Voice of Freedom Повна версія

SE-mies sai kutsun presidentiltä – Näin hän kertoo merkittävästä kohtaamisesta

· Sport

200 metrin SE-mies Riku Illukka sai yllättävän viestin puhelimeensa lauantaina Ruotsi-ottelun yhteydessä. Asia koski entistä tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä ja tämän 8-vuotiasta Aaro-poikaa.

– Tuli puhelimeen viestiä, että he haluaisivat minut tuonne yläkatsomoon käymään. Siellä tapasin presidentti Niinistön ja hänen vaimonsa ja pojan, Illukka kertoo.

Aaro kertoi itse lauantaina Iltalehdelle olevansa Illukan fani. Kun kaksikko kohtasi, sai Aaro idoliltansa nimikirjoituksen.

– Taisi vähän ujostuttaa, niin ei sitten hirveästi juttu lentänyt. Juttelin hetken siinä hänen kanssaan, Illukka kertoo kohtaamisesta.

Hetki oli Aaron lisäksi myös Illukalle itselleen merkittävä.

– Se oli kyllä eiliseen päivään tosi hieno ja muutenkin tähän koko kauteen todella hieno juttu.

Illukka juoksi lauantaina 100 metriä aikaan 10,68. Kauden paras ja samalla oma ennätyksensä kirjataan lukemiin 10,21. Myöhemmin illalla pikaviestijoukkueessa häntä ei nähty viivalla.

– Eilen oli vähän vaisu tuntuma. Halusin kovasti juosta 200 metriä ja säästellä siihen paukkuja. Sen takia jätin viestin väliin. Meillä oli siihen hyvin varamiehiä, niin laskeskelin sen varaan, että olisi hoitunut.

Sunnuntaina Illukka ylitti 200 metriä ensimmäisenä ja pääsi kumauttamaan Olympiastadionin kongia lajivoiton kunniaksi. SE-mies pysäytti kellot ajassa 20,65.

– Aika oli yllättävänkin hyvä. Tämä oli viimeinen kisa ja pitkä kausi on nyt takana. EM-kisojen jälkeen on ollut vähän paukut loppu. Siihen nähden oli tosi hyvä veto minun mielestäni.

Illukan valmentaja Petteri Jouste jää eläkkeelle. Uusia tuulia on siis luvassa.

– On muutamia vaihtoehtoja, jotka rupeaisivat valmentamaan ja mihin valmennusryhmiin. Tiedotan niistä sitten jotain kautta myöhemmin.