Riikka Purra jyrähtää: ”Tämä on kuin kutsuhuuto”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kritisoi kovin sanoin Suomen hallitusta ja sisäministeri Mari Rantasen (ps) viimeviikkoista Espanja-lausuntoa puoluejohtajien paneelissa Kotkaniemi-foorumissa Luumäellä.
Rantanen väläytti X:ssä viime perjantaina, että kaikkien Euroopan maiden tulee tukea Italian pääministeri Giorgia Melonin esitystä, että Espanja suljettaisiin väliaikaisesti Schengen-alueen ulkopuolelle Ceutan tilanteen vuoksi. Hallituspuolue kokoomuksesta ja RKP:stä kiirehdittiin korjaamaan, ettei Rantasen lausunto ollut hallituksen virallinen kanta.
– Nämä lausunnot olivat vahingollisia Suomen asemalle ja Suomi ulkorajamaana, joka on kohdannut hybridivaikuttamista, on viimeinen maa, jonka kannattaisi lähteä tällaisessa tilanteessa rankaisemaan puheilla nimenomaan sitä maata, johon tämä kohdistuu, Lindtman sanoi puoluejohtajien paneelikeskustelussa.
Lindtmanin mukaan Rantasen viesti noteerattiin laajasti maailmalla Suomen kantana, eikä hallitus ole pyrkinyt oikaisemaan asiasta syntynyttä käsitystä.
– Pidän selvänä, että ei sisäministeri tätä yksin tehnyt, vaan pidän täysin mahdollisena ja selvänä, että näillä puheilla on ollut myös perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran tuki.
”Kuin kutsuhuuto”
Valtiovarainministeri Purran mukaan Rantasen puheet olivat täysin perusteltuja. Hän nosti keskustelussa esiin Espanjan pääministerin Pedro Sánchezin johtaman sosialistihallituksen päätöksen laillistaa satojatuhansia maassa olevia laittomia siirtolaisia.
– Tämä on kuin kutsuhuuto, Purra jyrähti.
Hänen mukaansa ihmiskauppiaat ja Euroopalle vihamieliset valtiot pyrkivät ottamaan Espanjan hallituksen linjauksesta kaiken irti. Samassa yhteydessä Purra kuittaili vieressä istuneelle keskustan puheenjohtajalle Antti Kaikkoselle entisen pääministerin Juha Sipilän (kesk) vuoden 2015 siirtolaiskriisin aikaisista puheista.
– Se on kutsuhuuto huomattavasti paljon suuremmassa mittakaavassa kuin Suomessa tehtiin 2015, kun silloinen pääministeri sanoi, että hänen kotinsa on avoin näille siirtolaisille, Purra sanoi.
”Pakko sanoa”
Kaikkosen mukaan hänellä särähtivät korvaan pääministeri Petteri Orpon (kok) puheet siitä, että kyse oli sisäministerin yksityisajattelusta.
– Minäkin olen toiminut ministerinä ja silloin ei ollut kauheasti mahdollisuuksia yksityisajatteluun ainakaan tilanteessa, jossa ne tulkitaan Suomen kannaksi laajasti ympäri Euroopan kuten tässä kävi, eikä sitä kukaan lähtenyt oikaisemaan, Kaikkonen sanoi.
Pääministeri Orpon mukaan Suomen hallituksen linjasta ei ole jäänyt epäselvyyttä Espanjan hallitukselle, komissiolle tai muille unionin jäsenmaille. Orpo korosti, että Rantanen käytti asiasta vain yhden puheenvuoron ja toimi ”täysin Suomen linjan mukaisesti”.
– Pakko sanoa, kun tässä esiintyy rajaturvallisuuden eksperttipuolue SDP puheenjohtajansa johdolla, niin tämä hallitus ja nämä puolueet ovat todellakin tehneet tällä kaudella rajaturvallisuuden eteen Suomessa ja Euroopassa enemmän kuin tässä maassa on tehty, Orpo sanoi.