Urheilu

Seksipalveluita tuomareille – MM-kisamaa pyytää anteeksi

Seksipalveluita tuomareille – MM-kisamaa pyytää anteeksi

Etelä-Korean jalkapallossa kuohuu. Uutistoimisto Yonhap kertoo, että maan jalkapalloliitto KFA on tarjonnut ulkomaisille tuomareille seksipalveluja kansainvälisten ottelujen yhteydessä vuosina 2011–12.

Asia käy ilmi ministeriön tilintarkastusraportista. Sen mukaan KFA käytti yhtiön luottokortteja eroottisen viihteen maksamiseen. Palveluja tarjottiin vieraileville tuomareille, ja kortteja käytettiin muun muassa aikuisille tarkoitetuissa hierontakeskuksissa.

Palveluja tarjottiin ainakin Lontoon olympialaisten karsintaotteluiden ja vuoden 2014 MM-karsintaotteluiden yhteydessä, Yonhap kertoo. Palveluja hyödynsi yli kymmenen tuomaria, jotka tulivat Japanista, Arabiemiirikunnista, Iranista, Bahrainista ja Uzbekistanista.

KFA julkaisi kannanoton pian sen jälkeen, kun seksipalveluiden tarjoamisesta kerrottiin mediassa. Liitto ei puhu suoraan seksipalveluista, mutta viittaa yli vuosikymmenen takaisiin tapahtumiin ja epäasialliseen toimintaan sekä korttien käyttöön. KFA kirjoittaa, ettei vastaavaa toimintaa esiinny tällä hetkellä liitossa.

KFA pyytää pettymyksen tuottamista anteeksi ja lupaa kehittää toimintaansa. Liitto aikoo esimerkiksi ”kehittää läpinäkyvyyttä ja moraalia organisaation kulttuurissa”. Liitto on pyytänyt anteeksi myös huonoa menestystä jalkapallon MM-kisoissa. Etelä-Korea jäi kesän MM-kisoissa alkulohkovaiheeseen.

Olet saattanut jäädä paitsi