Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti keskiviikkona järjestelevänsä maan sotilasjohtoa uudelleen, kertoo oppositiomedia Meduza.
Yksi uuden pestin saanut on Venäjän operatiivista Tsentr-joukko-osastoa (suom. Keskus) komentanut Valeri Solodtšuk, jota on syytetty osallisuudesta Butšan verilöylyyn.
Solodtšukin uusi tehtävä on Venäjän puolustusministeriön logistiikkapalvelun johdossa. Tsentr-joukkojen komentajaksi tulee taas kenraalieversti Andrei Ivanaev, joka toimi aiemmin Vostok-joukko-osaston (suom. Itä) komentajana.
Vostokin komentoon nousee samaisen joukko-osaston esikuntapäällikkö, kenraalimajuri Petr Bolgarev.
Tsentr-joukkojen esikuntapäällikkönä toiminut Denis Lyamin taas ryhtyy komentamaan Venäjän uusia miehittämättömien järjestelmien joukkoja.
Kyseisen joukko-osaston oli määrä olla toimintavalmis jo viime joulukuussa, mutta Putin myönsi tapaamisessa perustamisen viivästyneen.
Toinen venäläinen oppositiomedia The Moscow Times huomauttaa, että kaikki uusiin tehtäviin siirretyt komentajat johtivat edellisessä pestissään joukkoja, joiden oli määrä vallata Donbassin alue Venäjälle.
Tehtävä on kuitenkin epäonnistunut, koska Ukraina pitää edelleen hallussaan vielä hieman alle neljännestä Donetskin alueesta. Donbas muodostuu Donetskin ja Luhanskin hallinnollisista alueista ja jälkimmäistä niistä Venäjä hallitsee tällä hetkellä käytännössä kokonaan.
Zelenskyi ja Stubb puhuivat ohjuksista: ”Kiitän Alexia”
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoo jälleen keskustelleensa tasavallan presidentin Alexander Stubbin kanssa.
Zelenskyin mukaan keskustelun aiheena oli se, miten Suomi voisi auttaa Ukrainaa torjumaan Venäjän ballistisilla ohjuksilla tekemiä iskuja.
– Tiedämme, kuinka monta ohjusta ilmapuolustusjärjestelmiin on käytettävissä maailmanlaajuisesti. Niitä tarvitaan Ukrainassa joka – joka päivä meidän on puolustauduttava näitä venäläisten iskuja vastaan, Zelenskyi kirjoittaa X:ssä.
Zelenskyi painottaa, että maan kumppaneiden apu tällä hetkellä pelastaisi monia henkiä. Ukrainalainen uutistoimisto Unian kertoi äskettäin, että Zelenskyi oli ilmaissut huolensa maan ilmatorjuntakyvykkyyksien tilasta ensi talvea silmällä pitäen.
– Kiitän Alexia hänen välittömästä vastauksestaan ja halukkuudestaan tukea meitä.
Tilannetta on vaikeuttanut etenkin se, etteivät Ukrainan liittolaiset ole kyenneet toimittamaan tarvittavia määriä ilmatorjuntaohjuksia. Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kieltäytyi Zelenskyin mukaan hiljattain hänen pyynnöstään saada 300 yhdysvaltalaisvalmisteista Patriot-ilmatorjuntaohjusta.
Trump oli Zelenskyin mukaan perustellut asiaa sillä, että Yhdysvallat tarvitsee ohjuksia nyt liittolaistensa suojaamiseen Lähi-idässä. Zelenskyi myös lisäsi, että muidenkin maiden ilmatorjuntaohjustoimitukset ovat vähentyneet kuluvana vuonna.
Zelenskyin mukaan hän ja Stubb keskustelivat myös diplomatiasta ja niistä keinoista, joilla Putin voitaisiin pakottaa rauhaan.
– Kun Putin ei enää voi tappaa ihmisiä, hänet pakotetaan etsimään ulospääsyä tästä sodasta. Vain riittävä tuki Ukrainalle ja painostus Venäjää kohtaan voivat tuoda rauhan.
Ukraina: Venäjä sijoittamassa pohjoiskorealaisia ohjusjoukkoja rajan taakse
Ukrainan sotilastiedustelun (HUR) tietojen mukaan pohjoiskorealainen ohjusyksikkö on aloittanut siirtymisen Länsi-Venäjän Voronežiin, kertoo uutistoimisto Reuters.
Tiedustelupalvelua edustavan Andrii Tšerniakin mukaan noin 90 sotilaasta muodostettu yksikkö varustettaisiin 120 ballistisella ohjuksella ja kuudella laukaisualustalla, joita se voisi käyttää iskuissa Ukrainaan.
Reuterskin huomauttaa, että Venäjä on jo aiemmin käyttänyt pohjoiskorealaisia ohjuksia Ukrainassa. Viimeisin näistä iskuista tehtiin viime viikolla, mutta sitä edeltävästä on aikaa lähes vuosi.
Kokonainen pohjoiskorealainen ohjusyksikkö merkitsisikin Venäjän ja Pohjois-Korean sotilaallisen yhteistyön laajenemista entisestään.
Lisäksi juuri ballistiset ohjukset ovat tällä hetkellä yksi Ukrainan suurimmista ongelmista, kun niiden torjumiseen tarvittavaa kalustoa on nyt erittäin vaikeasti saatavilla.
Venäläinen droonipomo joutui salamurhayrityksen kohteeksi
Venäläisen drooniyrityksen Uraldronzavodin toimitusjohtaja Vladimir Tkatšuk yritettiin salamurhata tiistaina.
Venäläislehti Kommersant kertoo, että Tkatšuk loukkaantui vakavasti, kun hänen autonsa räjähti lähellä Jekaterinburgia. Auton kyydissä ollut kuljettaja kuoli räjähdyksessä, ja Tkatšuk taistelee tällä hetkellä hengestään tehohoidossa.
Venäläisen uutiskanava Mashin mukaan auto tuhottiin sen pohjaan kiinnitetyllä räjähteellä.
Uraldronzavod on vuonna 2023 Jekaterinburgiin perustettu yritys, joka erikoistuu FPV-droonien tuotantoon.
Brittilehti The Guardianin mukaan yritys on tunnettu erityisesti halvoista Upyr-kamikazedrooneista, joita Venäjän asevoimat käyttää aktiivisesti Ukrainan rintamalla.
Uutistoimisto Reutersin mukaan tapaus vaikuttaa olevan viimeisin osa Ukrainan sodassa todistettujen kohdennettujen iskujen sarjassa.
Zelenskyi: Ilmapuolustusohjukset olisivat voineet pelastaa henkiä
Presidentti Zelenskyin mukaan Venäjän viimeöisissä iskuissa kuoli 17 ihmistä ja loukkaantui 44.
Zelenskyi kirjoittaa X:ssä, että ballististen ohjusten torjuntaan vaadittavat ilmatorjuntaohjukset olisivat voineet pelastaa monien viime yönä kuolleiden hengen.
– Ballististen ohjusten torjuntaan tarkoitetut torjuntaohjukset olisivat voineet pelastaa tänään surmansa saaneiden ihmisten hengen. On erittäin tärkeää, että kumppanimme ymmärtävät viivästysten niiden toimittamisessa tai haluttomuuden luovuttaa ballististen ohjusten torjuntajärjestelmiä johtavan suoraan tällaisiin kauheisiin ihmisuhreihin ja tuhoihin, Zelenskyi kirjoittaa.
Zelenskyin mukaan Venäjä iski yön aikana Kiovan alueelle neljällä risteilyohjuksella, 24 ballistisella ohjuksella sekä 115 droonilla. Zelenskyin mukaan iskujen pääkohteina olivat siviilikäytössä olevat varastot, infrastruktuuri sekä yksi rautatieasema.
14 kuollut ja 27 loukkaantunut Venäjän iskuissa Kiovaan
Ukrainan pelastusviranomaisten mukaan Venäjän viimeöisissä iskuissa on kuollut ainakin 14 ihmistä ja loukkaantunut 27, Reuters ja AFP uutisoivat. AFP:llä kuolleiden lukumääräksi kerrotaan 15 ja Reutersilla 14.
Venäjän iskut toteutettiin ukrainalaisviranomaisten mukaan ballistisilla ohjuksilla. Ukrainan ilmavoimat varoittivat ohjuksista yöllä ensimmäisen kerran Telegram-viestikanavalla kello 00.20 paikallista aikaa, kertoo ukrainalaislehti Kyiv Independent.
Kaupungin sotilashallinnon mukaan varastorakennuksia syttyi tuleen iskujen seurauksena kahdella alueella, kertoo uutistoimisto Reuters.
Öinen hyökkäys on jo toinen laaja ballistinen ohjusisku Kiovaan elokuun aikana. Elokuun ensimmäisenä päivänä tehdyssä iskussa kuoli ainakin yhdeksän ihmistä ja kymmeniä ihmisiä loukkaantui.
Kyiv Independent kertoi aiemmin, että yhden ohjusiskussa vaurioituneen varastorakennuksen raunioista pelastettiin kaksi ihmistä, mutta Kiovan pormestari Vitali Klytško varoitti tuolloin, että loukussa saattaa olla enemmänkin ihmisiä.
Ukraina iski taas Venäjän "Amazoniin"
Venäläisen verkkojätin Wildberriesin varastorakennus syttyi tuleen ukrainalaisen droonin osumasta läntisellä Venäjällä.
Tulan alueellisen pormestarin Dmitri Miljajevin mukaan yksi ihminen on loukkaantunut iskussa.
Ukraina on kohdistanut iskuja useisiin Wildberriesin varastorakennuksiin lähiviikkoina.