Politiikka

Sauli Niinistön hovimestari on kuollut

Sauli Niinistön hovimestari on kuollut

Parkanon kaupunginvaltuutettu Ilkka Pekkinen (ps) on kuollut viime sunnuntaina. Asiasta uutisoi Ylä-Satakunta.

Pekkinen menehtyi nopeasti edenneen sairauden murtamana. Hän oli syntynyt vuonna 1952, lehti kertoo.

Ilkka Pekkinen tuli urallaan tunnetuksi myös pitkästä päivätyöstään laivoilla ja ravintola-alalla. Ylä-Satakunta kertoo, että hän toimi viimeksi presidentti Sauli Niinistön hovimestarina Mäntyniemessä ja Kultarannassa.

– Ilkka Pekkinen oli mies, joka jakoi selkeän päämäärän ja intohimon sekä työssään että luottamustoimissaan. Tämän hän osoitti jo, kun pääsi ensi yrittämällä valtuutetuksi vain hetken Parkanossa oltuaan. Hän teki kaiken huolella ja kunnialla, mihin ryhtyikään. Esimerkillinen mies, sanoo perussuomalaisten Parkanon yhdistyksen puheenjohtaja Jari Sammatti Ylä-Satakunnalle.

Olet saattanut jäädä paitsi