Rufus Wainwright: ”Kuuntelin parikymppisenä happopäissäni Sibeliusta ja elämäni muuttui”
Kun kanadalais-yhdysvaltalaisen Rufus Wainwrightin äiti teki kuolemaa, muusikko halusi lapsen. Wainwright avaa Helsingin juhlaviikot sielunmessulla.
Kolmas kerta toden sanoo.
Laulaja, lauluntekijä ja säveltäjä Rufus Wainwright, 53, seuraa Helsingin Musiikkitalossa sielunmessunsa harjoituksia. Katsomossa istuu myös säveltäjän puoliso, saksalainen laulaja ja taidejohtaja Jörn Weisbrodt. Perheen koira on jätetty pukuhuoneeseen.
Barokki-popilla tunnetuksi tullut Wainwright alkoi kirjoittaa klassista musiikkia yli 15 vuotta sitten. Muodollinen koulutus puuttuu, mutta taiteilija kertoo käyttävänsä säveltämisessä assistenttia. Hän laulaa teoksen melodioita nuotintamista varten.
– Jätin musiikkikoulun kesken noin vuoden jälkeen. Halusin kännätä baareissa ja kirjoittaa biisejä.
Opintojen keskeyttämisestä huolimatta intohimoinen suhde musiikkiin säilyi.
– Kävin oopperassa ja klassisen musiikin konserteissa, joten se kaikki on sisällä musiikissani.
Wainwright kirjoitti ensimmäisen oopperansa Prima Donna yli 15 vuotta sitten. Seuraava oopperateos Hadrian sai maailmanensi-iltansa Torontossa Kanadassa vuonna 2018.
Molemmat oopperat ja Dream Requiem -sielunmessu ovat olleet viime vuosina ooppera- ja konserttitalojen ohjelmistossa.
– Kutsun sitä menestykseksi. Dream Requiem on tavallaan kypsä, kehittynein teokseni.
Kahdesta oopperasta voi Wainwrightin mukaan kuulla hänen matkansa ja yrityksensä tulla paremmaksi säveltäjäksi.
– En pidä itseäni vallankumouksellisena säveltäjänä, vaan ennemmin käännän musiikkia omalle kielelleni.
Wainwrightilla on lämmin suhde Sibeliukseen. Hän kertoo ihailevansa suomalaissäveltäjää, ja se kuuluu hänen mukaansa sielunmessussa.
– Kuuntelin parikymppisenä Sibeliusta alasti kylvyssä happopäissäni. Se muutti elämäni silloin. Rakastan säveltäjiä, jotka todella ilmentävät kulttuuriaan, ja voit tuntea heidän musiikkinsa, kun olet siellä (Suomessa), mistä he ovat kotoisin.
Eurooppa pimeni
Wainwrightin sielunmessu syntyi koronapandemian aikana.
Etäisenä kimmokkeena toimi aiempi teos Agnus Dei, jonka Wainwright sävelsi parikymmentä vuotta sitten. Agnus Dei on sielunmessun osa. Wainwrightin ystävä, koreografi Arthur Pita, käytti kappaletta tanssielokuvassa vuonna 2021.
– Hän kannusti minua säveltämään kokonaisen messun. Se kuulosti kiinnostavalta ajatukselta, koska kuolema oli läsnä pandemian takia.
Wainwrightilla oli myös aikaa. Pandemia sulki esiintymispaikat, ja artistit jäivät kotiin odottamaan parempia aikoja.
Wainwright oli löytänyt jo aiemmin lordi Byronin runon Darkness (Pimeys). Byron kirjoitti sen vuonna 1816, kun nykyisen Indonesian alueella oleva tulivuori purkautui vuonna 1815. Historian toistaiseksi suurin rekisteröity tulivuorenpurkaus lähetti tuhkapilvet Eurooppaan, ja vanha manner pimeni. Kesä 1816 sai uuden nimen: Vuosi ilman kesää.
Sadot tuhoutuivat, ja aikalaiset luulivat, että kyse oli maailmanlopusta.
– Runo oli aikanaan väärä hälytys, mutta olemme nyt kasvokkain ilmastonmuutoksen, ekokatastrofin ja sodan kanssa. Tuntuu kuin runo olisi lähes totta, en tosin sano, että se on sitä, mutta runo kertoo ehdottomasti nykyhetkestä.
Verdin sielunmessu kolahti
Sielunmessu teki Wainwrightiin vaikutuksen jo teininä.
Äiti esitteli pojalleen Giuseppe Verdin sielunmessun, kun Rufus oli 13-vuotias.
– Kuuntelin levyn äidin kanssa alusta loppuun. Sinä aikana muutuin täysin. Lapsuus loppui ja minusta tuli tällainen ”vanha ooppera-kuningatar”.
Wainwright on puhunut vuosikymmenien varrella lukuisissa haastatteluissa levottomasta nuoruudestaan, johon kuuluivat huumeet ja viina.
Taiteilija tiesi olevansa homoseksuaali jo 12-vuotiaana.
Ollessaan isänsä luona Lontoossa 14-vuotias Wainwright etsi baareissa miehistä seuraa, ja eräs yritys päättyi kohtalokkaasti. Aikuinen mies vei Wainwrightin Hyde Parkiin ja raiskasi tämän.
– Se on karmea juttu. Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Kuuntelin sen jälkeen oopperaa ja erityisesti Verdin sielunmessua. Se toimi turvapeittonani.
Lapsi muutti elämän
Rufus Wainwright tunnetaan muusikkoutensa lisäksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolestapuhujana.
Hänellä on nykytilanteesta vain huonoa sanottavaa.
– Kaikki on mennyt vain pahempaan suuntaan. Kymmenen vuotta sitten olisin sanonut, että olemme melkein perillä.
Ihmiset olivat Wainwrightin mielestä kehittymässä ja valaistumassa ja aiempaa myötätuntoisempia vähemmistöjä kohtaan.
– Ja yhtäkkiä olemme taas lähtöpisteessä, ja monin tavoin vielä huonommassa tilanteessa homojen ja transihmisten oikeuksien kanssa, ja jopa sen, että ihmiset saisivat olla ihmisiä.
Parhaillaan kiertueella oleva Wainwright on asettunut Los Angelesiin, jossa on perheen koti. Helsingistä artisti jatkaa matkaansa keikalle Iowaan.
Wainwrightilla on teini-ikäinen tytär Viva, jonka äiti on Lorca Cohen, Leonard Cohenin tytär.
Millaista on olla isä?
– En odottanut koskaan tulevani isäksi. Kaikki tapahtui niihin aikoihin, kun äitini teki kuolemaa. Menin asiasta yhä enemmän sekaisin ja ehdotin ystävälleni (Lorca Cohen), että voisimmeko tehdä lapsen, ja niin me teimme.
Wainwrightin vuonna 2010 kuollut äiti oli kanadalainen folkmuusikko Kate McGarrigle.
Oma lapsi muutti Rufus Wainwrightin elämän.
– Lapsi on ollut uskomattomin asia elämässäni. Siinä on upeaa se, että minun kaltaiseni ihminen repäistään pois huomion keskipisteestä, ja juuri sitä minä tarvitsen. Se tekee elämästäni yksinkertaisempaa, vaikka isänä oleminen ei ole aina helppoa.”