– Hetken se tuntui siltä, että identiteetti vain hävisi.
Sami Tervosen arjelta lähti pohja syksyllä 2012.
Unelma jääkiekkoilijan urasta kaatui lukuisten loukkaantumisten ja aivotärähdysten seurauksena. 64 ottelua SM-liigassa 1990-luvulla pelanneen isä-Kain jalanjäljissä kulkeminen jäi vain haaveeksi.
– Kun olet ollut aina se ”lätkäjätkä”, ja se otetaan sinulta pois, niin kyllä siinä tuli sellainen olo, että mistä sitten löydän sen saman ympäristön?
Tervonen kertoo pohtineensa, tuleeko hänestä palomies.
Ei tullut. Hän ryhtyi vuokraamaan autoja.
21-vuotias oli vain kuukausia aiemmin ollut kapteeni joukkueessa, joka niitti myöhemmin NHL-kokemusta yli 3 300 runkosarjaottelun edestä. Kun tulevat taalajäätähdet Esa Lindell ja Teuvo Teräväinen murtautuivat SM-liigan eliittiin, Tervonen valmistautui seuraavaan kauteen vuokraamalla autoja kahden viikon ajan.
Sen jälkeen hänelle heitettiin pelastusrengas.
Tuttu Tomek
– En kuvitellut, että minusta tulisi valmentaja. Se oli kyllä kaukainen ajatus huippupeliuran jälkeen, mutta sellaista ei koskaan tullut. Sitten sain toisen mahdollisuuden.
Mahdollisuus avautui Jokerien U16-joukkueessa. Tervonen sai jatkaa kasvattajaseurassaan tavoitellen uutta unelmaa, jota kohden hän pystyisi kulkemaan pelaajauransa jälkeen valmentaneen isänsä jalanjäljissä.
Tie vei Tomek Valtosen alaisuuteen Sportin valmennustiimiin. Tervonen seisoi Kuparisaaressa penkin takana kuuden vuoden ajan. Tilanne oli poikkeuksellinen, sillä Valtonen, joka häntä oli viimeisimpänä valmentanut, olikin nuorelle Tervoselle kollega.
– Kyllä siinä alkuun sekoittui pelaaja- ja valmentajasuhde. Sittemmin tunsin hänen valmennustyylinsä urani kautta, joten oli hienoa, että vierelläni oli tuttu ihminen, jonka kanssa sitä suhdetta ei tarvinnut rakentaa alusta alkaen. Se oli lopulta iso tuki, josta sain voimaa lähteä kamppailemaan kaikkea uutta vastaan, Tervonen muistelee.
Uudella hän painottaa viittaavansa kokonaan uudenlaiseen maailmaan penkin takana.
– En ollut koskaan ollut liigakopissa muuta kuin harjoittelemassa juniorina. Se koko maailma oli minulle uusi asia.
Haastattelu tehtiin ennen Tomek Valtosen potkuja Jokereista. Tervonen kertoi pitävänsä edelleen yhteyttä vanhan valmentajansa ja kollegansa kanssa.
Suuri hyppy
Oppi-isän tuorein SM-liigapesti päättyi lopulta lyhyeen, mutta hänen suojattinsa on nyt murtautunut kiekkokartalle ryminällä. Tervonen on tätä nykyä Suomen mestari apuvalmentajana ja SM-liigan ensimmäinen 1990-luvulla syntynyt päävalmentaja.
Tämän hän on saavuttanut Kuopiossa, kaukana kotoa.
Tervosen ollessa talossa KalPa on noussut askel askeleelta kotimaiseksi huippuorganisaatioksi. Syksyllä 2021 Kuopioon siirtynyt luotsi nousi Tommi Miettisen ja sittemmin Petri Karjalaisen siipien alta huippuluotsiksi.
Siirtyminen penkin taakse päävalmentajana, vaikka nuoresta iästä huolimatta jo kokeneena, on suuri askel missä tahansa ympäristössä. Hallitsevan Suomen mestarin peräsimessä se on kuitenkin haaste, jota harva pääsee edes yrittämään.
– Siinä on varmasti paljon samaa kuin siinä, että tänne tulee uusi pelaaja. Hänelle täytyy olla liikkuva juna, johon hypätä kyytiin. Että hänen tai kenenkään ei tarvitse tulla tänne luomaan tyhjästä kulttuuria, identiteettiä tai strategiaa. Täällä täytyy olla jotain olemassa olevaa, mihin hankitaan ihmisiä mukaan, Tervonen pohtii.
– Täällä on todella rikkaat arvot sen suhteen, miten ihmisiä johdetaan. Täällä ihmiset pääsevät myös kokemaan sen lihana ja verenä. Se mahdollistaa sen, että potentiaali ja resurssit saadaan ulos vuodesta toiseen.
Rikkautta
Nyt Tervonen luotsaa KalPaa mallikkaasti ja rautaisella otteella. Pelillisesti hän ei ole keksinyt pyörää uudelleen, mutta on sitäkin suuremmin loistanut ihmisten johtajana.
Tervonen kokee tämän itselleen sydämen asiaksi.
– Haluan tarjota tasapainon osaamisen ja välittämisen kanssa. Minulla on riittävä määrä sellaista ärsykettä, että pystyn tarjoamaan pelaajalle mahdollisuuden kehittyä jääkiekkoilijana. Pystyn olemaan johtamassa sellaista ilmapiiriä, jossa pelaaja tuntee pystyvänsä olemaan paras versio itsestään.
– Uskon ja luotan pelaajiin ja ihmisiin, joiden kanssa työskentelen. Koen, että ihminen on aina isoin voimavara joukkueessa. Siinä meillä kaikilla on suurin potentiaali kasvaa. Se on asia, jota haluan vaalia omassa toiminnassani.
Valtonen, Miettinen ja Karjalainen ovat kaikki sangen erilaisia persoonia. Tervonen kertoo kääntäneensä senkin arvokkaaksi opiksi.
– Erilaisten valmentajien kanssa työskentely on rikkaus. Sieltä oppii paljon asioita, joissa haluaisi olla yhtä hyvä kuin he ovat. Olen ollut SM-liigassa todella monien hyvien päävalmentajien kanssa. He ovat olleet eri ikäisiä, eri kasvuympäristöstä tulleita erilaisia ihmisiä.
– Saan kaikilta niitä pieniä asioita, joita huomaan vasta sitten, kun alan tehdä omaa juttuani. Kanssani on ollut loistavia pelin ja ihmisten johtajia sekä kulttuurin vaalijoita. Tykkäsin olla niin kauan apuvalmentajana, koska heiltä oppi aina paljon.
Uran loppu riipaisi
Pelaajauran nopea vaihtuminen valmentamiseen jätti nälkää nuorelle Tervoselle. Vaikka näytöt Jokerien legendaarisessa juniorijoukkueessa eivät olleet avaamassa tietä NHL:ään ainakaan samaan aikaan Teräväisen ja Lindellin kaltaisten tähtien kanssa, pettymys oli kova.
Rakas ja lapsuudesta asti mukana ollut laji vietiin hetkeksi pois. Tervonen vakavoituu aiheen kääntyessä takaisin pelaajauran loppumiseen.
– Se oli nöyrä hetki. Jääkiekkoilijan ammatti oli aina unelmani pienestä pojasta lähtien. Kun se unelma otettiin pois, koin valmentamisen olevan toinen mahdollisuus jääkiekolta.
– Olihan siinä loppu-urasta hieman tappelua loukkaantumisten kanssa, joten kyllä realisminkin täytyi olla mukana. Ei minua aivan NHL:n porteilta revitty pois.
Ei ehkä NHL:n porteilta, mutta lähtö kuitenkin tuli. Se oli kova isku hyökkääjälle.
– Se oli aina minun haaveympäristöni ja utopiani, jossa halusin olla mukana. Jouduin miettimään todella, mistä saan sellaisen ympäristön uudelleen.
– Olen ryhmäeläin. Rakastan sitä, että ympärilläni on ihmisiä, joille saan antaa kaikkeni ja joilta saan takaisin kaiken mitä tarvitsen ja ansaitsen.
Uusi kutsumus helpotti harmitusta.
– Minua pyydettiin valmentamaan, mikä herätti minussa uuden kipinän. Ajattelin, että nythän saan tehdä tätä asiaa, mistä olen unelmoinut. Vain eri roolissa.
Helsingin herra
Valmennusuran käynnistyminen tutussa ja rakkaassa kasvattajaseurassa helpotti asiaa.
– Jokerit on se, mistä kaikki lähti minulla liikkeelle. Kaikki siitä alkaen, kun menin Hartwall-areenalle ihmettelemään, miltä paikallinen Hesburger tuoksuu ja millaista musiikkia erätauoilla soi. Kaikki se on minun lapsuuttani ja nuoruuttani. Siellä minä olen kasvanut tähän.
– Se ”rakastutti” minut jääkiekon maailmaan. Olisihan se hassua sanoa, ettei Jokereilla ole tunnepitoista vaikutusta minuun. Etenkin huomioiden, että urani loppui samoihin aikoihin, kun Jokerit hyppäsi KHL:ään.
Tervonen myöntää, että organisaation siirtyminen itänaapuriin vei kasvattajaseuraa kauemmas.
– Se jäi tavallaan sivusta seurattavan etäiseksi.
– SM-liigan Jokerit on se, missä minä olen kasvanut. Se tarkoittaa minulle niitä tiistain SaiPa-otteluita, joissa sain nuorena hiipiä yläkatsomosta alakatsomoon, kun hallissa oli tilaa, Tervonen naureskelee.
Tämän kauden ensimmäinen visiitti nykyään Veikkaus-areenana tunnettuun pyhättöön on ohjelmassa vasta ensi vuoden puolella. Sitä päivää Tervonen jo odottaa.
– Olisi väärin sanoa, ettei se ole kalenterissa ylhäällä, valmentaja hymyilee.
Jokerit–KalPa pelataan 2. tammikuuta. Sitä ennen helsinkiläiset vierailevat Kuopiossa.
The Joukkue
Siinä missä Jokerien edellisen SM-liigaelämän viimeiset miehistöt olivat pitkälti kasaan liimattuja ja kärkipainotteisia, seuran juniorituotanto puski vuodesta toiseen maailmalle kovia nimiä.
Tervosen viimeiseksi seurajoukkueeksi jäi tässäkin jutussa jo monesti mainittu kauden 2011–12 nuorten SM-liigan runkosarjan voittanut joukkue. Narripaidat voittivat 36 ottelua 48:sta pelaamastaan, mutta finaaleissa tie tyssäsi paikallisviholliseen HIFK:hon.
Joukkueessa nähtiin kyseisellä kaudella Lindellin ja Teräväisen ohella sittemmin meritoituneita NHL-pelaajia, kuten Joel Kiviranta, Joonas Korpisalo ja Kevin Lankinen. SM-liigassa mallikkaan uran ovat tehneet muun muassa Teemu Turunen, Aleksi Mustonen, Oskari Manninen, Alexander Ruuttu ja Jere Karjalainen.
Nimekäs nippu kaikkinensa, mutta tähtiloistostakin huolimatta kapteeni oli juuri Tervonen. Hän muistelee kokemuksia lämmöllä.
– Tervonen oli vähän taustabasistina noiden jätkien kanssa, hän nauraa.
– Se, mikä minut todella rakastutti tähän lajiin oli äärimmäinen veljeys, joka siinä ryhmässä oli. Huippupelaajia, joista yhdelläkään ei ollut joukkuetta isompi ego. Emmekä me hirveän montaa peliä hävinneet. Pudotuspeleissä tyhjensimme hieman Mestistä vielä. Materiaali oli käsittämättömän hyvä.
Hopeamitali rakkaan vihollisen tarjoilemana voisi kirvellä monia, mutta Tervonen kertoo, ettei tappio jäänyt pitkäksi aikaa mieleen.
– En ole muistellut sitä tulosta niinkään paljoa. Satuin törmäämään Markus Hännikäiseen ja ”Essi” Lindelliin tuossa jonkin aikaa sitten, ja siitä tuli heti sellainen olo kuin samaan koppiin olisi mennyt. Vaikka kaikesta oli jo melkein 15 vuotta.
– Nyt he ovat vähän rikkaampia ja vielä parempia jääkiekkoilijoita. Sellainen veljeys niiden ihmisten kanssa jäi ikuisesti. Olemme kasvaneet tiiviisti vuosien aikana. Juuri siksi lopettaminen tuntuikin niin pahalta. Se veljeys hävisi ympäriltä. Tuo oli sellainen The Joukkue minulle. Yksi elämäni hienoimmista ajoista, Tervonen muistelee.
