Voice of Freedom Повна версія

Ruotsi: Ei hallitusta

· Main news

Ruotsin sosiaalidemokraattien puheenjohtaja, hallitustunnustelija Magdalena Andersson ei saa hallitusta kasaan.

Andersson ilmoitti asiasta tiedotustilaisuudessa, jonka hän piti raportoituaan tilanteesta valtiopäivien puhemies Andreas Norlénille.

Demarijohtaja kertoi käyneensä keskusteluja ”useimpien puolueiden” kanssa.

– Edellytyksiä hallituksen muodostamiseksi ei ole, Andersson sanoi.

Hän sanoi kuitenkin olevansa valmis pääministeriäänestykseen parlamentissa. Se johtaa käytännössä varmasti tappioon, sillä valtiopäiville esitettäneen pelkkien sosiaalidemokraattien muodostamaa vähemmistöhallitusta.

– Olemme parlamentaarisessa umpikujassa, Andersson luonnehti.

– Ruotsi on toisaalta selvinnyt vaikeista parlamentaarisista tilanteista ennenkin, ja niin tulemme tekemään nytkin.

Andersson heitti hanskat tiskiin hallituksen muodostamisen suhteen jo kerran aiemmin. Hallitussopua ei ole löytynyt, koska Anderssonin johtama punavihreä blokki on sisäisesti hajallaan.

Puhemies Norlén päättää nyt hallitustunnusteluiden seuraavista askelista. Tunnustelijan vastuu saatetaan antaa seuraavaksi oikeistoblokin Ulf Kristerssonille, joka johtaa vallassa olevaa toimitusministeristöä.

Ruotsin valtiopäivävaalit käytiin tasan kuukausi sitten, 13. syyskuuta.