Pääuutiset

Romania nosti hävittäjät ilmaan

Romania nosti hävittäjät ilmaan

Drooni Romanian ilmatilassa

Romania nosti hävittäjät ilmaan, kun Ukrainaan suuntaava drooni harhautui sen kansalliseen ilmatilaan.

Romanian puolustusministeriö tiedottaa Facebookissa droonin viipyneen Romanian ilmatilassa, Ukrainan vastaisen jokirajan yläpuolella noin 20 minuutin ajan. Drooni jatkoi matkaansa Ukrainaan, jossa se ammuttiin alas noin kilometrin päässä rajasta.

Tilanne tapahtui Romanian paikallista aikaa noin kello kolmelta iltapäivällä.

Romania nosti kaksi F-16-hävittäjää ilmaan seuraamaan tilannetta ja antoi alueen väestölle hätätiedotteen. Henkilö- ja materiaalivahingoilta kuitenkin vältyttiin. Alueelle annettu ilmahälytys päättyi kello neljältä.

Bensa-asemat kohteina

Venäjä kohdistaa iskuja Ukrainan bensa-asemiin.

Venäjän valtion media Tass uutisoi jälleen sunnuntaina Venäjän tuhonneen ukrainalaisen bensa-aseman. Venäjän puolustusministerin mukaan Kramatorskin asemaa käytettiin sotilaallisiin toimintoihin.

CNN:n mukaan asemat, joihin Venäjä on kesän aikana iskenyt, ovat usein myös siviilien käytössä. Lauantaina 2. elokuuta julkaistussa artikkelissa ukrainalainen poliisi kertoo loukkaantuneensa kahden droonin iskettyä bensa-asemaan.

Ukrainan viranomaisten mukaan noin 200 bensa-asemaan iskettiin kesä- ja heinäkuun aikana.

Venäjän arvioidaan pyrkivän aiheuttamaan iskuilla kaaosta. Vastaavasti Ukrainan iskut Venäjän öljynjalostamoihin ovat aiheuttaneet Venäjällä pulaa polttoaineesta ja jonoja bensa-asemilla.

Ukraina väittää: Heinäkuu oli Venäjälle vuoden synkin kuukausi

Ukrainan asevoimien yleisesikunta kertoo Facebookissa, että Venäjän joukot kärsivät heinäkuussa vuoden 2026 suurimmat kuukausittaiset henkilöstötappiot. Pääesikunta väittää Venäjä menetti kuukauden aikana 42 860 sotilasta.

Ukrainan julkaisemien lukujen mukaan henkilöstötappiot ovat kasvaneet lähes koko vuoden ajan. Kesäkuussa tappioiksi ilmoitettiin 39 290 sotilasta ja heinäkuussa määrä nousi uuteen ennätykseen.

Pääesikunnan mukaan Venäjän henkilöstötappiot tammi–heinäkuussa ovat yhteensä 238 650 sotilasta.

Lukuja ei ole voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä, ja sekä Ukraina että Venäjä ovat sodan aikana julkaisseet toisistaan poikkeavia arvioita vastapuolen tappioista.

Ukraina upotti Rosatomin aluksen Mustallamerellä

Venäjän valtion ydinenergiayhtiö Rosatomin mukaan kaksi ukrainalaista droonia upotti yhtiön omistaman siviilialuksen Mustallamerellä lauantain vastaisena yönä. Yhtiön mukaan kaikki 17 miehistön jäsentä pelastuivat.

Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vahvisti iskun ja sanoi aluksen olleen pakotteiden alainen venäläinen konttialus Janina. Hänen mukaansa Ukraina iski myös kolmen öljynjalostamon infrastruktuuriin Baškortostanissa noin 1 600 kilometrin päässä maiden rajasta.

Rosatomin johtaja Aleksei Lihatšov kutsui iskua "merirosvoudeksi".

Olet saattanut jäädä paitsi