Pääuutiset

Raju muutos kohulääkärin somessa

Raju muutos kohulääkärin somessa

Kohulääkäri Karl Johan Svedjeholmin julkisella Instagram-tililllä on julkaistu useita hämmentäviä päivityksiä.

Aiemmin Svedjeholm julkaisi tililleen pääasiassa kuvia tekemiensä kauneusleikkausten tuloksista. Sunnuntaiaamuna tehdyssä kuvakarusellissa on useita vuorikiipeilyyn liittyviä kuvia.

Kahdessa kuvassa näyttää olevan Mount Everestille jäätynyt ruumis. Toiseen kuvaan on lisätty teksti ”death body” (ruumis) sekä punainen nuoli osoittamaan oletettua vainajaa. Yhdessä kuvista on kartta, johon on merkitty kaikki tiedetyt ruumiit kyseisellä vuorella.

Svedjeholm on julkaissut kuvakaruselliin myös useamman kuvan, joissa näyttäisi olevan itse Mount Everestillä. Kohulääkäri ilmeisesti kiipesi International Mountain Guides -sivuston mukaan vuorelle vuonna 2021.

Yksi julkaisun kuvista on kuvankaappaus Iltalehden vuonna 2018 julkaistusta uutisesta, jonka mukaan matkustaja sai sairauskohtauksen Finnairin lennolla Thaimaasta Helsinkiin.

Yhteen kuvaan Svedjeholm on kirjoittanut ”in loving memory of my dad in heaven” eli rakkaudella muistaen isääni taivaassa. Isään viitataan myös Whatsapp-keskustelusta otetussa kuvankaappauksessa.

Lisäksi kohulääkäri näyttää vaihtaneen tilinsä käyttäjänimen. Uusi käyttäjänimi viittaa Mount Everestiin.

Myös Instagram-tarinoissa videoita

Instagramin 24 tuntia näkyvissä tarinoissa Svedjeholm on jakanut kaksi muiden tilien julkaisemaa videota.

– Jos haluat puhua minusta pahoja asioita, tule luokseni. Kerron sinulle enemmän. Olen käynyt läpi kamppailuja, joista et tiedä, tehnyt virheitä, joita et koskaan ymmärrä ja selvinnyt asioista, jotka murtaisivat suurimman osan ihmisistä. Joten, jos luulet tuntevasi tarinani, mieti uudestaan. En ole täydellinen, en koskaan väittänytkään olevani, videossa sanotaan vapaasti suomennettuna.

– Jos aiot puhua minusta, varmista, että faktat pitävät paikkaansa. Ja muista, se, mitä sanot minusta, kertoo enemmän sinusta, video jatkuu.

Toisessa videossa kuvataan autosta tietä. Myös toisen videon teksti ja puhe ovat englanniksi.

– Älä koskaan laita minua asemaan, jossa minun täytyy näyttää sinulle, kuinka armoton voin olla. Älä koettele kärsivällisyyttäni. Saatan olla kiltein ja ymmärtäväisin henkilö, jonka koskaan tapaat, videossa sanotaan.

– Kun olen saavuttanut rajani, näet minusta puolen, jota kukaan ei koskaan pitänyt mahdollisena. Ystävällisyydelläni ja kärsivällisyydelläni on rajat. Ja kun rajojani koetellaan liikaa, minusta tulee peräänantamaton. Minä en peräänny. En suhtaudu siihen kevyesti. Mitä tulee rajojeni varjelemiseen, puolustan itseäni epäröimättä.

Olet saattanut jäädä paitsi