Voice of Freedom Повна версія

Rajuja paljastuksia koulutyömaasta – Nyt puhuu Senaatti-kiinteistöt

· Main news

Senaatti-kiinteistöt selvittää tilaamallaan koulutyömaalla ilmenneitä epäselvyyksiä.

Suomen valtion omistama liikelaitos tiedotti asiasta sen jälkeen, kun Rakennusliitto keskiviikkona kertoi, että Senaatti-kiinteistöjen tilaamalla Valteri-koulun työmaalla Helsingin Ruskeasuolla on ilmennyt useita ulkomaalaiseen työvoimaan liittyviä laittomuuksia.

Työmaan pääurakoitsija on Mirlux oy. Rakennusliiton mukaan suurimmat epäselvyydet liittyvät kahteen Suomeen rekisteröityyn aliurakoitsijaan, Varatekiin ja Kore Metaliin, jota liiton tiedotteen mukaan johdetaan virolaisesta vankilasta käsin.

Senaatti-kiinteistöt kertoo tiedotteessaan tehneensä Valteri-koulun työmaalle tilaajavastuutarkastuksen toukokuussa 2026. Tuolloin kävi ilmi, että urakoitsija käyttää työmaalla aliurakoitsijoita, joita ei ollut hyväksytetty Senaatille niin kuin urakointisopimus olisi edellyttänyt.

Yhtiö langetti urakoitsijalle sopimussakon, ja hyväksyttämiset hoidettiin kuntoon.

Kolmea kuukautta myöhemmin Rakennusliitto teki tarkastuksen, jossa havaittiin, että osa alihankkijoista käytti työmaalla hyväksymättömiä kevytyrittäjiä palkatun työvoiman sijaan. Kun Senaatti-kiinteistöt sai tietää asiasta, yhtiö vaati tiedotteensa mukaan aliurakoitsijoita poistamaan kyseiset työntekijät työmaalta.

Tästä syystä rikollisuuskytkökset eivät nousseet esiin

Myöhemmissä selvityksissä Rakennusliitto havaitsi, että ulkomaalaisille rakentajille on maksettu työehtosopimuksen alittavaa palkkaa. Peruspalkkaa maksettiin harjoittelijaliksan verran, eikä sunnuntaista maksettu korvausta. Liiton arvion mukaan yksittäinen työntekijä saattoi hävitä järjestelyn vuoksi jopa 1 500 euroa kuukaudessa.

Senaatti-kiinteistöjen kertoman mukaan sillä ei ole ollut mahdollisuutta tarkistaa palkanmaksuun liittyviä asioita.

Tiedotteessa kerrotaan, että myös työmaan tilaajavastuuselvitykset on tehty asianmukaisesti. Pääurakoitsija Mirlux on hyväksyttänyt rikollisuuskytkösten vuoksi otsikoihin nousseen aliurakoitsijansa Kore Metalin Senaatti-kiinteistöillä.

– Senaatin hyväksyntä perustuu virallislähteisiin, joissa ei ole ollut viitteitä rikollisuudesta.

Senaatti-kiinteistöjen tiedotteen mukaan rikosrekisteritiedot nousevat turvallisuusselvitysprosessissa esiin vain silloin kun turvallisuusselvitystä edellytetään. Tämän työmaan kohdalla näin ei ollut.

Senaatilla ei ollut tiedotteensa mukaan itsenäistä oikeutta tarkistaa rikosrekisteritietoja.

Talousrikollisuuden torjunnan toimintamalli

Tiedotteessa alleviivataan, ettei Senaatti-kiinteistöt hyväksy talousrikollisuutta työmaillaan missään muodossa.

– Olemme sopimuksissa asettaneet urakoitsijoille lakisääteisen tason ylittäviä velvoitteita talousrikollisuuden torjumiseksi ja esimerkiksi rajoitamme urakoiden ketjuttamista, sanoo Senaatin rakennuttamisjohtaja Marko Virtanen tiedotteessa.

– Teemme yllätystarkastuksia työmaille sopimusvelvoitteiden noudattamisen valvomiseksi, sekä määräämme sopimusehtoihimme perustuvia sanktioita velvoitteiden laiminlyönneistä, hän jatkaa.

Senaatti on pyrkinyt torjumaan talousrikollisuutta työmaillaan erillisellä toimintamallilla yli 10 vuoden ajan.