Pääuutiset

Sähkön hintaan hirmunousu – Nyt puhuvat suomalaiset: ”Täytyy miettiä, miten tehdä jatkossa”

Sähkön hintaan hirmunousu – Nyt puhuvat suomalaiset: ”Täytyy miettiä, miten tehdä jatkossa”

Sähkön hinnan mahdollinen nousu huolettaa etenkin pörssisähkön käyttäjiä.

Iltalehti uutisoi lauantaina, kuinka futuurihintojen perusteella sähkön hinta nousisi lokakuussa viime vuoteen verrattuna jopa 70 prosenttia.

– Onhan tuo iso nousu, jos se toteutuu. Tähän asti pörssisähkö on ollut hyvä, mutta täytyy miettiä, miten tehdä jatkossa, Tuomo Hakkarainen sanoo.

Hänellä pörssisähkö on ollut lähes kolme vuotta. Hakkarainen muistaa vuoden 2022 hurjat sähkölaskut. Tällöin energian hinta nousi voimakkaasti Euroopassa Venäjän hyökkäyssodan seurauksena.

Huolettaako, että hinnat voisivat nousta samanlaisiksi?

– Kyllähän se periaatteessa, hän vastaa.

Vaikka edessä on totuttua hintavampi syyskausi, loppuvuoden 2022 kaltaiseen laajaan energiakriisiin ei todennäköisesti palata, Energiateollisuus ry:n sähkömarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa kertoi Iltalehdelle aiemmin.

Futuuripörssissä loka-, marras- ja joulukuun verottomat hinnat liikkuvat 9–9,5 sentin kilowattitunnilta tuntumassa. Viime vuoden lokakuussa Suomen aluehinnan keskiarvo oli 4,9 senttiä kilowattitunnilta.

Iltalehden kyselyyn vastanneista moni kertoo olevansa huolissaan sähkön hinnan noususta. Erityisesti sähkölämmittäjät ja pienituloiset pelkäävät talven laskujen kasvavan liian suuriksi.

– Huolissani olen. Yksin asun rivitalossa vuokralla. Ei sitä paljon pysty keskellä yötä pesemään pyykkiä, kun hinnat ovat halvimmillaan. Muutenkin on vähän rahaa, kun kaikkia tukia on laskettu ja töitä ei saa, vaikka kuinka hakee. Miten tässä varautua... eräs kirjoitti.

Hinnan taustalla huollot ja vesitilanne

Sähkön hintaan vaikuttavat useat tekijät, kuten sää, tuotanto ja kansainvälinen tilanne.

Fingridin markkinaratkaisut-yksikön päällikön Maarit Uusitalon mukaan yksi merkittävimpiä syitä hintojen nousuun on Pohjoismaiden vähäinen vesitilanne.

Lisäksi syysjaksolla on useita ydinvoimalaitoksia huollossa, mikä rajoittaa kotimaista tuotantokapasiteettia huoltotaukojen aikana.

Suomen suurin reaktori Olkiluoto 3 on vuosihuollossa syyskuun alusta lokakuun loppupuolelle. Samaan aikaan huolletaan Loviisan molempia reaktoreita.

Loviisa 2 on poissa käytöstä elokuun alusta syyskuun puoliväliin, minkä jälkeen huoltorupeaman aloittaa Loviisa 1 syyskuun lopulta lokakuun puoliväliin.

Hakkarainen ihmettelee, miksi ydinvoimaloiden huollot ajoitetaan syksyyn eikä kesään. Kesäaika olisi hänen mukaansa kuluttajalle suotuisampi, sillä silloin sähkönkulutus on pienempää syksyyn nähden.

– Se pitäisi hintavakauden ennakoitavampana. Nyt syksyn sähkönhintaa on hirveän vaikea arvioida, hän sanoo.

Iltalehden saamissa vastauksissa moni muukin ihmetteli ydinvoimaloiden huoltojen ajoittumista syksylle.

Muutama euro mielenrauhasta

Mahdollinen hinnannousu ei kuitenkaan saa Hakkaraista vielä vaihtamaan pörssisähköä kiinteähintaiseen sopimukseen. Hänen kotinsa lämpiää kaukolämmöllä, joten sähkön hinnan nousu ei näy hänen sähkölaskussaan yhtä suuresti kuin sähkölämmitteisessä talossa.

– Sähkölämmittäjät ehkä miettivät vielä enemmän, sillä kulutus on niin paljon isompaa.

Hakkarainen aikoo silti seurata hintakehitystä ja vaihtaa tarvittaessa sopimusta, jos hinnat lähtevät voimakkaaseen nousuun.

– Pörssisähkösopimuksessa on kahden viikon irtisanomisaika, jos homma menee ihan hurjaksi.

Sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuva Petri Moisio on valinnut kiinteähintaisen sähkösopimuksen, jonka ansiosta hinta pysyy samana koko sopimuskauden ajan.

Moisio pitää kiinteää sopimusta erityisen tärkeänä siksi, että hänen talonsa lämmitys kuluttaa talvella paljon sähköä.

– Maailmassa on niin paljon epävarmuutta, että mielellään maksaa vähän enemmän mielenrauhasta edes yhden asian suhteen, Moisio sanoo.

Nykyinen sopimus maksaa hänen mukaansa noin kahdeksan senttiä kilowattitunnilta, ja se tuntuu hänestä kohtuulliselta.

Moisio myöntää, että pörssisähköllä voisi parhaimmillaan säästää rahaa. Hänelle mielenrauha on kuitenkin muutaman mahdollisen säästetyn euron arvoinen.

– Ehkä pörssisähköllä voisi muutaman euron säästää, mutta mieluummin maksaa vähäsen enemmän, jottei tarvitse stressata tai pohtia, milloin voi pestä pyykkiä ja lämmittää saunan.

Voiko kuluttaja vaikuttaa hintaan?

Tuomo Hakkarainen kokee, ettei kuluttajalla juuri ole mahdollisuuksia vaikuttaa sähkön hintaan.

– Eihän kuluttaja niitä hintoja päätä, hän sanoo.

Moisio muistuttaa myös, että kuluttajan maksettavana ovat siirtohinnat, joita ei voi kilpailuttaa.

Pörssisähkössä kulutusta voi kuitenkin ajoittaa halvempiin hetkiin. Hakkarainen kertoo seuraavansa päivittäin sähkön hintaa ja ajoittavansa esimerkiksi kodinkoneiden käytön sen mukaan.

– Se on sellainen tapa.

Kyse on pienestä säästökeinosta, mutta hänen mielestään se on järkevää.

Sähkönkulutusta voi pienentää myös omilla investoinneilla, kuten aurinkopaneeleilla. Moisio kuitenkin huomauttaa, että paneelit tuottavat eniten juuri kesällä, jolloin sähköä kuluu vähemmän ja hinnat ovat yleensä matalampia.

Hänen mukaansa kuluttaja voi pienentää laskuaan pitkälti vain vähentämällä omaa kulutustaan.

Mahdollinen sähkön hinnan nousu osuu Hakkaraisen mukaan hankalaan ajankohtaan, sillä myös monet muut arjen menot ovat kallistuneet.

Hän myöntää, että siksi tilanne voi olla huomattavasti hankalampi niille, joiden talous on jo valmiiksi tiukilla.

– Kun esimerkiksi nuorilla on varmaan paljon tiukempi talous, niin he joutuvat enemmän miettimään. Hehän tässä ovat pahimmat väliinputoajat, Hakkarainen sanoo.

Olet saattanut jäädä paitsi