Naisten 100 metrin kilpailu sai sunnuntaina Ruotsi-ottelussa dramaattisen käänteen, kun lääkintähenkilökuntaa tarvittiin paikalle jo ennen starttia. Suomalaistähti Lotta Harala loukkaantui pahasti jo lämmittelyssä.
Ensitietojen mukaan Haralan akillesjänne on poikki ja todennäköisesti irronnut luusta. Harala ja muut suomalaisjuoksijat itkivät järkyttyneinä Helsingin olympiastadionilla.
Haralan piti juosta uransa viimeinen kilpailu juuri Ruotsi-ottelussa, mutta hän ylitti maaliviivan pyörätuolissa. Tilanne meni tunteisiin myös ruotsalaisilla.
– Tunteet nousivat pintaan, kun tiesin, että hän lopettaa uransa täällä. Huomasin, että Vilma Itälinna oli todella surullinen. Hän on läheinen ystäväni. Tunnen myös Lotan. Olin surullinen, kilpailun voittanut Lovisa Karlsson sanoi.
Neljänneksi sijoittunut Maja Maunsbach huomasi, että Haralan jalka oli teipattu jo lämmittelyyn tullessa. Yhtäkkiä lämmittelyssä suomalaisjuoksija piteli tuskaisena kantapäätään.
– Olin huolissani, kun hän loukkaantui. Muut suomalaiset olivat todella järkyttyneitä ja surullisia. Se vaikutti minuunkin, vaikka piti keskittyä kisaan.
– Oli erityisen harmi, kun tämä oli hänen uransa viimeinen kilpailu.
Tällainen vamma on
Haralan vamma on valitettavan tuttu Iltalehden asiantuntijalle Arto Bryggarelle.
Bryggarella oli sama vamma kesällä 1988. Hän halusi startata Kalevan kisoissa ja päästä olympialaisiin, vaikka jalassa oli jo ollut kipuja. Kalevan kisoissa akillesjänne katkesi ja irtosi luusta, kuten Haralalla.
– Tuo vamma on pahin mahdollinen. Luun parantuminen on vaikeampi asia kuin akillesjänteen toipuminen. Minulla toipumisessa meni kaksi vuotta, asiantuntija kertoi.
– Lotta sanoi Olympiastadionilla, että kantapäähän koskee. Se kertoo, että akillesjänne on mennyt poikki ja irronnut kokonaan.
Bryggare ymmärtää Haralan päätöksen kilpailla tuntemuksista ja jalan teippauksista huolimatta. Kyseessä oli uran viimeinen kilpailu Olympiastadionin suuren yleisön edessä.
Urheilija voi myös tottua erilaisiin kolotuksiin.
– Uran aikana en aina itsekään ottanut kaikkia terveysasioita tarpeeksi vakavasti. Kipuihin voi tottua ja kilpailla silti. Jos vuonna 1988 olisi ollut magneettikuvat, ne olisivat paljastaneet, että akillesjänteeni oli huonossa kunnossa.
Bryggare ei halua dramatisoida tilannetta liikaa. Kyseessä ei ole arvokisojen jääminen väliin tai nuoren urheilijan uran päättyminen vammaan ennen aikojaan.
Haralan lopettamispäätös oli tiedossa jo hyvissä ajoin ennen ikävää takaiskua.
– Nämä ovat vain ortopedisia vammoja. Hän on muuten terve. Maailmassa on paljon vakavampia murheita.
Haralan kilpailussa korvasi korkeushyppääjä Ella Junnila, joka juoksi ilman kenkiä. Harala palasi myöhemmin juoksuradalle pyörätuolissa. Vasen jalka paketissa ollut juoksija työnnettiin maaliviivan yli, ja läheiset juoksivat hänen luokseen onnittelemaan.