Voice of Freedom Повна версія

Rydman kohutuista avustuskriteereistä: Oikeastaan mikään ei muutu

· Politics

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) esittelee ensi torstaina sote-järjestöjen STEA-avustuksia ohjaavan asetusmuutoksen valtioneuvostolle. Asetusmuutos on Iltalehden tietojen mukaan sisällöllisesti valmis ja se on lähtenyt laintarkastukseen.

Rydman kertoo Iltalehdelle, ettei asetukseen tehty lausuntokierroksen jälkeen sisällöllisiä, vaan ainoastaan lainsäädäntöteknisiä muutoksia. Alkuperäisessä esityksessä puhuttiin avustuksen myöntämistä ”puoltavista tekijöistä” ja muokatussa esityksessä ”erityisistä edellytyksistä”.

Oikeuskanslerin mukaan ”puoltavat tekijät” oli liian monitulkintainen ja vaikeasti ennakoitavissa oleva kriteeri. Asiassa on siis väännetty kättä siitä, mikä on erilaisten kriteerien sisältö ja keskinäinen painoarvo.

– Olen omalta osaltani kuitannut ne muutamat muutosesitykset, jotka eivät ole sisällöllisiä vaan enemmänkin lakiteknisiä. Sisällöllisesti ne muokkaukset eivät oikeastaan muuta mitään, Rydman kertoo Iltalehdelle.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) asetti aiemmin kesällä kansliapäällikkötyöryhmän valmistelemaan asetusmuutosta, jolla oli tarkoitus sivuuttaa Rydmanin asettamat avustuskriteerit. Pääministeri Orpo asetti esittelyn takarajaksi valtioneuvostossa 13. elokuuta eli ensi viikon torstain.

Rydmanin mukaan hänen päättämänsä kriteerit jäävät voimaan ja ne saavat myös ”aiempaa vahvemman oikeudellisen selkänojan”.

– Jollei nyt mitään yllättäviä asioita ilmene tässä matkan varrella, niin tarkoitus olisi tuoda asetusmuutos ensi torstain valtioneuvoston yleisistuntoon, jossa tämä asetusmuutos sitten hyväksyttäisiin.

Rydman kertoo olevansa asetusmuutokseen tyytyväinen, vaikka pitääkin pääministerin käynnistämää asetusmuutosprosessia ”täysin kummallisena”. Hallituspuolueiden erityisavustajat käyvät alkuviikosta asetusehdotuksen läpi ja varmistavat, että esitys sopii kaikille hallituspuolueille. Rydman sanoo, ettei hän näe mitään tarvetta asian vaikeuttamiselle enää tämän enempää.

– Nämä aiemmin esittelemäni oikeudellisesti ja poliittisesti sitomattomat yleiset avustushakua määrittävät kriteerit eivät sido poliittista päättäjää, vaan ne luovat pohjaa virkamiesvalmistelulle. Varsinainen poliittinen päätös koskee sitä itse rahanjakoa ja siitä päätetään sitten luultavasti tammikuussa.