Pääuutiset

Suomalaisfirman työntekijöitä epäillään rikoksesta

Suomalaisfirman työntekijöitä epäillään rikoksesta

Työntekijöiden epäillään hyödyntäneen suomalaisyhtiöltä saamiaan tietoja kilpailevan liiketoiminnan käynnistämiseksi toisen yhtiön nimissä, tiedottaa Keskusrikospoliisi eli KRP.

Rikosepäilyjä on käsitelty aiemmin julkisuudessa tammikuussa 2023. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuoden 2022 aikana. Asiaa on tutkittu epäiltynä yrityssalaisuuden rikkomisena ja luottamusaseman väärinkäyttönä.

Työntekijöiden epäillään käynnistäneen yhtiöstä saamiensa tietojen avulla vastaavan liiketoiminnan toisen yhtiön nimissä. Samalla he olivat sopineet toisen yhtiön kanssa järjestelyistä, joiden myötä heidän oli tarkoitus tulla mukaan uuden yhtiön toimintaan.

KRP:n mukaan tapahtumiin liittyy myös toinen suomalaisyhtiö, jonka toimijoita epäillään yrityssalaisuuden väärinkäytöstä sekä avunannosta yrityssalaisuuden rikkomiseen ja luottamusaseman väärinkäyttöön.

– Esitutkinta on ollut poikkeuksellisen laaja kokonaisuus. Esitutkinnassa on 17 rikoksesta epäiltyä ja tietoteknisiä laitteita on tutkittu yli 70 kappaletta. Lisäksi tutkinnan aikana on kuultu useita kymmeniä todistajia, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Mikko Laaksonen Keskusrikospoliisista.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuoden 2022 aikana. Esitutkinta on valmistunut ja asia siirtyy loppukesän kuluessa syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.

Olet saattanut jäädä paitsi