Voice of Freedom Повна версія

Saksalaislehti: Venäjältä merkittäviä toimia Suomen rajan tuntumassa

· Main news

Venäjä rakentaa ja laajentaa useita sotilaskohteita Suomen rajan tuntumassa, asiantuntijoiden analysoimat satelliittikuvat osoittavat.

Asia kävi ilmi pohjoismaisten ja Baltian maiden medioiden yhteisestä selvityksestä, josta uutisoi muun muassa saksalaislehti Welt.

Vaikka suuri osa Venäjän asevoimista on kiinni Ukrainan sodassa, Kreml tekee jo nyt valmisteluja kasvattaakseen sodan jälkeen sotilaallisia voimavarojaan Naton koillisrajalla.

Yli 100 000 sotilasta

Yksi suurimmista hankkeista on Petsamon sotilastukikohdan laajentaminen aivan Suomen ja Norjan rajojen tuntumassa. Venäjän puolustusministeriön mukaan se aikoo kasvattaa alueella olevien sotilaiden määrän 4 000:sta 10 000:een.

Tätä varten alueella on hakattu noin neliökilometrin kokoinen alue metsää. Alueelle on myös rakenteilla yli 50 rakennusta.

Rovaniemen korkeudelle Venäjä rakennuttaa puolestaan uutta sotilastukikohtaa noin 2 000 sotilaalle.

Petroskoin lähellä sijaitsevaan Novaja Vilgaan sijoitetaan puolestaan uusi 44. armeijakunta, jonka Venäjä aikoo perustaa Karjalan tasavaltaan.

Asiantuntijat arvioivat, että Venäjä suunnittelee sijoittavansa alueelle jopa 115 000 sotilasta, kun tällä hetkellä joukkoja on noin 20 000.

Vaaralliset vuodet

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Matti Pesu arvioi Weltille, että Venäjä varmistaa, että sillä on infrastruktuuri valmiina, kun sillä on käytettävissä enemmän resursseja.

Pesun mukaan Venäjän toiminta on osa asevoimien laajempaa uudelleenjärjestelyä Ukrainan sodan jälkeistä aikaa varten.

Ruotsin turvallisuuspoliisin johtaja Thomas Nilsson huomauttaa, ettei joukkoja sijoiteta alueelle pelkästään näön vuoksi.

– Tarkoituksena on kyetä myöhemmin kohtaamaan Nato laajemmassa konfliktissa.

Vaaran vuodet

Nilsson ja muut asiantuntijat pitävät seuraavaa kolmea vuotta ”ehdottomasti vaarallisimpina”, kun Euroopan Nato-maiden puolustuskykyä vahvistetaan.

Yhdysvaltalaisen Institute for the Study of War (ISW) -ajatushautomon mukaan Naton on oltava valmis torjumaan suhteellisen nopeasti Venäjän rajojen muodostama uhka, kun Ukrainassa käytävät taistelut ovat päättyneet.

Pesun mukaan Suomen eksistentiaalisen kysymyksen muodostaa se, että venäläisessä ajattelussa puolustustoimia voidaan toteuttaa myös naapurimaiden alueella.