Suojelupoliisin (Supo) käytöstä Helsingin paraatipaikalla Katajanokalla vapautuneet Rahapajan ja Meripajan kiinteistöt ovat herättäneet runsaasti kiinnostusta. Valtion Senaatti-kiinteistöt on laittanut arvokiinteistöt avoimeen myyntiin, ja niistä on parhaillaan käynnissä tarjouskilpailu, joka päättyy ensi viikon perjantaina.
– Kyllä ne ovat herättäneet paljon kiinnostusta, Senaatti-kiinteistöjen myyntipäällikkö Jenna Kiukkonen vahvistaa Iltalehdelle.
Hän ei lähde etukäteen avaamaan mahdollisten tehtyjen tarjousten määrää kilpailun ollessa vielä käynnissä.
– Avaamme tarjoukset sitten kilpailun päätyttyä.
Minkälaisesta summasta tämmöisten arvokohteiden kaupassa voitaisiin puhua?
– Me otamme tarjouksia vastaan. Valtion myydessä kiinteistöomaisuuttaan siitä pitää saada käypä markkinahinta, Kiukkonen sanoo.
Hotelli tai toimistoja
Kiukkonen kertoo, että Raha- ja Meripajan kiinteistöt on merkitty asemakaavaan tällä hetkellä hallinto- ja virastorakennusten korttelialueeksi. Kaavan muuttamisesta on kyllä käyty keskusteluja Helsingin kaupungin kanssa.
Kiukkonen pitää mahdollisena, että rakennuksiin voisi tulla omistajaksi esimerkiksi hotelli- tai kiinteistöalan toimija.
– Mahdollisuuksia kehittämiseen on paljon, alustavasti vaihtoehtoja on tutkittu hotelli- sekä toimistokäytön näkökulmasta.
Isot kiinteistöt myydään joko yhdessä tai erikseen. Jo vuonna 1863 rakennetun Rahapajan kohdalla uusi omistaja ei voi suuria muutoksia suunnitella, sillä rakennusta suojaa tiukin mahdollinen sr-1-koodilla merkitty suojelukaava. Sr-1 tarkoittaa rakennus- tai kulttuurihistoriallisesti merkittävää kohdetta, jonka muutosrajoitukset koskevat yleensä ulkopintojen lisäksi myös sisätiloja.
– Meripajassa suojelua ei ole, mutta siinä on myös tunnistettu suojeluarvoja, jotka tulevat ratkaistavaksi asemakaavaprosessin myötä.
Aikataulua, milloin uusi omistaja tai omistajat voisivat aloittaa Raha- ja Meripajassa, Kiukkonen ei osaa vielä sanoa.
Tyhjillään nyt
Raha- ja Meripajat ehtivät toimia reilut pari vuotta Suomen siviilitiedustelusta vastaavan suojelupoliisin tiloina. Supo muutti Katajanokalle keväällä 2023, koska tarvitsi väistötiloja. Siirtymisen syynä olivat muun muassa sisäilmaongelmat vanhoissa perinteikkäissä Ratakadun tiloissa, joissa Supo oli toiminut yli sata vuotta.
Supo siirtyi pois Katajanokalta viime syksynä, kun sille valmistui täysin uusi rakennus Kaartinkaupunkiin, niin sanottuun Kaartin kortteliin. Supon vieressä samassa korttelissa sijaitsevat Puolustusvoimien Pääesikunta ja puolustusministeriö.
Raha- ja Meripajan rakennukset ovat tällä hetkellä Senaatti-kiinteistöjen mukaan tyhjillään, eikä niissä ole vuokralaisia. Valtio harkitsi niiden myyntiä jo vuosina 2016-2017, mutta myymisestä luovuttiin, koska Supo tarvitsi tiloja. Nyt niiden käyttäjäksi on väläytelty hotelli- tai toimistokäytön lisäksi myös kulttuuritiloja.
Merkittävä historia
Meripajan kiinteistö on valmistunut vuonna 1993, jolloin myös viereinen Rahapaja saneerattiin täysin. Meripajan ensimmäinen käyttäjä oli ulkoministeriö, jolle rakennus suunniteltiin.
Rahapajalla on sen sijaan huomattavasti pidempi historia, sillä talo kuuluu Katajanokan vanhimpiin säilyneisiin rakennuksiin. Arkkitehti August Bomanin suunnittelema rakennus valmistui Suomen suuriruhtinaskunnan rahapajaksi samalla kun Suomen markka otettiin käyttöön. Rahapajaa pidetään merkittävänä osana Helsingin rakennushistoriaa. Sen tunnusomainen piirre ovat läpi talon ulottuvat holvikaaret, jotka antavat tiloille poikkeuksellisen arkkitehtuurisen luonteen. Rahapajan toiminta jatkui Katajanokan talossa aina 1980-luvun lopulle saakka.
Yhdessä Raha- ja Meripajan rakennukset muodostavat noin 9000 bruttoneliömetrin laajuisen kokonaisuuden omalla lähes 3800 neliömetrin tontilla.
Raha- ja Meripajojen tontin sijainti on erittäin keskeinen, sillä vieressä sijaitsevat muun muassa Presidentinlinna, Päävartio, Kauppatori, Esplanadi ja Uspenskin katedraali.
Senaatti-kiinteistöjen mukaan tärkeällä paikalla sijaitsevien rakennusten ostajia ei ole etukäteen rajattu, mutta mahdollisten EU:n ulkopuolelta tulevien ostajien on varauduttava hakemaan puolustusministeriöltä lupaa kaupoille.