Voice of Freedom Повна версія

”Suomen pelätyin rikollinen” kuvattiin kesken kaiken – Tällaisen tuomion hän sai

· Main news

”Suomen pelätyimmäksi rikolliseksi” kutsuttu Raimo Tienhaara, 68, on tuomittu törkeästä veropetoksesta, salakuljetuksesta ja alkoholirikoksesta Helsingin käräjäoikeudessa.

Tuomio tuli rikoksista, jotka tapahtuivat vuosina 2021–2023. Tienhaara toi Suomeen valtavan määrän savukkeita, alkoholia ja nuuskaa. Savukkeiden ja alkoholin osalta kyse oli törkeästä veropetoksesta, nuuskan osalta salakuljetuksesta.

Tienhaara tuomittiin vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Lisäksi hän joutuu korvaamaan välttämänsä verot, yhteensä yli 230 000 euroa. Suurin osa summasta on yhteisvastuullista muiden henkilöiden kanssa.

Tienhaaralta takavarikoidut alkoholijuomat, 13,3 kiloa nuuskaa, 151 380 savuketta ja 6 800 euroa tuomittiin menetettäväksi valtiolle.

Tienhaara toimi osana organisoitua maahantuontiketjua järjestämällä tuotteille varaston sekä vastaanottamalla ja levittämällä maahantuotuja tuotteita. Yksin tai muiden henkilöiden kanssa hän toi ja järjesti Suomeen yhteensä yli 600 000 savuketta, lähes 50 kilogrammaa nuuskaa sekä satoja litroja väkevää viinaa, viiniä ja olutta.

Todisteina Tienhaaran toiminnasta esitettiin viestinvaihtoa, televalvontatietoja sekä valvontatallenteita, joissa hänet nähtiin lastaamassa autostaan laatikoita toisen henkilön autoon.

Tulli teki kotietsinnän Tienhaaran kotiin kesällä 2023 ja löysi sieltä laatikoittain tupakkaa, alkoholia ja nuuskaa. Samankaltaisia päihteitä löytyi Tienhaaraan liittyvästä autokorjaamosta.

Lisäksi Tienhaaran auton kuljettajan penkin alta löytyi yli 6 000 euroa kätkettyä käteistä. Hän kiisti kaikki syytteet eikä halunnut tulla kuulluksi oikeudessa.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Kranaatti-isku ja kostolista

Tienhaaraa on kuvailtu mediassa ”Suomen pelätyimmäksi rikolliseksi”. Hänet on tuomittu useista rikoksista, kuten huumausainerikoksista, kostoiskuista ja koronkiskonnasta.

Tienhaara tuomittiin 90-luvun alussa lähes kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Vankilassa olonsa aikana hän johti Helsingin keskusvankilan huume- ja kostoliigaa.

Tienhaara muun muassa järjesti kostoiskut kahta Helsingin rikospoliisin komisariota vastaan sekä helsinkiläisen naisasianajajan pahoinpitelyn. Tienhaara piti parikymmentä poliisinimeä käsittänyttä kostolistaa.

Toinen tuomioon johtaneista kostoiskuista liittyi silloiseen huumepoliisin pomoon Jari Aarnioon. Kranaatti heitettiin sittemmin raskaista huumerikoksista tuomitun Aarnion kotipihalle.

Tienhaara tuomittiin rikoksista yli 11 vuoden vankeuteen, josta hän vapautui vuonna 2006. Hänet tuomittiin noin 13 vuoden vankeuteen Pihlajamäen huumejutusta vuonna 2012.