Voice of Freedom Повна версія

Suomen MM-rallille kovaa kritiikkiä

· Sport

Sunnuntaina päättynyt Suomen MM-ralli on saanut kritiikkiä Hyundain Thierry Neuvillelta. Hän moitti rallia ja sen rakennetta rallisivusto DirtFishin haastattelussa.

– Ralli oli liian nopea mielestäni, virkkoi Neuville.

– Sanoin jo nuotitusajossa, että tämä on varmaankin nopein Suomen ralli, jota olen koskaan nähnyt.

Neuville ei jää kauas arviossaan. Rallin keskinopeus (128,2 kilometriä tunnissa) jää kaikkien aikojen nopeimmissa Suomen ralleissa toiseksi vain viime vuoden otatukselle.

Kahden viime vuoden Suomen rallit ovat myös WRC-historian kaksi nopeinta rallia keskinopeudella mitattuna.

Viime vuoden rallin keskinopeudeksi kirjattiin 129,2 kilometriä tunnissa.

– En ole koskaan pitänyt supernopeista ralleista, mutta toisaalta nautin siitä, kun kaikki toimii hyvin. Silti pätkillä mentiin keskimäärin 147 ja 148 kilometrin tuntinopeuden välillä. Jos reitillä olisi pelkkiä suoria, se olisi vielä ymmärrettävää, mutta niitä ei juurikaan ollut. Koko ajan ajettiin mutkia, vieläpä sokkomutkia.

– Vaikka mutkissa onnistuminen on huikea tunne, siinä on aina korkea riski sille, että jotain tapahtuu. Ehkä heidän tulisi löytää kapeampia ja mutkaisempia erikoiskokeita, Neuville harmitteli.

Neuville ajoi lopulta rallin viidenneksi. Hän ajoi perjantain Hohon erikoiskokeella ulos, jolloin Hyundain vasen eturengas taittui auton alle. Belgialaiskuski menetti pätkällä runsaasti aikaa ja putosi voittotaistelusta.

Liian vanha

Vuoden 2024 maailmanmestari ei saanut soraäänelleen tukijoita kollegoistaan. Belgialaisen tallikaveri Adrien Fourmaux kertoi DirtFishille rallin muuttuvan liian nopeaksi silloin, kun kuljettajasta tulee liian vanha.

Rallin voittanut Sami Pajari jakoi kummankin kannan.

– Minusta ralli ei ollut liian nopea. Meillä voisi olla enemmän teknisiä pätkiä, mutta nautin todella ajosta.

Pajarin Toyota-tallikaveri Takamoto Katsuta muistutti nopeuden olleen vuosien saatossa yksi Suomen rallin tunnistettavimmista ominaisuuksista. Hänkään ei ole väärässä, sillä kymmenestä WRC-historian nopeimmasta rallista peräti kahdeksan on ajettu Keski-Suomen teillä.

Rallin tuorein otatus muistutti ankaruudestaan, kun useampi Rally1-kalustolla ajanut kuljettaja sortui virheisiin. Sébastien Ogierin ulosajo säikäytti monet, mutta myös MM-sarjan kärkinimi Elfyn Evans, Esapekka Lappi, Mãrtiņš Sesks ja Jon Armstrong ajoivat kolarin ralliviikonlopun aikana.

Pajari ajoi rallin voittoon ennen Oliver Solbergia ja Evansia. Voitto oli lahtelaiselle uran toinen.

MM-rallisirkus jatkuu elokuun viimeisenä viikonloppuna Paraguayssa.