Pääuutiset

Sadat ihmiset saattelivat 7-vuotiaan pojan viimeiselle matkalleen: ”Tämä on vaikea paikka”

Sadat ihmiset saattelivat 7-vuotiaan pojan viimeiselle matkalleen: ”Tämä on vaikea paikka”

Yli 200 ihmistä seisoo tiistaina Turun Kärsämäen hautausmaan edustalla ja kuuntelee imaamin sanoja.

Ihmiset rukoilevat yhdessä. He ovat tulleet osoittamaan tukensa omaisille ja sanomaan hyvästit pienelle, 7-vuotiaalle pojalle.

Poika kuoli liikenneonnettomuudessa 3. kesäkuuta Varissuolla. Bussi törmäsi lapseen, kun hän oli ylittämässä suojatietä polkupyörällä.

Lapsi kuoli onnettomuuspaikalla.

Poika haudattiin tiistaina 9. kesäkuuta Kärsämäen muslimien hautausmaalle. Tilaisuuteen oli saapunut ihmisiä Helsingistä asti.

Suuri suru

Hautajaisiin saapunut Turun kaupunginvaltuutettu Alas Ali (sd) kertoo, että ihmiset ovat kuvailleet 7-vuotiasta poikaa iloiseksi ja hyvin taitavaksi lapseksi, jolla oli hyvät tulevaisuuden suunnitelmat.

Helsingin Sanomat kertoi aiemmin, että poika oli ennen onnettomuutta ollut matkalla pelaamaan jalkapalloa ystäviensä kanssa.

Perheen läheiset ovat kertoneet HS:lle, että koulussa poika piti matematiikasta ja haaveili lääkärin ammatista.

– Tällainen tragedia, missä lapsi menehtyy, on koskettanut kaikkia turkulaisia. Erityisesti niitä yhteisöjä, joissa lapsi on ollut, kuten koulua, harrastusyhteisöjä, naapureita, Ali kommentoi.

– Tämä on vaikea paikka.

Hautajaisjärjestelyissä on ollut mukana auttamassa Turun Islamilainen Yhdyskunta. Lapsen hautajaiset on haluttu järjestää arvokkaasti ja kunnioittavasti.

– Tämä menetys on koskettanut syvästi koko Turun muslimiyhteisöä ja laajemmin koko Turkua, kertoo Abdiwali Hassan.

Hassan on Turun Islamilaisen Yhdyskunnan hallituksen jäsen.

Hassan kertoo, että yhteisön tehtävä on olla läsnä silloin, kun ihmiset käyvät läpi elämän raskaimpia hetkiä. Hautajaisissa yhteisö keskittyy muistamaan lasta ja tukemaan hänen läheisiään.

Hassanin mukaan omaisten lisäksi suru koskettaa ystäviä, naapureita, kouluyhteisöä ja koko kaupunkia.

– Toivomme perheelle voimaa, rauhaa ja yksityisyyttä surun keskellä.

– Olemme vastaanottaneet paljon myötätuntoa ja tukea eri puolilta kaupunkia, mistä olemme kiitollisia.

Imaami: ”Olin šokissa”

Turun islamilaisen yhdyskunnan imaami Zaid Esmail kertoo, että yhteisö on perheen tukena niin kauan kuin tarvetta on.

– Emme ole tukena vain kaksi tai kolme päivää, vaan kuukausien ajan. Niin kauan kuin perhe tarvitsee, imaami kertoo.

Esmail kertoo, että perheelle pidetään seuraa surun keskellä, heidän luona kyläillään ja heille viedään ruokaa.

Imaami kertoo, että myös Turun koko somaliyhteisö on perheen tukena.

– Tämä on järkyttävä tragedia, joka koskettaa kaikkia.

– Emme tunne bussikuskia, mutta olemme hyvin pahoillamme myös hänen puolestaan. Kukaan ei halunnut tätä onnettomuutta.

Imaami haluaa kiittää turkulaisia kaikesta tuesta, mitä yhteisö on saanut.

Imaamin oma 8-vuotias poika kertoi isällensä, että haluaa osallistua hautajaisiin ja osoittaa osanottonsa perheelle. Haastattelun aikana poika seisoo imaamin vieressä.

– Olin šokissa, kun kuulin onnettomuudesta. Tämä on niin kamalaa, erityisesti kun uhri oli pieni lapsi.

– Toivon, ettei vastaavaa tapahdu enää koskaan.

Turmapaikan turvallisuus herättänyt keskustelua

Kaupunginvaltuutetun Alin mukaan on hyvin liikuttavaa, miten koko Turku on tukenut lapsensa menettänyttä perhettä suuren surun keskellä.

– Suru on yhteinen kaikille turkulaisille.

Onnettomuus tapahtui risteyksessä, jossa ei ole liikennevaloja. Lapsi oli ylittämässä suojatietä polkupyörällä, kun hän jäi bussin alle.

Onnettomuus tapahtui Varissuolla Littoistentien ja Karvataskunkadun risteyksessä.

Lapsi oli ylittämässä suojatietä polkupyörällä, kun hän jäi bussin alle. Risteyksessä ei ole liikennevaloja.

Onnettomuuspaikka ja sen turvallisuus on Alin mukaan herättänyt keskustelua.

– Toivon, että kaupunki omalta osaltaan selvittää, millaisia liikennejärjestelyjä kyseiseen kohtaan voisi tarvita turvallisuuden lisäämiseksi, Ali sanoo.

– Tästä olisi hyvin tärkeää käydä lisää keskusteluja.

Lounais-Suomen poliisi epäilee bussin kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Ali kertoo lapsen menettäneen perheen puolesta kiitokset kaikille turkulaisille ja yhteisöille, jotka ovat osoittaneet tukensa.

– Haluaisin myös muistuttaa siitä, että koska tämä on yksityinen tilaisuus ja perhettä koskettava tragedia, niin julkisessa keskustelussa on tärkeää ymmärtää olla myötätuntoinen.

– Annetaan perheelle rauha ja muistetaan vastuu omista puheista sosiaalisessa mediassa.

Olet saattanut jäädä paitsi