Kulttuuri

Savonlinnan oopperajuhlilla kävi noin 55 000 katsojaa – myös kansainvälisiä vieraita viime vuoden tapaan

Savonlinnan oopperajuhlilla kävi noin 55 000 katsojaa – myös kansainvälisiä vieraita viime vuoden tapaan

Olavinlinnassa tehtiin tänä vuonna katsomo­uudistus, jonka myötä väheni noin 4 000 paikkaa aiempaan verrattuna.

Savonlinnan oopperajuhlilla oli tänä kesänä lähes yhtä paljon kävijöitä kuin vuosi sitten.

Oopperajuhlien myynti- ja markkinointijohtaja Christian Riutta kertoo, että ensimmäisten laskelmien mukaan noin 5 5000 asiakasta vieraili juhlilla, kun vuosi sitten katsojia kirjattiin 57 000.

Kansainvälisiä vieraita kaikista oopperavieraista oli noin kymmenen prosenttia. Kansainvälisiin vieraisiin vaikuttaa Euroopan turvallisuustilanne ja myös taloustilanne.

– Olemme hyvin tyytyväisiä kansainvälisten kävijöiden määrään, Riutta kertoo.

Oopperajuhlat varautui ensimmäistä kertaa mahdollisiin drooniuhkiin.

Riutta sanoo, että maanantaina julkistettu, ensi kesänä aloittava uusi lentoreitti Frankfurtin ja Savonlinnan välille avaa uusia mahdollisuuksia sille, että kansainväliset kävijät tulisivat oopperajuhlille.

Kesän oopperat myivät tasaisesti

Riutan mukaan kaikki oopperat olivat erittäin tasaisia myynnillisesti, ja esitykset tuntuivat löytävän hyvin tasaisesti myös yleisön.

– Jos joku pitäisi nostaa esiin, niin Madama Butterflyssa Silja Aallon roolidebyytti sai aikaan jonkinasteisen ilmiön, ja tätä oli hieno seurata, Riutta sanoo.

Olavinlinnassa tehtiin tänä vuonna katsomouudistus, jonka myötä noin 4 000 paikkaa väheni viime vuoteen verrattuna.

Riutan mukaan asiakkaat ovat antaneet hyvää palautetta katsomouudistuksesta.

– Uudistus on lisännyt liikkumatilaa, ja se myös helpottaa ulospääsyä.

Riutta kertoo, että oopperajuhlien katsojien tarkka analyysi tehdään lähiviikkoina.

Ensi vuonna Savonlinnan oopperajuhlilla vietetään juhlavuotta, sillä oopperajuhlien perustamisesta tulee kuluneeksi 115 vuotta.

– Kesäkuussa avasimme ensi vuoden oopperajuhlien lipunmyynnin, ja se on lähtenyt hienosti rullaamaan, Riutta sanoo.

Vuonna 2027 tulee 60 vuotta nykymuotoisten uusien oopperajuhlien käynnistymisestä. Lisäksi 40 vuotta on kulunut siitä, kun kansainvälisten oopperatalojen vierailusarja alkoi Savonlinnan oopperajuhlilla.

Aiheesta enemmän: Paketissa 4 linkkiä

Aiheesta enemmän

Nyt varaudutaan drooniuhkaan – Savonlinnan oopperajuhlissa ensimmäinen drooneja koskeva hätäsuunnitelma

Savonlinnan oopperajuhlien perustamisesta 115 vuotta – ensi vuonna nähdään uutuus ja yleisön suosikit

Savonlinnan oopperajuhlilla dramatiikkaa: Annika Leino hälytettiin samana päivänä huippuvaativaan päärooliin

Frankfurtista pääsee ensi talvena suoralla lennolla Kajaaniin ja kesällä Savonlinnaan

Olet saattanut jäädä paitsi