Ässien valtataistelussa yllättävä käänne: ”Hallitus veti Ketolan kölin ali”
– Kokeneen karhun yli käveltiin törkeällä tavalla. En tiedä, onko porilaisessa jääkiekkohistoriassa koskaan aiemmin tapahtunut näin, Pasi Kaukoranta ihmettelee.
Kokenut karhu on Ässien legenda Veli-Pekka Ketola, joka pyysi viime viikolla Kaukorantaa vetäytymään Ässät ry:n eli seuran junioripuolen puheenjohtajakisasta.
Ketola halusi rauhan Kaukorannan ja vastaehdokkaana olevan nykyisen puheenjohtajan Jaakko Virtasen välille.
– Suostuin vetäytymään sillä ehdolla, että minusta tehdään Ässiin pedagoginen mentori 8–14-vuotiaille, koska haluan auttaa seuran junioritoimintaa, Kaukoranta sanoo.
Kaukorannan mukaan Ketola lupasi hänelle pestin, vaikka pataikonilla ei ole enää Ässien johtoportaassa virallista roolia. Ketolaa kuunnellaan silti seurassa.
Niinpä kiekkomiehet löivät kättä päälle.
– Meni vuorokausi, ja Ässien hallitus veti Vellu Ketolan kölin ali, Kaukoranta kertoo.
Hän ei saanutkaan pedagogisen mentorin pestiä.
”Ehdoton ei”
Iltalehti tavoitti Ketolan, mutta hän ei halunnut kommentoida tapahtumia.
Ässät ry:n hallituksen nykyinen puheenjohtaja Virtanen kuitenkin kertoo, että Ketola ehdotti Kaukorantaa pedagogiseksi mentoriksi seuran junioripuolelle.
– Kysyin hallituksen mielipidettä asiaan, ja vastaus oli ehdoton ei, Virtanen kertoo.
Miksi?
– Kaukorannan kanssa ei pysty tekemään yhteistyötä.
Virtanen oli helpottunut, kun Kaukoranta vetäytyi myös puheenjohtajakilvasta.
– Ei sillä, että minun pitäisi olla puheenjohtaja, mutta koen, ettei olisi Ässien edun mukaista, jos Kaukorannasta tulisi ry:n puheenjohtaja.
Miksi koet näin?
– Hän on historiassa näyttänyt, että on ratkaisuissaan niin impulsiivinen, ettei se sovi tällaiseen pitkäjänteiseen toimintaan, jota juniortyö edellyttää.
Kaukorannan mielestä väite on naurettava.
– Eihän Virtanen tai kukaan hallituksesta ole ikinä edes tehnyt minun kanssani yhteistyötä! Ässien hallituksen suurin ongelma on se, että kenelläkään sen jäsenistä ei ole minkäännäköistä pedagogista koulutusta tai kokemusta, Kaukoranta lataa.
18 ulos
Opettajanakin töitä tehnyt Kaukoranta lähti viime keväänä puheenjohtajakilpaan mukaan, kun Ässien junioripuoli oli kohdannut joukkopaon.
– Viimeisen kolmen vuoden aikana 18 pelaajaa ja 13 valmentajaa/toimihenkilöä on lähtenyt pois seurasta, Kaukoranta kertoo.
Hänen mukaansa lähteneistä 17 on siirtynyt Rauman Lukkoon ja yksi TPS:ään.
– Tämä tarkoittaa sitä, että jotain Ässien junioreissa tehdään väärin.
Virtanen myöntää, että Ässien kärkipelaajia on siirtynyt paljon Lukkoon. Hänen mukaansa junioreita lähtee naapuriin monestakin eri syystä, joista yksi on raha.
– Esimerkiksi B-juniorin harrastemaksut ovat meillä vuodessa 6 000–7 000 euroa, ja Raumalla voi päästä pelaamaan ilmaiseksi, Virtanen sanoo.
Kärkipelaajat ovat siirtyneet Lukkoon myös isomman haasteen perässä.
– Totta kai se vaikuttaa, että kun meillä esimerkiksi U16-ikäluokka putosi Suomi-sarjaan ja Lukko pelasi SM-sarjaa, niin eteenpäin pyrkivät pelaajat hakivat kovempia pelejä.
Ajojahti?
Sen lisäksi, että Ässien U16-ikäluokka putosi SM-sarjasta Suomi-sarjaan, seuran U18-ikäluokka tipahti viime kaudella Mestikseen, joka tunnettiin aiemmin nimellä alempi SM-sarja.
Kaukorannan mielestä tilanne on huolestuttava ja suurin syyllinen U18- ja U16-ikäluokkien heikkoon tuloskuntoon ja pelaajien sekä toimihenkilöiden poistumiseen on junioreiden valmennuspäällikkö Kari Miettinen.
– Hän on epäonnistunut täydellisesti! Olen saanut juniorivalmentajilta, toimihenkilöiltä ja pelaajien vanhemmilta kolmisenkymmentä yhteydenottoa Miettiseen liittyen, Kaukoranta kertoo.
Kaukorannan mukaan palautteissa Miettisen toimintaa kuvattiin sekavaksi ja poukkoilevaksi. Lisäksi hänen vuorovaikutustaitojaan sanottiin puutteellisiksi.
Kaukoranta koosti saamistaan yhteydenotoista raportin, jonka hän lähetti viime syksynä Ässät ry:n hallitukselle. Raportin lopuksi Kaukoranta vaati Miettisen erottamista.
– Minusta tämä näyttää vain siltä, että on löydetty sopiva syyllinen, jonka niskaan kaadetaan kaikki. Miettinen on joutunut ajojahdin kohteeksi, Virtanen sanoo.
Hän muistuttaa myös, että Kaukorannan saamat tiedot ovat muiden näkemyksiä.
– Onko Pasi itse käynyt koskaan tutustumassa, miten Miettinen toimii arjessa?
Miettinen
Kun Miettiseltä kysyy Kaukorannan syytöksistä, hän on aluksi vähän hämillään, vaikka olikin tietoinen niistä. Sitten hän vastaa rauhallisesti ja analyyttisesti väitteisiin.
– Yksi kausi ei kerro vielä mitään, koska eri ikäluokat ovat eritasoisia ja pelaajat kehittyvät eri tahtiin. Minusta meidän pitäisi katsoa isoa kuvaa, Miettinen sanoo.
Hänestä viime kausi ei ollut poikkeuksellisen huono, sillä Ässien U18- ja U16-joukkueet ovat normaalistikin keikkuneet SM-sarjan ja Mestiksen välimaastossa. Uuden sarjajärjestelmän myötä U16-ikäluokan SM-sarjasta putosi kuitenkin Mestiksen sijaan suoraan Suomi-sarjaan.
– Sarjatasosta huolimatta U16-joukkueen arki oli hemmetin hyvää. Pojat menivät valtavasti eteenpäin ja pelaavat nyt U18-ikäluokan SM-sarjaa, Miettinen kertoo.
Miettinen allekirjoittaa Virtasen näkemykset pelaajien siirrosta Lukkoon, ja toimihenkilöiden poistumista seurasta hän pitää normaalina.
– Monet isät jäävät valmennushommista ja huollosta sivuun, kun tullaan vanhempiin ikäluokkiin. Se on ihan luonnollista, että he haluavat tehdä muutakin vapaa-ajallaan.
Mitä mieltä olet Kaukorannan raportissa esitetyistä syytöksistä?
– Kyllähän ne vähän erikoisilta kuulostivat, koska emme ole koskaan tavanneet Kaukorannan kanssa, mutta totta kai hän saa mielipiteensä kertoa. En ole siitä vihainen.
– Ja varmasti löytyy joku, joka ei tykkää minusta, mutta paljon enemmän olen saanut kiitosta seuralta, valmentajilta ja vanhemmilta, Miettinen jatkaa.
”Vaikea korvata”
Miettinen on toiminut Ässien valmennuspäällikkönä nyt viisi vuotta. Virtanen on tyytyväinen hänen työhönsä.
– Hän tekee ainakin oman osuutensa niin hyvin kuin ihmiseltä voi vaatia. Hän on erittäin taitava ja sitoutunut tehtävään. Vaikea mies korvata, Virtanen sanoo.
U16- ja U18-joukkueiden kehnoa kautta ei hänestä voi pistää Miettisen piikkiin.
– Miettinen ei voi tehdä yhtään maalia, eikä harjoitella kenenkään puolesta.
Isossa kuvassa Virtanen on huolissaan lähinnä pelaajamäärän laskusta.
– Tilanne vain on se, että urheilevia nuoria on koko ajan vähemmän, kun syntyvyys laskee, eikä meillä ole sateenvarjoseuroja, joista saisimme kunnolla apuja.
Onko teillä suunnitelma, miten Ässien junioripuolta voitaisiin kehittää?
– On. Kerromme vuosikokouksen (10.8.) jälkeen, minkälaisia muutoksia tapahtuu.
Myös Kaukoranta aikoo osallistua vuosikokoukseen, jossa hän antaa Virtaselle oman ideansa juniorien kehitysohjelmasta.
– Hän saa käyttää sitä, miten parhaaksi näkee, Kaukoranta lupaa.