etsintänä.

Olet saattanut jäädä paitsi