– Leikkaava lääkäri oli ihmeissään, että olin päässyt niin pitkälle. Ne katkeransuloiset sanat vapauttivat minut ruoskimasta itseäni, ex-keihäänheittäjä Tero Järvenpää sanoo.
Järvenpää oli vuonna 2008 mukana huimassa Pekingin olympiafinaalissa, jossa Suomen keihäsmiehet saavuttivat kolmannen, neljännen ja viidennen sijan. Hän putosi viimeisellä kierroksella mitaleilta.
Tuolloin Suomen mestari ei arvannut, kuinka nopeasti elämä voikaan muuttua.
– Pekingin jälkeisiä vuosia en muistele hirveästi lämmöllä, hän myöntää.
Myllerrykset konkretisoituivat vuonna 2012. Järvenpää oli tähdännyt vuosia Lontoon olympialaisiin ja kuvitteli olevansa kisojen alkaessa jo MM-mitalisti.
Lontoon-reissua ei tullut. Järvenpää heitti 2012 yhden kisan ja päätti kautensa leikkauspöydälle. Se oli pohjimmiltaan helpotus, sillä hän oli kärsinyt jo vuosia kivuista, joille ei löytynyt selitystä.
Syksyllä 2012 paljastui, että kipujen syynä oli tukijalan lonkan rustovaurio, joka oli aiemmin luultua pahempi. Samankaltainen vamma on vaivannut olympiavoittaja Andreas Thorkildsenia.
– Sain vahvistuksen, että ongelmani olivat todellisia. En ole kuvitellut tai ollut pehmo. Sain synninpäästön. Se tuntui vapauttavalta, Järvenpää kertoo nyt.
Leikkauksen jälkeen keihäsmiehen perheeseen syntyi esikoislapsi. Arki muuttui monella tapaa.
– Sponsorit lähtivät, ja putosin pois valmennusryhmistä. Tipahdin urheilijan pallilta käytännössä viikossa, hän sanoo ja jatkaa:
– Suomessa oltiin noissa asioissa aika lapsenkengissä. Tietynlaisia tukitoimia on kiva olla olemassa, kun elämä muuttuu niin isosti.
Järvenpään mukaan lajiliitossa oli yhteyshenkilö, jolta olisi voinut saada opiskeluun liittyviä neuvoja. Hän kokee, että apu oli silti melko pientä.
Mestari ei jäänyt onnekseen yksin. Järvenpää päätti panostaa perheeseen ja opiskeluun. Opinnot olivat kesken Tampereen teknillisessä yliopistossa, joten hän päätti käydä koulun lonkan kuntoutuksen aikana loppuun.
– Itselleni pelastava tekijä oli opiskelupaikka.
Mieletön finaali
Järvenpää muistetaan etenkin vuoden 2008 olympiafinaalista. Hän oli neljäs tuloksella 83,95.
Pitkätukkainen suomalainen oli viimeiselle kierrokselle saakka kiinni olympiapronssissa, mutta Latvian Ainārs Kovals meni viimeisen kierroksen leiskautuksellaan ohi ja voitti hopeaa.
Pronssin voitti Tero Pitkämäki.
Järvenpään ajatukset omasta sijoituksesta ovat heitelleet dramaattisesti. Hän muistaa edelleen kirkkaasti, mitä ajatteli olympiafinaalin jälkeen.
– Toisaalta olin pettynyt, että mitalia ei tullut. Samalla olin tyytyväinen, että minulla oli ensimmäisissä olympialaisissani potentiaalia ottaa mitali. Olin 24-vuotias ja vasta tulossa parhaaseen ikään. Ajattelin, että ensi vuonna tulee MM-mitali.
– Seuraavina vuosina kävi selväksi, että terveitä vuosia ei tullut oikeastaan enää yhtään.
Ennen olympialaisia Järvenpää oli voittanut alle 18-vuotiaiden MM-pronssia ja alle 20-vuotiaiden MM-hopeaa. Kesä 2008 oli uran paras kausi, sillä urheilija nappasi Kultaisen liigan osakilpailussa sijat 3., 2. ja 2.
Kalevan kisoissa hän voitti uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden henkilökohtaisella ennätyksellään 86,68.
Olympialaisten jälkeen alkoivat selkäkivut ja -oireet. Järvenpää ei Pekingin jälkeen vielä tiennyt, että syynä oli leikkausta vaativa lonkkavamma.
– Keihäänheittäjän mentaliteetti on sellainen, että kipua vastaan pitää pystyä tekemään. Harjoittelin epämääräistä kipua vastaan monta vuotta. Se paheni koko ajan. En kaipaa sitä missään määrin.
Järvenpään oli tarkoitus palata kuntoutuksen jälkeen takaisin kilpakentille. Hän harjoitteli, mutta paluu ei koskaan onnistunut.
Mestari ilmoitti uransa päättymisestä vuonna 2015. Suhtautuminen Pekingin olympiafinaaliin oli heti uran pä�ätyttyä harmistunut, mutta on sittemmin kääntynyt valoisaksi.
– Seuraavien olympialaisten katsominen telkkarista oli tuskaisaa. En saavuttanut potentiaaliani tai sitä, mihin oma fysiikkani olisi riittänyt.
– Tajusin kuitenkin, että menestymistä ei voi ajatella pitkällä tähtäimellä. Paikka pitää käyttää, kun sen saa.
Mitä kuuluu nyt?
Nykyisin Järvenpää elää onnellista perhearkea Pirkanmaalla. Perheeseen kuuluu kaksi koiraa ja kolme lasta, joista vanhin täyttää pian 14 vuotta.
Olympiaurheilija on työskennellyt lähes kymmenen vuotta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin virkamiehenä. Hänellä on myös valmentajan ammattitutkinto.
Järvenpää toimii poikansa jääkiekkojoukkueen apuvalmentajana.
– Yritän tuoda sinne yleisurheilullisia elementtejä: liikkuvuutta, palauttelua ja oheis- sekä koordinaatioharjoittelua. Lapset pelaavat talvet kiekkoa ja kesät jalkapalloa.
Järvenpäällä ei ole tällä hetkellä aikaa yleisurheiluvalmentamiseen, mutta hän auttaa mielellään.
Kiinnostusta lajia kohtaan on roimasti.
– En sano koskaan ei. Lapset kasvavat ja elämäntilanteet muuttuvat, hän pohtii.
Keihäsmiehellä on urastaan myönteisiä muistoja. Perspektiivi on leikkauksen ja uran lopettamisen aikaiseen pettymykseen verrattuna muuttunut huomattavasti.
Hän ei mieti enää, mitä saavutti tai mitä jäi saavuttamatta.
– On turha jossitella. Se oli yksi elämänvaihe. Nyt, kun olen ollut riittävän pitkään siitä erossa, se on mukava muisto elämässäni. Olen päässyt urheilijan mielentilasta kokonaan irti.
Järvenpää arvostaa nykyään kokemuksia, joita hän on saanut huippu-urheilusta. Maailman kiertäminen, uusien ihmisten tapaaminen, sponsorineuvottelut ja median kanssa toimiminen jo nuorena ovat kaikki tuoneet henkistä pääomaa, jota hän hyödyntää työelämässä.
Sellaista kokemusta urheilijoiden pitäisi arvostaa, sanoo entinen keihäsmies. Hän näkee nykyisissä urheilutähdissä paljon hyviä ominaisuuksia, joita voi hyödyntää uran jälkeenkin.
– Katson meidän nykyisiä kansainvälisiä yleisurheilijoitamme ihaillen. Urheilijat ovat paljon avoimempia kuin monet parikymmentä vuotta sitten. Todella fiksua toimintaa.
